Kuva: Samuli Sillanpää

Muoviheppoja ja luottamusta – vapaaehtoisena Lee Mingwein The Mending Project -teoksessa

Kiasmaan tulee heppoja, jotka eivät vikuroi väkijoukossa. Koululainen nostaa sylissään olevan pipon sisältä muovihevosia. Askartelen lauman johtajalle loimen ja pienen tupsun kaulaan, ja samalla käymme vakavan keskustelun hevosten luonteista ja niiden kasvattamisen haasteista.

Oman käsityötaitoni olen hankkinut 80-luvun peruskoulussa. Osaan kirjoa hieman, neuloa sukat sekä ommella suoria saumoja. Olen mukana, vaikka olen keskitasoa käsitöissä. Kohtaamiset ovat Lee Mingwein The Mending Project -teoksessa kuitenkin tärkeämpiä kuin neulankäyttötaitoni, ja kirjastonhoitajana olenkin kohtaamisten ammattilainen.

– Iäkäs pariskunta on harmissaan, sillä heillä ei ole mukanaan korjattavaa. Keskustelemme vilkkaasti käsitöiden hyvinvointivaikutuksista. Ikäerokin katoaa, kun nauraen listaamme kesken jääneitä ja epäonnistuneita käsitöitämme.

Eniten olen yllättynyt siitä, miten moni pysähtyy ja miten nopeasti ihmiset luottavat ja kertovat vaikeistakin kokemuksistaan. Olen liikuttunut ihmisten kokemusten äärellä toistuvasti.

Paula Niemi tekemässä rusetteja. Kuva: Sanni Pajula

Päivystysvuorot Kiasmassa ovat olleet huikeita. On yllättävän raskasta olla osa taideteosta, sillä jokainen, joka astuu huoneeseen, katsoo korjaajaa. Osa kävijöistä varoo kontaktia tarkasti, osa jännittää. Useimmat luulevat, että olen käsityöalan ammattilainen. Eniten olen yllättynyt siitä, miten moni pysähtyy ja miten nopeasti ihmiset luottavat ja kertovat vaikeistakin kokemuksistaan. Olen liikuttunut ihmisten kokemusten äärellä toistuvasti.

– Kolmikymppinen nainen istahtaa ja ojentaa käsivartensa. Hihansuusta on irronnut pyöreä nappi. Kiinnitän napin ja jätän langoista pitkän hännän hihansuuhun. Samalla nainen kertoo alanvaihtoon liittyvästä epävarmuudesta ja työttömyyden pelostaan. Erotessamme tuntuu, että osasin ehkä hieman helpottaa hänen oloaan. Mietin naista vielä päivien päästäkin.

View this post on Instagram

RAKASTAN IHMISIÄ. Minä olen todella ujo ja jännitän ihmisten tapaamista. Rakastan kuitenkin ihmisiä ja heidän elämäntarinoita. Hyvä kohtaaminen voi olla suunniteltu tai etenkin spontaani. Hiihtolomaviikolla kävimme esikoiseni kanssa Kiasmassa ja siellä oli tällainen toiminnallinen installaatio, jonne sai viedä esimerkiksi vaatteen korjattavaksi. Meillä ei ollut sellaista mukanamme, joten korjaaja teki tyttärelleni tupsun. Sitä mukaa, kun tupsu valmistui, korjaaja kertoi itsestään ja elämän varrella tapahtuneista asioistaan: kuinka hän oli sittenkin oppinut tykkäämään liikunnasta, vaikka etenkin koululuistelu oli kammottavaa. Tyttäreni kipuili joidenkin kouluasioiden kanssa juuri samaan aikaan ja tämä keskustelu Paulaksi itsensä esitelleen Nörttitytön kanssa oli kuin balsamia tyttöseni kouluhaavoille. Kohtaaminen oli lempeä ja voimauttava. Se nauratti vielä monta kertaa jälkeen päin ja tapaukseen Paula on palattu aina uudestaan ja uudestaan. Paula toi uskoa tulevaan ja ennen kaikkea vahvisti tyttöseni uskoa itseensä: kukin meistä on hyvä juuri sellaisena kuin on ❤ Tuo kohtaaminen oli spontaani, odottamaton, lämmin läikähdys. Emme ehkä enää kohtaa Paulan kanssa, mutta tupsu on tallessa ja luo uskoa siihen, että pitää tehdä parhaansa ja se riittää. Kuten Paula ja muut Nörttitytöt tekivät triathlonissa. #kiasma #nörttitytöt #kohtaamisia

A post shared by Sari (@saronblogi) on

Ilmoittauduin Lee Mingwein The Mending Project -teokseen heti nähtyäni ilmoituksen, jossa haettiin korjaajia. Olen ollut mukana Radikaalit ristipistot -toiminnassa sekä kohdannut sattumalta Jeremy Dellerin Ihme-nykytaidefestivaalille tekemän Saa koskea -teoksen, jossa museoesineitä tuotiin kaupunkitilaan koskettavaksi. Lee Mingwein teos jatkaa tätä kohtaamisten, käsillä tekemisen ja arjen poliittisuuden ketjua.

Paula Niemi

Astu lavalle -näyttely Kiasmassa 18.8. saakka

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Väärinymmäryksen ja tiedon välittymisen arkipäivää

Kuinka Kimppu-teoksen terälehdet uusittiin


Vieraileva kirjoittaja.