Taiteilija Outi Pieski solmimassa teostaan Meidän maa, meidän värein (2015). Kuva: Kansallisgalleria / Pirje Mykkänen

Käsin solmittu maisema

Outi Pieskin teoksessa Meidän maa, meidän väreillä (2015) ihminen ja maisema ovat kirjaimellisesti sidottu yhteen. Teos myös herättää pohtimaan saamelaiskulttuurin asemaa valtayhteiskunnassamme, kirjoittaa tutkijaharjoittelijamme Emma Lilja.

Satuin kuulemaan teinipoikien keskustelevan eräästä Kiasmassa esillä olevasta teoksesta. Yksi heistä totesi päättäväisenä: ”Ei yksikään tunturi ole pinkki. Ne ovat talvella valkoisia ja kesällä ruskean vihertäviä.”

Poikia askarrutti saamelaistaustaisen taiteilijan Outi Pieskin teos Meidän maa, meidän väreillä (2015). Installaatiomuotoinen teos koostuu pihlajanoksista ja niihin solmituista hapsuista, joita perinteisesti käytetään reunustamaan saamenpukuun kuuluvaa huivia.

Taiteilijan mukaan teos kuvaa pohjoista tunturimaisemaa. Tällaiseksi maisemaksi se on hyvin värikäs: perusvärien, kuten punaisen ja keltaisen, lisäksi hapsuista löytyy niin vaaleansinistä, kirkkaan vihreää kuin juurikin sitä pinkkiä.

Värit edustavat ”meidän värejä”, joilla taiteilija tuo esiin saamelaisten sukupolvien läsnäolon maisemassa. On kiinnostavaa, kuinka taiteilija ”värittää” tunturit hyvin hienovaraisesti. Väri ei peitä vaan ennemminkin kuultaa läpi ja paljastaa katsojalle jotakin sen takaa. Läpinäkyvä maisema saattaa esimerkiksi muistuttaa, kuinka ihminen oppii ympäristön osana toimiessaan tuntemaan maiseman läpikotaisin – ikään kuin näkee sinnekin, minne katse ei kaikkina hetkinä yllä.

Outi Pieski, Meidän maa, meidän väreillä (2015). Kuva: Kansallisgalleria / Pirje Mykkänen

Tämä ”ilmainstallaatio” on ilmava, kevyt ja herkkä, mutta herkkyyden takana on painavaa sanottavaa. Teoksessa ihminen ja maisema ovat kirjaimellisesti sidottu yhteen. Maisema ei ole etäinen tarkkailun kohde, vaan se kutoutuu osaksi ihmisen elämänpiiriä sekä tiiviisti osaksi saamelaiskulttuuria. Saamelainen käsityöperinne, duodji, saa nykytaideteoksen osana, taidemuseossa esillä ollessaan poliittisiakin merkityksiä. Etenkin Kiasmassa, osana Kansallisgallerian taidekokoelmaa, teos herättää pohtimaan, millainen on saamelaiskulttuurin asema valtayhteiskunnassamme.

Meidän maa, meidän värein -teos kyseenalaistaa tulkinnassani monia maisemaan perinteisesti liitettyjä piirteitä. Ennen kaikkea se avaa dialogia erilaisten ajattelutapojen välillä. Näin on mahdollista nähdä tunturit yhtä lailla pinkkeinä kuin rusehtavina, yhtä lailla ihmiskäsin kuin luonnonvoimin muovattuina.

Poika, jota kuuntelin, ei siis ollut väärässä. Maisemat näyttävät katsojan kokemuksesta riippuen hyvinkin erilaisilta. Joissakin tapauksissa uusien näkökulmien avautuminen voi kuitenkin saada näkemään värejä, joita ei aikaisemmin osannut edes kuvitella.

Emma Lilja

Kirjoittaja oli tutkijaharjoittelussa Kiasmassa keväällä 2019.

Voit lukea lisää aiheesta englanninkielisestä artikkelista ”Hand-knotted landscape – reflections on Outi Pieski’s Our Land, Our Running Colours”, joka on ilmestynyt FNG Research -verkkolehdessä.

Yhteiseloa – Ihminen, eläin ja luonto Kiasman kokoelmissa -näyttely 1.3.2020 saakka.

Tutustu näyttelyn teoksiin Kiasma Guidessa.

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Nykytaiteen samaaneja ja sci-fiä

Kuinka Kimppu-teoksen terälehdet uusittiin

Yhteiseloa Kiasmassa – Juha Hurmeen avajaispuhe


Vieraileva kirjoittaja.