Louise Bourgeois: No Escape (1989). Kuva: Petri Virtanen / Kansallisgalleria
Louise Bourgeois: No Escape (1989). Kuva: Petri Virtanen / Kansallisgalleria

Tiede taiteen apuna

Louise Bourgeoisin teos No Escape (1989, Ei pakotietä) on kokenut matkaaja. Lähdettyään Kiasmasta alkuvuodesta 2015 teos on ehtinyt vierailla kolmessa eri maassa.  Teoksen reittiohjelma osana Structures of Existence: The Cells -kiertonäyttelyä on ollut seuraavanlainen: Haus der Kunst, München, Garage Museum of Contemporary Art, Moskova ja viimeisimpänä Guggenheim Museum Bilbao. Espanjasta teos matkaa edelleen Tanskaan Louisianan modernin taiteen museoon.

No Escape on yksi Kiasman kokoelmien kiehtovimmista teoksista. Kyseessä on suurikokoinen installaatio, joka koostuu kahdesta parimetrisestä puupylväästä, valkoisesta portaikosta sekä sitä suojaavasta tummasta metalliseinämästä. Portaiden alla on pieni valoton tila, jonne on sijoitettu kaksi pyöreää objektia. Museokävijä pääsee tarkastelemaan pimeyden salaisuuksia taskulampun avulla.

Portaat, jotka eivät johda minnekään, edustavat yhtä aikaa pakotietä ja umpikujaa. Ne houkuttelevat kiipeämään, mutta julistavat paon mahdottomuutta. Niiden alle kätkeytyvä piilopaikka, tai vankityrmä, taas mahdollistaa samanaikaisesti sekä läsnäolon että poissaolon suhteessa ympäröivään tilaan.

Bourgeoisin koko tuotanto on omaelämäkerrallinen perustuen pääasiassa hänen kolmiodraaman sävyttämille lapsuusmuistoilleen. No Escape ei ole poikkeus. Taiteilija on kertonut piiloutuneensa usein portaiden alle tarkkailemaan vanhempiaan. Piilopaikkaan sijoitetut pyöreät esineet viittaavat Bourgeoisin tuotannossa keskeiseen hämähäkkiin ja sen muniin. Perinteisesti hämähäkkiin liitetään negatiivisia mielikuvia. Bourgeoisin tuotannossa hämähäkki muuntuu positiiviseksi, joskin ristiriitaiseksi, äitiyden symboliksi.

Lahottajasienet heikentävät pylväitä

Louise Bourgeoisin installaatiossaan käyttämät puupylväät ovat peräisin vanhoista satamarakenteista. Pitkä kosteudelle altistuminen vaikuttaa väistämättä pylväiden elinkaareen. Lahottajasienen vaikutuksesta puun väri tummenee ja puuaines haurastuu pikkuhiljaa muuttuen lopulta puuterimaiseksi jauhoksi.

Lahottajasienen vaurioittama pylväs. Kuva: Kansallisgalleria.

Lahottajasienen vaurioittama pylväs. Kuva: Kansallisgalleria.

Kun puupylväiden kunto alkoi heikentyä, Kiasmassa käynnistettiin prosessi vaurioituneiden pylväiden uusimiseksi. Taideteoksen osan korvaaminen on kuitenkin harvoin yksioikoinen hanke. Edesmenneen taiteilijan puolesta suostumuksen pylväiden korvaamiseen antoi taiteilijan pitkäaikainen assistentti.

Suostumuksen saatuaan Kiasman konservointi pyysi Luonnontieteellisen keskusmuseon kasvitieteen yksikköä analysoimaan pylväiden puulajin, jotta tuleva rekonstruktio kunnioittaisi mahdollisimman pitkälle taiteilijan alkuperäistä ideaa.

Lausunnossaan kasvitieteen yksikkö identifioi näytteiden perusteella puulajin havupuuksi. Tarkemmin kyseessä on douglaskuusi. Pelkän puuanatomian perusteella erittely douglaskuusilajien välillä ei ole mahdollista. Lausunnossa todetaan mm. seuraavaa:

”Douglaskuusen puusolukolle on tunnusomaista, että kevätpuu vaihettuu yleensä jyrkästi kesäpuuksi (liite 1, poikkileikkauskuva). Yksirivisten ydinsäteiden lisäksi douglaskuusessa on monirivisiä, sukkulamaisia pihkatiehyellisiä ydinsäteitä, joiden yksiriviset ylä- ja alaosat ovat matalia.”

Näin tiede saapui taiteen avuksi.

Lausunnon liite 1, poikkileikkauskuva. Kuva: Luonnontieteellinen keskusmuseo, kasvitieteen yksikkö

Lausunnon liite 1, poikkileikkauskuva. Kuva: Luonnontieteellinen keskusmuseo, kasvitieteen yksikkö

Pohjois-Amerikasta kotoisin olevan douglaskuusen rajallinen saatavuus kuitenkin mutkistaa prosessia. Sillä aikaa, kun installaatio matkustaa, Kiasmassa kartoitetaan, voitaisiinko douglaskuusen sijaan käyttää esimerkiksi sitä muistuttavaa saksanpihtaa.

Aleksandra Kiskonen
kokoelmaharjoittelija


Vieraileva kirjoittaja.