Kuvakaappaus Rainion teoksesta, jossa gravitaatioaalloista saatu data saa digitaalisen kartta-aineiston aaltoilemaan.
Tuomo Rainio, Nimetön (Gravitaatioaallot), 2017.

Taiteilija, kuva ja koodi

Kuvataiteilija Tuomo Rainio (s. 1983) on valmistunut valokuvaajaksi. Jo pidemmän aikaa hän on teoksissaan tutkinut valokuvan rajoja. Nämä kokeilut johtivat Rainion myös videon pariin sekä pohtimaan digitaalisen kuvan olemusta.

Nollia ja ykkösiä

Digitaalinen käänne on muuttanut koko valokuvan perustaa. Ytimessä ei enää olekaan valon jättämä jälki filmillä, vaan koodi: kuva pohjaa binäärijärjestelmään, nolliin ja ykkösiin.

Digitaalisuus ei kuitenkaan ole uusi keksintö. Sen binäärinen rakenne on ollut olemassa jo pitkään, esimerkiksi helmitauluissa. ”Digitaalisuuden ydintä on vaikea paikantaa – onko kyse tekniikasta vai ajattelusta?” Rainio pohdiskelee.

Koodaaja-taiteilija

Rainio työskenteli aluksi yhteistyössä ohjelmoijan kanssa, mutta on sittemmin halunnut itse opetella lisää koodausta. Hänelle on tärkeää, että teoksen tekijä ja sen ohjelmoija on sama henkilö.

Tavoitteena ei ole tehdä virheetöntä valmista koodia. Rainion näkökulmasta virheet prosessissa voivat myös tuoda jotain uusia, kiinnostavia puolia esiin. Luova koodaus tapahtuu dialogissa työn kanssa.

Näkymätön näkyväksi

ARS17+ Online Art -sivustolle Rainio on toteuttanut verkkoteoksen Nimetön (Gravitaatioaallot). Se pohjaa Yhdysvalloissa tehtyihin kokeisiin, jossa todennettiin gravitaatio- eli painovoima-aaltojen olemassaolo. Nämä aallot on ennustettu jo Einsteinin suhteellisuusteoriassa, mutta niiden havaitseminen on ollut äärimmäisen hankalaa.

Yhdysvalloissa LIGO-kokeissa todennettiin gravitaatioaallot, jotka olivat lähtöisin kahden mustan aukon törmäämisestä. Rainio löysi LIGO:n avoimena datana julkaisemat mittaustulokset.

Nimetön (Gravitaatioaallot) teos hyödyntää tutkimusdataa. Vuorovaikutteisessa verkkoteoksessa voi sukeltaa tutkimaan avaruuden aaltoja. Rainion teos tekee näkymätöntä näkyväksi.


Amanuenssi

Tekee taiteesta filosofiaa ja filosofiasta taidetta.