Kuva: Erkki Kurenniemen arkisto, Kansallisgalleria

Tulevaisuus on nyt?

Olin kirjoittamassa blogitekstiä ARS17-näyttelyn tummanpuhuvista tulevaisuusvisioista, kun suru-uutinen suomalaisen futuristin ja elektronisen musiikin edelläkävijän Erkki Kurenniemen (1941–2017) menehtymisestä ilmestyi Facebookiin.

Kiasman ARS17-näyttelyssä kanadalainen Melanie Gilligan ja amerikkalainen Cécile B. Evans maalaavat teoksissaan melko synkkää kuvaa tulevaisuudesta, jossa teknologiset keksinnöt muovaavat mieltämme, käytöstämme ja kehoamme. Kurenniemi puolestaan säilytti loppuun saakka positiivisen uskon teknologisen kehityksen mahdollisuuksiin. Kiehtovinta Kurenniemen ajattelussa olivat utooppiset visiot ihmiskehon ja erilaisten teknologisten ratkaisujen välisestä vuorovaikutuksesta. Kurenniemi uskoi vakaasti siihen, että ihminen ja kone muodostavat vielä yhdessä toimivan kokonaisuuden ja että jopa ihmisen mieli – henkinen puoli – voitaisiin siirtää elämään koneeseen.

Häntä kiehtoi ajatus siirtymisestä
ruumiillisesta olemuksesta
virtuaaliseen dataruumiiseen.

Kurenniemen hahmotelmat koneiden ja ihmisten välisistä yhteyksistä saavat mielestäni mainion kuvitteellisen visualisoinnin Gilliganin videoteoksessa Common Sense (2014). Teoksessa Patch-nimisen laitteen avulla siirretään tunteita ja aistimuksia ihmiseltä toiselle. Gilliganin visio vuorovaikutusta ja empatiakykyä parantavasta laitteesta tuo kuitenkin esiin myös keksinnön nurjan puolen: taiteilija kuvaillee teoksessaan tapoja, joilla Patch mahdollistaa tehokkaasti käyttäjiensä valvonnan ja koukuttaa heitä tarjoamillaan viihdesisällöillä.

Kurenniemen ajatukset ihmisen tulevaisuudesta koneiden maailmassa löytävät kosketuspintaa myös Evansin videoinstallaatiosta What the Heart Wants (2016) ja erityisesti sen esittelemästä virtuaalihahmosta HYPERistä. Evansin kuvaamassa todellisuudessa koneen, ohjelman ja tietoisuuden yhdistyminen on jo tapahtunut, ja sen digitaalinen ruumiillistuma HYPER tuntuu potevan varsin tutunlaisia ihmisyyteen liittyviä peruseksistentiaalisia ongelmia.

Kuva: Erkki Kurenniemen arkisto, Kansallisgalleria

Kurenniemeä kiehtoi ajatus siirtymisestä ruumiillisesta olemuksesta virtuaaliseen dataruumiiseen loppuun saakka. Hän uskoi, että hänen vuosikymmenten aikana kokoama henkilökohtainen arkistonsa, joka pitää sisällään kuvia, äänitallenteita, videoita ja päiväkirjoja, voi toimia henkilön persoonan tallentajana ja ”tulevaisuuden Erkki Kurenniemen” digitaalisena rakennusmateriaalina.

” […] otetaan mieli, tietoisuus talteen bitteinä, otetaan varmuuskopio, […] 50 vuoden päästä tieto ajetaan taskutietokoneeseen ja simuloidaan tuo ihminen.” (Kurenniemi 2001)

Vaikka monet Kurenniemen aikanaan esittämät tulevaisuusvisiot teknologian kehityksestä ja sen tarjoamista mahdollisuuksista ovat tänä päivänä tapahtuneet ainakin jollakin tasolla, emme ole kuitenkaan saavuttaneet vielä vaihetta, jossa tietoisuutemme olisi laajentunut rajattomasti koneiden avulla. Nykyhetki on – vielä – arkisempi kuin Erkin hurjimmissa visioissa, mutta ehkä heinäkuu 2048 tuo muutoksen asiaan. Odotan tapaavani Erkin silloin uudestaan virtuaalihahmossaan!

Suomen Kansallisgallerian arkistokokoelmien edeltäjä Kuvataiteen keskusarkisto sai vuonna 2006 vastaanottaa Erkki Kurenniemen arkistolahjoituksen, joka koostuu Kurenniemen kirjoituksista, päiväkirjoista, työpapereista, valokuvista, videoista ja henkilökohtaisesta esineistöstä. Arkisto sisältää aineistoa vuosilta 1942–2012. Vuonna 2013 Nykytaiteen museo Kiasma esitteli näyttelyssään Kohti vuotta 2048 Kurenniemen henkilökohtaista arkistoa sekä tämän suunnittelemia elektronisia instrumentteja ja varhaisia mediataideteoksia Kiasman kokoelmista.

Melanie Gilligan

Cécile B. Evans

Erkki Kurenniemi


Kokoelmaintendentti

Kuratoi somessa, museossa ja kotona.