Donald Juddin, Nimetön (1989) oli esillä Kiasma Hits -näyttelyssä. Kuva: Kansallisgalleria / Pirje Mykkänen

Tietokantojen teosrunous

”Nuori, keltapuseroinen nainen vanhan, keltaiseksi maalatun oven edessä. Kämmenselkään liimattu muistilappu: le main.” Tunnistatko teoksen? Kyseessä on suomalaisen valokuvaajan tunnettu teos, joka on muun muassa komeillut kansainvälisen valokuvajulkaisun kannessa. Miksi tämä Elina Brotheruksen valokuva kiinnostaa minua? Sattumalta.

Törmäsin teoksen kuvaukseen osana tietokantatestausta. Kansallisgallerian teokset on luetteloitu tietokantaan, jota nyt ollaan Museoliiton johdolla uusimassa. Kokoelmahallintajärjestelmä on jo valmis ja taideteoksia ollaan siirtämässä uuteen tietokantaan. Mutta toki systeemiä pitää sitä ennen testata! Onko tekijät ja mitat oikein? Missä kuvatiedot?

Teoskuvailu ja sanarimpsut muistuttivat välillä runoutta.

Pääsin testaamaan uutta ohjelmaa yhdessä kuudentoista Kansallisgallerian työntekijän kanssa. Pistokokeiden ansiosta kokoelmat avautuivat hetkellisesti uudesta näkökulmasta, kun työnä olikin tarkistaa yksittäisiä tietoja täysin irrallaan tavanomaisista työrutiineista.

Yksi hauskimmista tutkittavista kohdista liittyi teosten kuvailuun ja asiasanoitukseen. Se, miten sanat piirsivät esiin tutun teoksen, tuntui yhtä aikaa riemastuttavalta ja oudolta. Teoskuvailu ja sanarimpsut muistuttivat välillä runoutta. Vaikka kuvailu ei koskaan tavoitakaan teosta täysin, usein taideteoksen sanallistaminen voi avata siihen uuden näkökulman.

Elina Brotheruksen teoksia sarjasta Suites francaises 2. Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanena

Mikä Ateneumin klassikkoteos kohtaamisesta pihamaalla on tämän sanalistauksen takana? ”lapsi ; poika ; eläin ; lintu ; varis ; pihanurmi ; hevonhierakka ; talonpoikaiselämä ; Tyrvää”

Tietokannan kuvailuja tuijottaessa huomasin ajattelevani, miten kuvan ja sanan liitolla on jo pitkä perinne. Antiikin Kreikassa ekfrasis viittasi lyriikan muotoon, jossa runo kuvailee kuvataiteen teosta tai veistosta. Kuvan muuttaminen sanoiksi on kiinnostanut myöhemminkin. Filosofi Denis Diderot kehitti Pariisin salongin teoksista kirjallisia kuvauksia, joita nimitti hieroglyfeiksi. Erinomainen idea aikana, jona vain harva pääsi matkustamaan paikan päälle teoksia katsomaan. Kuvailu on edelleen nykypäivänä tärkeää, kun teoksia pyritään tekemään saavutettavaksi näkövammaisille.

Sanallistaminen ei tyhjennä teosta, mutta kutsuu katsomaan sitä tarkemmin. Tämän blogin kuvituksena oleva Donald Juddin teos on muuten kuvailtu näin: ”Suorakulmaisten, keskeltä kahtia jaettujen, avointen laatikoiden sarja muodostaa seinälle pystysuoran minimalistisen objektin. Jokainen yksikkö on identtinen ja samalla etäisyydellä toisistaan. Yleisvaikutelma on staattinen.”

Ps. Jos kokoelmahallinta kiinnostaa, kannattaa lukea Riitta Ojanperän blogi aiheesta.


Amanuenssi

Tekee taiteesta filosofiaa ja filosofiasta taidetta.