Pilvi Takala Stroker, 2018 in process, research for a new video work

Oletko tarpeeksi avoin tähän työympäristöön? – Pilvi Takala haastoi työyhteisön arvot

Työelämässä korostetaan yhä enemmän yhteisöllisyyttä ja avoimuutta. Avokonttoreita ja monitilatoimistoja rakennetaan yhteistyön parantamiseksi, mutta missä kulkevat henkilökohtaiset rajamme? Pilvi Takalan The Stroker -teos tuo näkyväksi, kuinka avoimuutta korostavan työyhteisön jäsenet eivät aina jaakaan yhteiseksi nimettyjä arvoja ja periaatteita.

Viime vuosien aikana yhteisöllisyys on tehnyt ison rynnistyksen työelämään, missä sitä on toteutettu muun muassa erilaisten jaettujen työskentely- ja toimistotilojen eli nk. co-working-tilojen kautta. Jaetut työtilat pyrkivät vastaamaan muuttuvan työelämän tarpeisiin; kun työ ei ole enää niin sidoksissa määrättyyn paikkaan tai aikaan, on lähes sama missä sitä tehdään. Toisaalta, työympäristöltä vaaditaan nykyisin enemmän miellyttävyyttä, sosiaalisuutta ja inspiroivuutta.

Taiteilija Pilvi Takala sai muutama vuosi sitten mahdollisuuden tutustua yhteisölliseen työtilaan Lontoossa. Second Home on Lontoossa, Lissabonissa ja Los Angelesissa toimiva työtilakonsepti, jonka päämääränä on tarjota asiakkaille luova työympäristö, jossa työ ja vapaa-aika kohtaavat. Takala kiinnostui Rohan Silvan ja Sam Aldentonin perustaman yrityksen tavoitteesta luoda persoonallisia ja viihtyisiä tiloja sekä aktiivisia työyhteisöjä, joissa työntekijät voivat olla tuotteliaampia ja menestyvämpiä.

Taiteilija Pilvi Takala. Kuva: Kansallisgalleria / Pirje Mykkänen

Second Home -konseptiin kuuluu myös runsas kulttuuri- ja hyvinvointiohjelma, joiden avulla tiloissa työskentelevien jäsenten luovuutta ja menestyksennälkää halutaan ruokkia. Kulttuuriohjelman puitteissa Aldenton kutsui Takalan tekemään projektia Lontooseen kesällä 2017. Taustatutkimuksensa pohjalta Takala päätyi esiintymään kahden viikon ajan Nina Niemisenä, työtilan palkkaamana hyvinvointiammattilaisena. Taiteilijan sepittämän peitetarinan mukaan Niemisen Personnel Touch -yritys tarjosi työyhteisön jäsenille koskettelupalvelua, jonka oli määrä kohottaa mielialaa, luottamusta ja työn tuottavuutta.

Vierailun aikana keräämänsä tiedon ja kokemusten pohjalta Takala työsti videoinstallaatioteoksen The Stroker (2018), jossa kuvaillaan, minkälaisia reaktioita Second Homen käytävillä partioiva koskettaja herätti. Useimmat työntekijöistä olivat kohteliaita koskettelijaa kohtaan, mutta samaan aikaan monen kehonkieli kertoi, että kokemus saattoi olla epämukava. Kenties reaktio johtui henkilökohtaiseen tilaan tunkeutumisen kulttuurisesta kontekstista tai ehkä se oli sisäisen konfliktin seurausta, joka syntyy, kun henkilö ei tunne pystyvänsä reagoimaan rehellisesti tai avoimesti. Työyhteisön yhteinen hämmennyksen aihe yhdisti ihmisiä ja se sai heidät myös juoruilemaan. Takalan esittämälle Ninalle annettiin työntekijöiden keskuudessa lempinimi ”The Stroker” (Koskettaja).

Työyhteisön yhteinen hämmennyksen aihe yhdisti ihmisiä ja se sai heidät myös juoruilemaan.

Eleemme tekevät näkyväksi, kuinka reagoimme sosiaalisten tilanteiden herättämiin paineisiin, ja kuinka pyrimme ohjaamaan ja rajaamaan yhteisillä ääneen lausumattomilla sosiaalisilla säännöillä sitä, mikä on milloinkin sopivaa toimintaa ja mikä taas ei. Takalaa The Stroker -teoksen lähtöasetelmissa kiehtoi erityisesti se, kuinka Second Homen kaltaisessa – avoimuutta ja yhteisöllisyyttä korostavassa työyhteisössä – kaikki jäsenet eivät välttämättä jaakaan yhteisiksi nimettyjä arvoja ja toimintaperiaatteita. Jos omia henkilökohtaisia rajoja on vaikeata ilmaista suoraan avoimuutta ja yhteisöllisyyttä korostavassa ympäristössä, kehon kieli saattaa ottaa sanojen paikan kohtaamisissa.

Pohjimmiltaan Takalan teos tarkasteleekin fyysistä neuvottelua rajoista, joita näennäisesti ei ole olemassa.

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Miten kehtaat Pilvi Takala? – Viisi kysymystä taiteilijalle

Onko teillä trainee kateissa?

Neuvottelun taide

Pilvi Takalan näyttely auki Kiasmassa 17.2.2019 saakka.

Tutustu Pilvi Takalan teoksiin Kiasma Guidessa.


Kokoelmaintendentti

Kuratoi somessa, museossa ja kotona.