Taidetestaajat testissä. Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen

Tuhansia nuoria Kiasmaan testaamaan taidetta

Kiasma saa mieluisia vieraita syyskuun puolivälistä lähtien. Ensimmäiset 8.-luokkalaiset taidetestaajat saapuvat meille Keminmaalta, Napapiiriltä ja Kainuusta. Ja tämä on vasta alkua. Nuoria vierailijoita eri puolilta Suomea saapuu syksyn ja kevään mittaan junalla, bussilla, lentäen tai ratikalla. Yhteensä Kiasmaan tulee noin neljä tuhatta taidetestaajaa opettajineen!

Kiasmassa 8.-luokkalaiset arvioivat ARS17-näyttelyn taidetta ja tutustuvat taiteilijan ammattiin. Tänä syksynä fokuksessa on taiteilija Reija Meriläinen ja hänen teoksensa Survivor. Osa nuorista pääsee myös juttusille taiteilijan kanssa. Ja jokainen voi tavata Reijan videon välityksellä.

Kiasmaan tulee noin 4000 taidetestaajaa.

ARS17-näyttelyn taidetta tutkaillaan nuorten omien valintojen ohjaamana. Vieraamme vaikuttavat eräänlaisen pelin avulla esimerkiksi siihen, mitä ARS17-teoksia katsotaan tarkemmin ja kuinka kauan. Kierroksen ohjaajina toimivat Kiasman oppaat. Ennen vierailua ja sen jälkeen nuoret opettajineen voivat perehtyä Kiasman tuottamaan aineistoon.

Taidetestaajia Kiasmassa. Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen

Vierailun mahdollistaa Suomen Kulttuurirahasto, joka päätti panostaa tulevaisuuteen ja tarjota kokonaiselle ikäryhmälle, eli noin 60 000 nuorelle, taide-elämyksiä seuraavan kolmen vuoden ajan. Satavuotiaan Suomen jokaiselle 8.-luokkalaiselle tarjotaan kaksi kulttuurikäyntiä: toinen oman kotipaikkakunnan lähelle ja toinen kauemmas. Mukana Taidetestaajissa on viitisenkymmentä kulttuurilaitosta pienistä ryhmistä kansallisiin kulttuurilaitoksiin.

Taidetestaajien tehtävänä on nimenomaan testata taidetta. Olemme iloisia jokaisesta vieraastamme ja toivomme, että he löytävät Kiasmasta taidetta, joka koskettaa juuri heitä. Toivomme, että Kiasma jättää nuoriin jäljen, joka kantaa kauas tulevaisuuteen. Lämpimästi tervetuloa meille!


Yleisötyöpäällikkö

Ei joukkoa liian suurta, ei yleisöä liian pientä.