Adel Abidin: Michael (2015). Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen
Adel Abidin: Michael (2015). Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen

Oudon muotokuva

Michael Jackson ei olekaan kuollut! Adel Abidin on napannut hänet videoteokseensa Michael (2015). Teoksessa Jackson on talk show -isännän haastateltavana. Hän vastaa juontajan uteluihin salaperäisesti, käyttäen vain laulujensa sanoja. Popin kuninkaan paluu elävien joukkoon tuntuu ajatuksena miltei luonnolliselta. Ei sen takia, että hänen kuolemaansa epäiltiin lavastetuksi, vaan hänen eriskummallisen elämänsä vuoksi. On kuin hän olisi elänyt monta elämää, miksei vielä yksi? Sitä paitsi hän lähti luotamme liian nuorena, vain 50-vuotiaana. Michael, don’t stop ’til we get enough!

Mediatutkija Johanna Sumiala arvioi teoksessaan Median rituaalit (2010), että Michael Jacksonin (1958–2009) kaltaisella megatähdellä on merkittävä rooli yhteenkuuluvuuden tunteemme rakentumisessa. Michael Jackson -ilmiön huipentuma jaettuna kokemuksena oli hänen kuolemansa. Kun suru-uutinen julkaistiin, ”kaikki” haluisivat tietää, mitä oli tapahtunut. Muun muassa Twitter ja Wikipedia -sivustot kaatuivat. Googlessa luultiin hakukoneen olevan uhattuna, sillä niin monet tekivät haun ”Michael Jackson”. Sumiala analysoi, että kiinnostuksemme tapausta kohtaan pohjautuu ensisijaisesti sosiaaliseen tarpeeseen: Haluamme tietää, mistä puhutaan. Emme halua jäädä yksin, vuorovaikutuksen ulkopuolelle.

Tähden omaa elämää varjosti yksinäisyys. Hänen tekemisiään syynättiin ja hämmästeltiin niin, että hän sai lempinimen Wacko Jacko (Kahjo Jacko). Se oli kovin loukkaava tähden mielestä ja hän vetosi yleisöön, ettei sitä käytettäisi. Jacksonin muistotilaisuudessa ihmiset hurrasivat seisaaltaan, kun pastori puhutteli Jacksonin lapsia julistaen, ettei heidän isässään ollut mitään outoa ­– vain se, mitä hän joutui kestämään, oli outoa. Oli kuin Michael Jackson olisi siinä hetkessä vapautettu epäilyksen ikeestä. Vaikka popin kuningas ei ratkaisuillaan varsinaisesti tavoitellut keskitietä, oliko hänen suurin pelkonsa kuitenkin se, että hänet muistetaan outona? Ihmiset haluavat tarkkailla outoa, mutta kukaan ei halua tulla määritellyksi oudoksi. Outo jää yhteisesti jaetun ulkopuolelle, yksin.

Adel Abidinin teoksessa Michael esiintyy sellaisena kuin olemme hänet viimeisinä vuosinaan tottuneet näkemään. Tummasta pyöreäposkisesta pikkupojasta kasvoi kalpea ja siroluinen meikattu mies. Hennolla äänellä, kuin linnunpoikanen, hän vastailee talk show -juontajan kysymyksiin elämästä kuoleman jälkeen. Lähetys on projisoitu Manhattanille, jossa miljoonat fanit hurraavat Jacksonin jokaiselle vastaukselle. Studioon hän ei halunnut vieraita. Haastattelun päätteeksi fanit vaativat saada kuulla Jacksonin laulavan. Jackson aloittaa hiljaisesti: ”You are not alone…”

Adel Abidinin Michael nähtävissä Face to Face – muotokuva nyt -näyttelyssä 7.2.2016 asti.

Kiasman URB 15 -festivaalilla hengellinen seminaari Neverland tuo Michael Jacksonin henkisen ja kehollisen perinnön Kiasma-teatteriin 30.07.2015–01.08.2015.

Jonna Rantamäki
Korkeakouluharjoittelija


Vieraileva kirjoittaja.