Kati Roover, Yhteiseloa, 2018. Kuva: Kati Roover.

Yhteiseloa Kiasmassa – Juha Hurmeen avajaispuhe

”Ihminen on eläin, joka on erehtynyt luulemaan, että ympäristö on jotain erillistä: maisemaa ja raaka-ainetta. Ei ole.”

Syntyä, hengittää, syödä, juoda, ulostaa, virtsata, lisääntyä, varttua, kuolla. Tämä on meidän jokaisen läsnäolijan tosi, yleispätevä elämäkerta.

Ihminen on eläin, joka on erehtynyt luulemaan, että ympäristö on jotain erillistä: maisemaa ja raaka-ainetta. Ei ole. Mikään seinä ei suojaa, yksikään muuri ei kestä. Mitään pakopaikkaa ei ole. On olemassa vain yksi, jakamaton luonto ja me sen sisässä. Sairastuessamme ja kuollessamme saamme tästä varman muistutuksen, ja lopullisen todistuksen, kun tuhkastamme kasvaa uutta elämää, koiranputkia, levää ja merikotkia.

Vieroitus alkuperäisestä ympäristöstämme on tehnyt meistä sairaita pullasorsia. Allergiat ja muut tulehdusperäiset sairaudet ovat lisääntyneet rajusti juuri siellä, missä on yritetty olla mahdollisimman kaukana elävästä luonnosta sekä sen mikrobiyhteisöistä, vastustuskykymme sparraajista.

Alma Heikkilä, aistien ensisijainen rajapinta ulkomaailmaan, 2017. Kuva: Kansallisgalleria / Pirje Mykkänen

’Luonto’ on kaiken kattava mahtikäsite, joka sisältää ihmisen nahkoineen, karvoineen, tekokarvoineen ja ydinvoimaloineen. Meidät on heitetty elämään luonnossa. New Yorkin Manhattan ja Peking saastesumuineen ovat luontoa siinä missä Kevon kansallispuisto Utsjoella. Myös ihmisluonto on problemaattisen herkkä, ainutlaatuinen osa luontoa eli kosmosta. Se saattaa olla avaruuden herkin kohta; luontoa yhtä kaikki, kiertävää verta, hermosoluja, kudosta, atomeita, kvarkkeja, kemiaa ja fysiikkaa.

Ihminen on eläin, joka osaa syömisen ja ulostamisen ohella myös leikkiä, iloita ja organisoida etevämmin kuin muut eläimet. Tätä iloista organisointia kutsutaan kulttuuriksi. Kulttuuri palautuu luontoon yhtä varmasti kuin kaikki rakennukset sortuvat riittävän ajan kuluessa, kirjat lahoavat ja tietokone tilttaa.

Kulttuuri on osa luontoa, koska kaiken kulttuurin on tuottanut ja toimittanut eläinlaji, joka oppi puhumaan ja antoi itselleen nimen ihminen.

Kulttuuri on osa luontoa, koska kaiken kulttuurin on tuottanut ja toimittanut eläinlaji, joka oppi puhumaan ja antoi itselleen nimen ihminen. Älyllinen ylivoima ja teknologinen knowhow eivät ole vähimmässäkään määrin irrottaneet meitä planeettamme rajoituksista tai biologisista lainalaisuuksista. Kun kuolemme, se on menoa eikä meininkiä.

Otetaan edustavaksi esimerkiksi tämän näyttelyn taiteilijoista Alma Heikkilä. Alma kuuluu biologisen luokittelun mukaan yhteen tiettyyn lajiin nisäkkäiden luokan kädellisten lahkossa Primates. Tarkemmin hän kuuluu osalohkoon itäapinat (Catarrhini) ja tässä osalohkossa yläheimoon ihmisapinat (Hominoidea). Alma Heikkilä kuuluu yhdessä orankien, gorillojen ja simpanssien kanssa isoihmisapinoiden heimoon (Hominidae). Hänen lähimpiä sukulaisiaan ovat simpanssit. DNA-vertailujen perusteella simpanssien ja Alma Heikkilän yhteinen kantamuoto on elänyt suunnilleen 10 miljoonaa vuotta sitten.

