Ann Veronica Janssens, Nimetön (valkoinen glitter), 2016 - . Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen

Havaintoja ja ihmettelyä

Taiteilija Ann Veronica Janssens on tuonut Kiasmaan hämmentäviä materiaaleja: mm. kolme tankillista kirkasta nestettä kuten parafiiniöljyä, viisi polkupyörää, sumua ja ison kasan glitteriä. Teokset ovat aistivoimaisia ja saavat katsojan ihmettelemään. Juuri havainnointi ja ihmettely ovat kiinnostaneet Janssensia lapsesta saakka, kirjoittaa kuraattorimme Marja Sakari.

Tutkijan otteella, mutta taiteilijan vapaudella hän luo minimalistisia teoksia.

Kun Ann Veronica Janssens oli lapsi, hänellä oli käsissään paljon aikaa. Päivät saattoivat tuntua pitkiltä. 1960-luvun Kinshasassa, Kongon demokraattisessa tasavallassa, ei ollut paljon viihdykkeitä. Ann Veronica Janssens vietti lapsuutensa arkkitehtivanhempiensa matkassa Afrikassa.

Niinpä Janssens alkoi tarkkailla ja havainnoida ympäristöään. Auringonlaskua ja -nousua, valon liikkeittä vedessä ja taivaalla.

Janssens kutsuu teoksia akvaarioiksi. Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen

Valoilmiöt ja heijastukset ovat kiinnostaneet Janssensia aina. Tarkkailusta ja erilaisista havainnoista muodostui myös pääasiallinen sisältö hänen taiteessaan. Tutkijan otteella, mutta taiteilijan vapaudella hän luo minimalistisia, miltei materiaalittomia teoksia. Toinen tyypillinen piirre hänen teoksilleen on se, että ne tarvitsevat katsojaa, joka kokee ja havainnoi – ja myös tekee asioita.

Kiasman viidennessä kerroksessa katsojia kehotetaan ajamaan kromatuilla polkupyörillä tai kulkemaan tilassa neliön malliset peilit kädessään.

”Haluan tarjota katsojalle mahdollisuuden kokea ilmavirran ja valon materiaalisuuden pyörien ollessa liikkeessä. Peilien avulla katsoja voi kokea tilan erilaisista perspektiiveistä, jotka uhmaavat painovoimaa. Voit tuntea itsesi vaikka linnuksi”, taiteilija toteaa.

Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen

Erilaiset värin ominaisuudet ovat myös kiinnostaneet taiteilijaa. Neljännen kerroksen Nimetön (valkoinen glitter) muuttaa väriään riippuen katselukulmasta. Taianomaisesti lattialle muodostuva kuvio heijastaa vaaleanpunaista, turkoosia, kultaa.

Sama taianomaisuus tulee esiin taiteilijan Akvaarioiksi kutsumissa veistoksissa. Niissä kahden eri aineen, veden ja parafiiniöljyn tai värillisen paperiarkin ja parafiiniöljyn, yhdistelmä luo silmää huijaavia peilipintoja ja värikerrostumia jalustalla seisoviin lasikuutioihin. Voluutta-teos luo kahdessa oviaukossa vesihöyrystä hienovaraisia kiehkuroita, joiden läpi on mahdollista astua tyhjään tilaan. Teokset ovat yhtä aikaa sekä poeettisia että konkreettisia. Janssensin hienovaraiset eleet tuovat myös Kiasman tilat esiin. Ne tulevat osaksi teosta.

Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen

Fysiikaalisten ilmiöiden kuten valon, värin, äänen, vesihöyryn tai sumun avulla taiteilija luo kokeellisia tiloja, joissa on mahdollista tutkia ja voimistaa inhimillistä havaintokokemusta. Tilassa, jossa taiteilija esittää kuvaamiaan täydellisiä auringonpimennyksiä eri puolilta maailmaa, voi kokea moninkertaisena ilmiön, joka sattuu samalle maantieteelliselle alueelle vain joka 600. vuosi. Ääniteokseensa Janssens on lainannut avaruusluotaimella äänitettyä Jupiterin liikkeiden ääntä.

Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen

Teosten äärellä joudumme monenlaisille rajoille; sisäisen ja ulkoisen, rajallisen ja rajattoman, näkyvän ja näkymättömän. Janssensin teokset herättävät pohtimaan kysymyksiä aistimaailman luonteesta, siitä miten havainto syntyy, kysymyksiä siitä, mihin aistimme ja tietoisuutemme lopulta perustuvat.

Ann Veronica Janssensin näyttely auki Kiasmassa 13.1.2019 saakka.

Tutustu Ann Veronica Janssensin teoksiin Kiasma Guidessa.


Intendentti

Taiteen ja tutkimuksen tuntija ranskalaisella aksentilla.