Kuva: Perttu Syrjänen
Kuva: Perttu Syrjänen

Pianistit Kiasmassa

Kiasmassa oli avattu uusi taidenäyttely ylimpiin kerroksiin. Oli syytä käydä katsomassa, mitä hienoa olisi luvassa eräänä aurinkoisena lauantaina. Ala-aulassa tarkistettiin vanhan tavan mukaan, miten paljon pituuskasvua oli kertynyt.

Sitten ylös ramppia pitkin kolmanteen kerrokseen hiveleviä kaaria ihastellen.

Kuva: Perttu Syrjänen

Kuva: Perttu Syrjänen

Pian automaattiovi avautui kutsuvasti…

Parin huoneen päässä lauloi viidakon intiaani. Ihan kuin joikuja, totesi valokuvaaja-isä. Siinä musiikissa hiljentyivät pikkupianistitkin.
Värikäs verkkotyö oli seuraavassa tilassa. Mitä kummaa? Onko täällä kaikki virkattua, ihmettelivät Mila ja Jonny. Lapset olivat tulleet melkein Brasiliaan.

Ernesto Neton virkkuukoukun taidokas kudelma näyttäytyi katosta lattiaan. Milalle, ensikertalaiselle, se oli kiva yllätys. Jonny pyrki keikkumaan nauhoissa vartijan kauhuksi. Hauskan riippumatossa lepäilyn jälkeen jatkettiin seikkailua.

Kuva: Perttu Syrjänen

Kuva: Perttu Syrjänen

Jonny huomasi ensimmäisenä seuraavassa huoneessa hymyilevän nuken irtopään, toteemipaalun, kirjavan soittorasian ja marionettinukkeja. Hän vinkkasi Milan katsomaan outoja esineitä, niin outoja ettei niitä voi heti uskoa tosiksi. Onkohan todella mahdollista muuttaa sanat musiikiksi erikoiskojeen avulla, pohti skeptikko Jonny. Niin ainakin taiteilija Jani Ruscica uskoo ja selittää jotain vuorovaikutuksesta taiteen ja tieteen välillä. Kiasman Skidipäivänä 14.5.2016 nämäkin salaisuudet saattavat avautua monille pienille taiteen harrastajille.

Lapset kiertelivät huoneessa, eikä kysymyksistä näyttänyt tulevan loppua. Siihen hätään oli Opas Kiasmaan juuri sinulle kullan arvoinen.

Milalla ja Jonnylla on englanninkieli hallussa, joten Ruscican kuvaus conversation piecestä oli heille heti selvä.

Jani Ruscica, Conversation in Pieces, 2016. Kuva: Kansallisgalleria / Pirje Mykkänen

Jani Ruscica, Conversation in Pieces, 2016. Kuva: Kansallisgalleria / Pirje Mykkänen

Uusi ramppi johti ylimpään, valtavaan saliin, jossa virkkauksia oli taas kattoon asti. Kengät pois ja pehmeälle huopamatolle tepastelemaan! Oikea teltta, hihkaisi Mila. Teltassa oli paljon väkeä. Joku soitteli kitaraa.

Kuva: Perttu Syrjänen

Kuva: Perttu Syrjänen

Ja tuolla on toinen maja, huomasi Jonny. Milan mielestä se oli ihana lepopaikka.

Kuva: Perttu Syrjänen

Kuva: Perttu Syrjänen

Näyttelysalin seinää peitti eteläamerikkalainen maisema, sekin virkattuna. Sen edessä lattialla oli pyöreitä levyjä, joilla piti ihan välttämättä loikkia kuin merestä pilkottavilla kivillä.

Hyppely johti uuteen saliin ja suurelle ikkunalle, jossa oli kiemurteleva käärme kuin lego-paloista koottu. Parivaljakko bongasi ikkunan takaa tutun Musiikkitalon, konserttiensa oivan paikan.

Kuva: Perttu Syrjänen

Kuva: Perttu Syrjänen

Kun kengät oli taas pantu jalkaan, siirryttiin Kiasman kirjaston kokoelmia ihailemaan. Kaunista, ja paljon kaikkea, huokasi Mila, joka omien sanojensa mukaan osaa jo melkein lukea. Minne seuraavaksi?

Tästä kaikesta tuli kamala jano ja makean himo, joten Kiasman kahvila oli seuraava etappi. Näyttely oli katsottu ja mielet olivat korkealla. Tänne pitää koulukavereidenkin tulla, sanoi Jonny. Ja meidän luokan, Mila innostui. Kahvilan pöydässä lasten salainen toive täyttyi, kun lasiin kaadettiin tummaa amerikkalaisjuomaa. Värikäs kattaus, kiteytti Jonny.

Kuva: Perttu Syrjänen

Kuva: Perttu Syrjänen

Koska tullaan uudestaan? oli kaikkien huulilla. Toukokuussa, kun uusi näyttely on avattu, sanoi näkymätön isä, jonka käsialaa kaikki jutun kuvat ovat. Loistavaa! Tavataan toukokuussa.

Hele Krohn


Vieraileva kirjoittaja

Kiasman ystävyys on portti elämyksiin ja tietoon nykytaiteen parissa.