Kiasma-blogi

Tämä on 42. ja viimeinen blogikirjoitukseni Kiasman johtajana. Olen ollut jo useamman viikon lomalla Kiasmasta ja piakkoin siirryn kokonaan uuteen työhöni Svenska Kulturfondeniin. Tunnen samanlaista haikeutta niin kuin aina, kun tietää yhden elämänjakson peruuttamattomasti olevan ohi. Tällä kertaa tunne on voimakkaampi kuin ennen – jätän taakseni ammatillisessa mielessä paitsi Kiasman, myös taidemaailman sellaisena, kuin olen sen aina tuntenut.

Kiasman kauteeni mahtui paljon. Olen erityisen onnellinen Kiasman juhlavuonna toteutetuista Julian Schnabelin ja Nan Goldinin näyttelyistä. Näyttelyiden aikaan keväällä 2008 tunsin, että Kiasma oli astunut kynnyksen yli uuteen aikaan. Museossa oli kävijöitä enemmän kuin moneen vuoteen ja näyttelyt luonut tiimi teki töitä perheenomaisella innolla. Museon hallinnon näkökulmasta merkittävää oli samana vuonna luotujen Kiasman Tukisäätiön ja Kiasman Valtuuskunnan toiminta museon tukena. Koskaan aikaisemmin eivät yhteiskunnalliset vaikuttajat ole olleet niin saumattomasti museon kehittämisen takana. Myös kansainvälisillä areenoilla Kiasma eli kulta-aikaa. Art Baselissa 2008 ja Venetsian Biennaalissa 2009 esittäytynyt museo sai paljon uusia ystäviä maailmalla.

Minulle vuotta 2009 leimasi erityisesti osa-aikainen pestini Taiteen keskustoimikunnan puheenjohtajana. Oli kiinnostavaa katsoa taidemaailmaa täysin eri näkökulmasta kuin aiemmin. Ymmärsin silloin uudella tavalla taiteen hallinnon ja rakenteiden kehittämisen merkityksen. Ehkä ensimmäistä kertaa myös ymmärsin haluavani tulevaisuudessa katsoa taidemaailmaa laajemmasta näkökulmasta kuin vain yhden taiteen osa-alueen kautta. Merkityksien luominen tuli mahdolliseksi myös uusin keinoin – laajemman mahdollistajaroolin kautta.

Svenska Kulturfonden toimii nimenomaan mahdollistajana. Sen rooli on useille taidemaailmassa hämärän peitossa, koska perinteisesti organisaatio ei ole pitänyt meteliä itsestään. On kuitenkin selvää, että tulevaisuudessa kolmannen sektorin rahoittajien rooli tulee taidemaailmassa korostumaan. Tähän aikaan valmistautuu myös Svenska Kulturfonden laajentamalla näkökulmaansa. Olen kiitollinen saadessani olla mukana luomassa tätä tärkeää taitekohtaa.

Ensimmäisessä blogikirjoituksessani Kiasman johtajana kirjoitin: ”Valintoja on tehtävä elämässä aina – juhlavuonna Kiasma uudistuu näiden valintojen kautta oppaanaan taide ja sen arvo(t). Museon johtajana koen olevani etuoikeutetussa asemassa saadessani elää Kiasman kanssa tämän ajan”. Tunnen edelleen samoin – on ollut etuoikeus elää Kiasman kanssa ja sen rinnalla tätä kuohuvaa ja inspiroivaa aikaa.

Toivon Kiasmalle, Marja Sakarille sekä kaikille kollegoilleni siellä menestyksekästä jatkoa. Kaikille blogini lukijoille kiitokset kommenteistanne ja kiinnostuksestanne Kiasmaa kohtaan. Seuraavan blogikirjoitukseni voi lukea Svenska Kulturfondenin sivuilta huhtikuussa.

Helsingin Sanomissa 27.12.2009 julkaistiin Maria Mustrannan Eija-Liisa Ahtilaa käsittelevä kirjoitus. On sinänsä hienoa, että Ahtilan loistavaa kansainvälistä uraa ja viimeaikaisia saavutuksia käsitellään perusteellisesti valtakunnanmediassa. Ikävä kyllä juttuun sisältyi myös muutamia selkeitä asiavirheitä.

Jutussa viitataan Kiasman Tukisäätiön toukokuussa 2009 Kiasman kokoelmiin hankkimaan Ahtilan videoinstallaatioon Missä on Missä. Hankinta oli kallein Kiasman kokoelmiin koskaan ostettu teos, sekä ehdottomasti yksi Kiasman kokoelman merkittävimpiä hankintoja. Merkittävää hankinnassa oli myös se, että teos oli ensimmäinen Kiasman Tukisäätiön museon kokoelmaan hankkima teos.

Kiasman Tukisäätiön toiminta on kokonaisuudessaan rahoitettu yksityisellä rahoituksella. Näin ollen myös Tukisäätiön tekemät hankinnat on rahoitettu yksityisten henkilöiden ja yrityksien lahjoittamilla varoilla - ei julkisilla rahoilla, kuten Mustrannan kirjoitus antaa ymmärtää. Tukisäätiön toiminta on uutta, eikä vastanalaista rahoitusmallia löydy suomalaiselta museokentältä. Tukisäätiön tuki Kiasmalle on korvaamatonta juuri siitä syystä, ettei Opetusministeriön kautta Kiasmalle kanavoidut julkiset varat riitä edes Kiasman kokoelman välttämättömimpiin hankintoihin. Ilman Kiasman Tukisäätiötä ja sen yksityisiä lahjoittajia ei Ahtilan teosta olisi koskaan voitu hankkia Kiasman kokoelmiin.

Toinen Mustrannan esille nostama kysymys liittyi Kiasman uusien kokoelmahankintojen esittämiseen. Toimittaja ihmetteli, miksi Missä on Missä ei ole ollut esillä Kiasmassa vielä, vaikka teoksen hankinnasta on kulunut jo puoli vuotta. Kiasma suunnittelee parhaillaan Missä on Missä -teoksen esittämistä. Suurin osa Kiasman uusista kokoelmahankinnoista ei ole yleensäkään heti esillä, vaan seuraavan sopivan näyttelykokonaisuuden yhteydessä. Kiasmalle ei ole yleisön puolesta esitetty kyselyitä teoksen esittämisen ajankohdasta. Vaativan installointisuunnittelun jälkeen uskallan kuitenkin luvata että teos tulee olemaan esillä yleisön kannalta optimaalisissa olosuhteissa ja juuri oikeaan aikaan.