Kuva: Reija Häyrinen
Kuva: Reija Häyrinen

Kirjataiteen kaunis kirja -kunniakirja Ismo Kajanderin Anartistille!

Suomen kirjataiteen komitean järjestämän vuoden kauneimpien kirjojen valinnassa Eija Aarnion toimittamalle Anartisti-kirjalle on myönnetty Kirjataiteen kaunis kirja -kunniakirja. Kirjan graafisen suunnittelun on tehnyt Ilkka Kärkkäinen ja painotyöstä vastasi Aldus.

Näyttelykirja julkaistiin kuvataiteilija Ismo Kajanderin näyttelyn yhteydessä, joka oli esillä 17.4.–9.8.2015 Nykytaiteen museo Kiasmassa, Helsingissä ja 23.10.2015–17.1.2016 Wäinö Aaltosen museossa, Turussa.

Suomalaisen taiteen uudistajan ja edelläkävijän Ismo Kajanderin laajassa yksityisnäyttelyssä perehdyttiin taiteilijan 1960-luvun alusta alkaneeseen taiteilijauraan esittelemällä hänen keskeisiä teoksiaan. Hänen toimintansa on ollut suomalaisen taidekentän kontekstissa poikkeuksellisen laaja-alainen, uudistusvoimainen ja kansainvälisesti orientoitunut.

Hän on aina ollut kansainvälisesti suuntautunut taiteilija, eikä yksinomaan siksi, että hän asuu edelleen osan vuodesta Pariisissa.  Vuosikymmenien mittaan Kajander on tullut tunnetuksi muun muassa esinekoosteista, kollaaseista, installaatioista, valokuvista ja performansseista. Hän ammentaa modernismin avantgardistisimmista suuntauksista, kuten dadaismista ja uusrealismista.

Suomen kauneimmat kirjat ovat esillä messuilla ja kirjastoissa kotimaan lisäksi Ruotsissa, Virossa ja Saksassa. Kauneimmat kirjat säilytetään omana kokoelmanaan Suomen Kansalliskirjastossa sekä Saksassa Deutsches Buch- und Schriftmuseumissa.

Vuoden kauneimmat kirjat


Amanuenssi