Viisi keskustelua taiteen äärellä

Kun 5-vuotias haluaa katsomaan taidetta, lähdetään Kiasmaan. Kokenut museokävijä tietää, että taidetta paitsi katsotaan, siitä myös keskustellaan. Jokainen katsoo ja tulkitsee taidetta omasta näkökulmastaan, mutta mukavaa apua keskusteluun löytyy teosten yhteydessä olevista taustoittavista teksteistä.

Lauri Astala: Pieni spektaakkeli läheisyydestä

5-vuotias: ”Näen itseni, näen itseni äitinä, näen itseni, näen itseni äitinä, näen itseni, näen itseni äitinä, näen itseni, näen itseni äitinä, näen itseni, näen itseni äitinä, näen itseni, näen itseni äitinä, näen itseni äitinä…
Äiti: ”Jatketaanko jo?”
5-vuotias: ”Näen itseni, näen itseni äitinä, näen itseni, näen itseni äitinä, näen itseni, näen itseni äitinä, näen itseni, näen itseni äitinä, näen itseni, näen itseni äitinä…”

Suureelliseen näytökseen viittaavan spektaakkeli-sanan alkuperä on teatterissa. Lauri Astala onkin kuvannut teostaan lavasteeksi, johon katsoja saa astua sisään. Taiteilija on kiinnostunut tilakokemuksesta ja sen hämmentämisestä kuvilla. Teoksessa kuva ja todellisuus sekoittuvat: tuolilla istuja näkee peilistä hetkittäin oman kuvansa, mutta kun lamppu heilahtaa peilin toiselle puolelle, kuva katoaa. Tilalle tulee pala peilin takaista todellisuutta, ehkä toinen ihminen.

Robert Mapplethorpe: muotokuvat

5-vuotias: ”Kuvasiko tää muita kuin itseään?”
Äiti: ”Hän kuvasi myös tuttujaan ja joitain vieraitakin.”
5-vuotias: ”Ai vakoiliko se niitä?”
Äiti: ”Ei, kun pyysi mallikseen.”
5-vuotias: ”Ai niin kun soitti tai lähetti tekstarin?”
Äiti: ”Joo, paitsi että tekstareita ei silloin tainnut vielä olla.”
5-vuotias: ”Enpä usko, kyllä se vakoili.”

New York ja eritoten Chelsea-hotelli oli 1970-luvulla yhdysvaltalaisen kulttuuriälymystön kohtaamispaikka. Mapplethorpe tutustui William Burroughsin, Iggy Popin ja David Hockneyn kaltaisiin kirjailijoihin, muusikoihin sekä taiteilijoihin ja nautti saamastaan huomiosta. Hänestä tuli tietyn kulttuuripiirin hovikuvaaja, jonka kameran eteen päätyi ystäviä, kuuluisuuksia ja taidealan vaikuttajia.

Pauliina Turakka-Purhonen: Tuskien mies

5-vuotias: ”Onko toi joku sun tuttu?”
Äiti: ”Ei.”

Teos lainaa nimensä keskiaikaiselta kristilliseltä kuvatyypiltä, jossa piinattu Kristus esitetään verta vuotavana ja usein orjantappurakruunu päässään. Pauliina Turakka Purhonen sekoittaa pyhään kuvaan arkista ihmisyyttä. Hän kuvaa Jeesuksen kokonaan alastomana, kaikkine karvoineen. Keskiaikainen kirkkotaide kiinnostaa Turakka Purhosta, ja sen kuvatyypit ovat hänen monien tekstiiliveistostensa lähtökohtana. Toisinaan pyhät henkilöt muistuttavat taiteilijaa tai hänen läheisiään.

Sami Sänpäkkilä: 21st Century Portrait

5-vuotias: ”Miksi tää on kuvattu noin läheltä?”
Äiti: ”Ehkä siksi, että taiteilija on halunnut kuvata ihmistä tosi tarkasti.”
5-vuotias: ”Ai, no miksi se sitten liikkuu niin nopeasti?”

Teos esittää rinnakkain kolme videomuotokuvaa. Taiteilija on taltioinut alastomien vartaloiden jokaisen kohdan. Kukin muotokuva rakentuu yli 1500 valokuvasta, jotka on liitetty peräkkäin minuutin mittaisiksi, jatkuvasti toistuviksi luupeiksi. Matkaa iholla säestää taiteilijan itsensä tekemä ambient-äänimaailma. Keskittyminen mallin ruumiillisuuteen on yksi muotokuvan nykyisistä kehityssuunnista. Kuinka lähelle toista ihmistä voi päästä?

Maaria Wirkkala: Vakain aikein

5-vuotias: ”Tämä on paras teos.”
Äiti: ”Mikä tästä tekee mielestäsi hyvän?”
5-vuotias: ”No kun tämä tuntuu tosi epävakaalta.”

Maaria Wirkkala kertoo teoksestaan:
Ajattelen jatkuvaa liikettä, epävarmuutta.
Myös epävarmuutta perusasioissa, kuten lattiassa.
Siinä, millä seisomme, minkä yli kävelemme.
Teoksessani kulta ei ole jalustalla. Sen yli kävellään.
Aina voi kysyä itseltään:
Olenko keskellä ei mitään?
vai
Olenko maailman sydämessä?

Taide-elämys kruunataan herkkuhetkellä Kiasma Caféssa. Sen jälkeen on aika lähteä kotiin. Vai onko?
5-vuotias: ”Aloitetaan tällä kertaa viidennestä kerroksesta. Tule jo!”

Kiasmassa on esillä neljä näyttelyä: Ismo Kajanderin Anartisti, kokoelmanäyttelyt Face to Face ja Elementit sekä Robert Mapplethorpen näyttely. Osa Mapplethorpen teoksista ei sovi lapsille, mutta ne sijaitsevat erillisessä tilassa ja ovat helposti ohitettavissa.


Viestintäpäällikkö

Seuraa työkseen mediamaailman myllerryksiä, mutta taidenäyttelyihin valitsee mieluiten seuraksi lapsensa.​

Kommentit

  1. Johanna

    Hei, miksi Maaplethorpen näyttely ei mielestäsi sovi lapsille? On kiva kuulla etukäteen ettei tarvitse pettyä paikan päällä. Kiasman omassa esittelyssä ei ollut mitään ikärajaa suositeltu ja menisimme kyllä jos emme olisi valistuneempia sinun ansiostasi. Minäkin olen jo vuosia käynyt 8-vuotiaan poikani kanssa näyttelyissä, hän on parasta seuraa :)

    1. Piia Laita

      Kuten yllä kirjoitan, osa Mapplethorpen teoksista ei sovi lapsille, mutta ne sijaitsevat erillisessä tilassa ja ovat helposti ohitettavissa. Eli kyse on ainoastaan muutamasta teoksesta ja ne sijaitsevat selkeästi merkityssä erillisessä huoneessa. Jokainen vanhempi tietenkin itse päättää, mitä teoksia lapsensa kanssa katsoo, ja mitä ei. Itse päätin ko. huoneen sivuuttaa, vaikka osa siellä olevista teoksista kyllä varsin hyvin sopii myös lapsille.

Kommentti-osio on suljettu.