Neuvottelun taide

Muutama vuosi sitten taiteilija Pilvi Takala päätyi anonyymin ihailijan viestitulvan kohteeksi. Hän päätti tehdä kokemuksistaan teoksen. Admirer-teoksen ytimessä on sopimus, jonka taiteilija solmi häntä vainonneen ihailijan kanssa. Teos puolustaa olemassaoloaan nettihäirinnän ja #metoo-ilmiön aikakaudella, kirjoittaa kuraattorimme Kati Kivinen.

Kuinka antautua vuorovaikutukseen nimettömän, persoonattoman neuvottelukumppanin kanssa?

Neuvottelussa on yleensä kyse tapahtumasarjasta, jonka tavoitteena on yhteisen tahtotilan saavuttaminen. Neuvottelun lopputuloksena syntyy tavanomaisesti sopimus, joka konkretisoi neuvottelutuloksen; siinä määritellään lainsäädännölliset puitteet sopimukselle, neuvotteluosapuolten toiminta sopimuksen voimassaoloaikana sekä yhteisesti asetetut tavoitteet.

Taiteilija Pilvi Takalan viimeisin teos, Admirer (suom. Ihailija, 2018), on taideteoksen muodon saanut neuvotteluprosessi. Sen ytimessä on sopimus, jonka taiteilija solmi häntä vainonneen anonyymin ihailijan kanssa sähköpostin välityksellä. Neuvotteluprosessin aikana vaihdettuihin viesteihin pohjautuvassa tekstianimaatiossa taiteilija ja anonyymi ihailija neuvottelevat sopimuksesta, jonka avulla taiteilija haluaa saattaa osapuolten välisen yhteydenpidon loppumaan.

Teos häirinnästä

Anonyymin henkilön yhteydenotot Pilvi Takalalle saivat alkunsa taiteilijan aiemmasta taideprojektista, Invisible Friend (2015). Projektissa kuka tahansa pystyi lähettämään tekstiviestin näkymättömälle ystävälle julisteessa ilmoitettuun puhelinnumeroon. Tähän palveluun Takalan ahdistelija lähetti runsaasti viestejä ja jatkoi palvelun sulkeuduttua viestien lähettämistä taiteilijalle eri kanavissa yli kahden vuoden ajan.

Taiteilijalle lähetettyjen viestien määrän kasvaessa ja kasvaessa Takala alkoi pohtia, miten toimia tilanteessa: Yrittääkö olla huomioimatta viestejä ja jättää reagoimatta niihin? Vai pyrkiäkö tekemään asia jollakin tavalla julkiseksi? Takala päätti tarttua aiheeseen ja tehdä ahdistelusta ja häirinnästä teoksen sen sijaan, että olisi kärsinyt yksin hiljaa.

Vastatessaan lopulta anonyymin ahdistelijan viesteihin, taiteilija ilmoitti halunsa käyttää osapuolten välistä viestittelyä materiaalina uutta taideteosta varten. Tavoitteeksi asetettiin sopimus, jonka tähtäimessä olisi viestittelyn loppuminen, kun teos olisi saatu valmiiksi ja esille Kiasmaan.

#metoo-hengessä

Takalan teos osoittaa hyvin sen, että neuvottelupöydässä on tärkeää asettaa omat vaatimuksensa rauhallisesti ja perustellusti. Teoksessa osapuolet onnistuvat tässä vaihtelevalla menestyksellä. Ajatus nimettömän henkilön kanssa käytävästä neuvottelusta on kuitenkin hyvin erikoinen. Kuinka antautua vuorovaikutukseen nimettömän, persoonattoman ja kasvottoman neuvottelukumppanin kanssa, jonka todelliset halut ja tarpeet jäävät lopulta pimentoon?

Erikoisesta alkuasetelmastaan huolimatta Takalan teos puolustaa olemassaoloaan #metoo -aikakaudella. Naisiin kohdistuva häirintä ja ahdistelu nostetaan herkemmin julkiseen keskusteluun, jotta epäasiallinen toiminta saatettaisiin julkisuuteen. Häirinnän uhrien ei tarvitse enää vaieta ja kärsiä yksin, vaan on parempi nostaa näitä epäasiallisia käyttäytymismalleja esiin ja tuomita ne julkisesti.

Pilvi Takalan näyttely Toinen vuoro Kiasmassa 17.2.2019 saakka.

Lue lisää Pilvi Takalan teoksista Kiasma Guidessa.

Kuvat: Kuvakaappauksia Pilvi Takalan teoksesta Admirer, 2018.


Kokoelmaintendentti

Kuratoi somessa, museossa ja kotona.