10 miljoonaa vuotta. Se ei ole pitkä kesto suhteessa elämän neljän miljardin vuoden sinnikkääseen ja uljaaseen historiaan. Tämä pisimmän kaavan mukaan laskettu ihmisen eriytyminen ihmiseksi on kestänyt 0,0025 % elämän olemassaolosta. Ihminen on siis 99,9975 % evoluutionsa kestosta ollut jotain muuta kuin ihminen.

Kasvit ja eläimet ovat samaa kuin me, tuuli on veljemme, vesi sisaremme ja maa äitimme.

Kaikella elävällä on yhteinen alkuperä, ja ihminen on jättipopulaatioineen edelleen dramaattisella tavalla riippuvainen kaiken elävän keskinäisestä yhteydestä. Asiaan ei ole tulossa muutosta koskaan. Kasvit ja eläimet ovat samaa kuin me, tuuli on veljemme, vesi sisaremme ja maa äitimme.

Ei puhettakaan, että olisimme vieraantuneet luonnosta. Päinvastoin, sukupuuttojen ja sulavien jäätiköiden maailmassa ihmislaji ajautuu vuosi vuodelta yhä rajummin kanssakäymiseen luonnon kanssa. Ja vain ihmiskunta. Muille eläimille luontoa ei ole olemassa. Ne eivät voi sitä nähdä saatikka ymmärtää. Ne ovat luonto. Siksi eläimillä ja kasveilla on meille paljon opetettavaa.

Jussi Heikkilä, Lunni (Fractercula Arctica), 1998. Kuva: Kansallisgalleria / Pirje Mykkänen

Eläimelle ei voi eikä pidä opettaa ihmisen kieltä, mutta ihminen voi oppia ymmärtämään kasvien ja eläinten kieltä, elämän kieltä. Ihmiskielen sanojen lisäksi on paljon muitakin mahdollisuuksia ilmaista itseään mielekkäästi. Eläimet puhuvat jo, kaiken aikaa, meillä on eläimiltä paljon opittavaa.

Ihminen tietää, että luonto on ja että ihminen on. Tämä tietämys tekee ihmisestä ihmisen, kulttuurieläimen, vaikkakaan ei katkaise suhdetta luontoon. Kulttuuri on kulttuurieläimen neuvottelua luonnon kanssa. Näissä neuvotteluissa tarvitaan etevää diplomatiaa, sillä neuvottelukumppani on ihmislajin intresseistä täysin piittaamaton, omien muuttumattomien lakiensa, luonnonlakien, sokea noudattaja. Luonnon kanssa ei pelleillä.

Maa, ilma ja vesi ovat armottomia kumppaneita. Niitä on ärsytetty jo ihan tarpeeksi, eivätkä ne aio antaa enää tuumaakaan periksi. Ja niillä on valta ja voima ja iankaikkinen keskinäinen unioni, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Meillä ei ole minkäänlaisia toiminnan mahdollisuuksia tuon unionin ulkopuolella.

Ihmislajin elämän edellytykset ovat muuttumattomat ja täsmälleen samat kuin muilla eläimillä ja kasveilla: saada hankituksi ympäristöstä aineenvaihdunnalleen välttämättömät ainekset. Keinot tähän ovat viimeisten vuosituhansien aikana kulttuurisesti ketjuuntuneet ja monimutkaistuneet, itse asia on säilynyt samana.

Tällainen näyttely on tämän luonnon kanssa käytävän ratkaisevan neuvottelun mahdollisesti tärkeäkin vaihe. Se on nyt avattu. Katsotaan, onko siitä mihinkään.

Juha Hurme
Kirjailija

Yhteiseloa – Ihminen, eläin ja luonto Kiasman kokoelmissa 26.4.2019 – 1.3.2019 Kiasman 3.kerroksessa. Näyttely laajenee myös 2. kerrokseen 23.8.2019.

 

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Maailma toisin silmin – ihmiskeskeisyydestä kohti yhteiseloa

Alma Heikkilä ja pienten lajien merkityksellisyys (Kiasma Commission by Kordelin)

Weather Report: Forecasting Future – Kiasma Venetsian biennaalissa


Vieraileva kirjoittaja.