Taidetta melkein ähkyksi asti – Kiasman ystävien Berliinin galleriaviikonloppu

Siitä taidetaan olla yhtä mieltä, että Berliini on tällä hetkellä eurooppalaisen taiteen kiistaton keskus. Gallerioiden lukumäärä menee yli parinsadan, taiteilijoita lienee jo tuhansittain ja suomalaisiakin kymmenittäin.  Tänne taiteen uuteen Mekkaan johti Kiasman Ystävienkin tie vappuna, Berliinin galleriaviikonloppuna, joka on kevään suurin kuvataidetapahtuma Saksassa. Onneksemme olimme saaneet oppaaksemme Kari Kenettin, oivan taiteen, taiteilijoiden, gallerioiden ja Berliinin tuntijan.

Neljään päivään Berliinissä mahtuu uskomaton määrä museoita, gallerioita, työhuoneita, yksityiskokoelmia, kun kyltymättömät taiteen kuluttajat ovat asialla. Galleriaviikonloppuna näyttelytilat ovat auki puoleen yöhön. Taiteen suurkuluttajina ehdimme mekin vierailla lähes 30 galleriassa – niissä kaikkein mielenkiintoisimmissa. Ehdimmepä mukaan jopa Kiasmastakin tutun Jacob Dahlgrenin avajaisiin, missä taiteilija itse oli meitä vastaanottamassa.

Heti tulopäivän ohjelmaan kuului Mitten gallerioiden lisäksi Hamburger Bahnhofin nykytaiteen museo, missä omien upeiden kokoelmien lisäksi esillä oli mm. 13 komeaa Julian Rosefeltin videota otsikolla Manifesto, Carl Andrén veistosinstallaatioita ja Die Schwarzen Jahre -näyttely natsien takavarikoimista teoksista vuosilta 1933–1945.

Oiva Kenettimme oli saanut järjestymään tutustumiskäynnin myös yksityisessä Erika ja Rolf Hoffmanin kokoelmassa (Samlung Hoffman), yhdessä Berliinin merkittävimmistä yksityiskokoelmista. Sieltä retki jatkui toiseen hienoon yksityiskokoelmaan, Timo Miettisen Salon Dahlmaniin, joka sijaitsee upeassa 1897 rakennetussa kerrostalossa, jonka Miettisten yritys hankki omistukseensa 2010 ja jonka he kunnostivat Berliinin tukikohdakseen ja näyttelytilakseen. Kiinnostava yksityiskohta oli parikymmenminuuttinen Picasso-elokuva, jossa Timo Miettinen itsekin esiintyi pienessä sivuosassa.

Vapunpäivän ohjelmassa oli gallerioiden ohella tutustuminen suomalaisten Berliinissä työskentelevien menestyneiden taiteilijoiden työhuoneisiin: Ola Kolehmainen oli valmistellut lähes parituntisen äärettömän mielenkiintoisen esityksen omasta taiteilijankehityksestään ja työprosesseistaan. Toinen yhtä kiinnostava kohde oli Ville Kylätaskun työhuone, jossa Kylätasku kertoi taiteensa lähtökohdista niin mukaansatempaavasti, että samalta seisomalta näytti syntyneen useita kauppoja.

Matkan huippukohdaksi muodostui vihdoin tutustuminen yksityiseen Christian ja Karen Borosin Samlung Borosiin Berlin-bunkkerissa. Kokoelma itsessään oli laaja ja komea, mutta erityisen elämykselliseksi tutustumisen teki itse rakennus, 1942 rakennettu bunkkeri-väestönsuoja, jonka kolmemetriä paksujen seinien sisälle mahtui 4000 pommituksia pakenevaa kaupunkilaista. Rakennusta oli maltillisesti vanhaa säilyttäen muunnettu taidemuseokäyttöön.

Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisempänä kohteenamme oli vielä Berliinin Suomi-instituutti, joka kulttuuriin ja humanistisiin aloihin keskittyneenä on 20 vuoden aikana kehittämiensä verkostojen kautta saattanut yhteen suomalaisia ja saksalaisia kulttuurintekijöitä. Instituutilla on omaa säännöllistä näyttelytoimintaa. Tällä hetkellä esillä on kuuden Berliinissä asuvan residenssitaiteilijan teoksia otsikolla Pilgrimage. Niitä yhdistää se, että kaikki teokset ovat syntyneet Berliinin lähellä sijaitsevassa Wiepersdorffin kylässä.

Rauno Endén
Kiasman ystävät ry:n puheenjohtaja


Vieraileva kirjoittaja

Kiasman ystävyys on portti elämyksiin ja tietoon nykytaiteen parissa.