Patti Smith muistelmateoksessaan "Ihan kakaroita"
Patti Smith muistelmateoksessaan "Ihan kakaroita"

Horses

Vuonna 1975 Patti Smithin ura oli huimassa nousussa. Hän oli kovaa vauhtia siirtymässä kulttisuosikista laajemman yleisön tuntemaksi tähdeksi. Smithin studiodebyytti Horses tarvitsi kuitenkin kansikuvan. Ja kukapa muukaan kuvan olisi voinut ottaa kuin Smithin pitkäaikainen ystävä, kumppani ja innoittaja Robert Mapplethorpe.

Horses-levyn kansi

Horses-levyn kansi.

70-luvun puolessavälissä Mapplethorpe ei vielä kuitenkaan ollut erityisen tunnettu, eikä hänen kuvauskalustonsakaan ollut kummoinen. Studiovalaistuksen sijaan hän luotti paljon luonnonvaloon. Niinpä Horses-levyn kansikuva kuvattiin Mapplethorpen rakastajan ja mesenaatin Sam Wagstaffin uudessa asunnossa, jonka valaistusolosuhteet olivat otolliset. Manhattanilaisen kattohuoneiston valkoiseksi maalatulle seinälle paistoi tiettynä hetkenä päivästä valo, josta Mapplethorpe piti ja joka salli kuvaamisen ilman ylimääräisiä studiovaloja. Seinä itse asiassa osoittautui niin oivaksi taustaksi, että Mapplethorpe ja Smith käyttivät sitä muutamaa vuotta myöhemmin myös Wave-levyn kantta kuvatessaan.

Kuvan lavastus ja Smithin stailaus ovat yksinkertaista ja aitoa: raa’an valkea seinä, pelastusarmeijan kirpparilta ostettu valkoinen paita, Frank Sinatraa henkivä olalle heitetty takki, kampaamattomat hiukset ja pieni hevosrintakoru. Nämä yksityiskohdat sekä luonnonvalossa kylpevä Smith tallentuivat Mapplethorpen kameran läpi kuvaksi, joka oli vähintään yhtä kaunis kuin oman aikansa kaupallisessa levytuotannossa epäsovinnainenkin. Levy-yhtiö arveli, että kuvaa pitäisi muuttaa, mutta Smith vetosi siihen, ettei Mapplethorpen – taiteilijan! – töitä saa mennä sorkkimaan. Ja niin kuvasta tuli Horses-levyn kansi.

Tänä vuonna Smith juhlistaa Horses-levyn 40-vuotissynttäreitä kiertueella, lähiaikoina mm. Saksassa, Ranskassa ja Italiassa. Onnea nelikymppiselle!


Verkkomediatuottaja

Kulttuurisavannien seepra.