Museovalvoja Antti Hevosmaa soittaa soittorasiaa Jani Ruscican näyttelyssä Conversation in Pieces. Kuva: Kansallisgalleria / Pirje Mykkänen
Museovalvoja Antti Hevosmaa soittaa soittorasiaa Jani Ruscican näyttelyssä Conversation in Pieces. Kuva: Kansallisgalleria / Pirje Mykkänen

Antti ja soittorasia

Kun Kiasman museovalvoja Antti Hevosmaa riisuu työasunsa kesken työpäivän, hän vaihtaa hetkeksi rooliaan muusikko Antti Hevosmaaksi, jonka instrumenttina on tavallisesti trumpetti. Hevosmaa on yksi taiteilija Jani Ruscican Conversation in Pieces -teokseen osallistuvista esiintyjistä, mutta tällä kertaa hänen instrumenttinaan onkin näyttelyn pienin esine, puinen soittorasia, joka lepää kirkkaanpunaisella alustalla.

Ensin Hevosmaa avaa soittorasian kookkaalla avaimella, minkä jälkeen hän syöttää sen koneistoon pitkää reikänauhaa. Hevosmaan kääntäessä soittorasian kampea, laite alkaa soittaa ennalta valittua musiikkia reikänauhan lävistyskuvioiden ohjaamana. Laitteen repertuaariin kuuluu niin populaarimusiikkia, kuin myös klassista musiikkia, aina Abbasta ja Rage Against the Machinesta nuorena kuolleeseen säveltäjälupaukseen Julian Scriabiniin (1908–1919) saakka.

Soittorasia, jonka kylkiä koristavat metallileikkaukset ja värikkäät upotuskoristelut, on identtinen kopio Valery Ugarovin neuvostoanimaatiossa Salaisuuksien rasia (1976) nähdystä soittorasiasta. Animaatioelokuvassa, jonka visuaalinen tyyli tuo vahvasti mieleen Beatles-yhtyeen animaatioelokuvan Keltainen sukellusvene (1968), pieni poika katoaa uneksiessaan hetkeksi reikänauhatekniikalla toimivan soittorasian sisälle. Soittorasian koneisto ja sen toiminta kiehtovat poikaa, joka kutistuu unessaan peukaloisen kokoiseksi ja katoaa rasian koneistoon. Ugarovin elokuvan tarina oli puolestaan saanut innoituksensa venäläiskirjailija Vladimir Odojevskin sadusta The Snuff-Box Town (1834).

Hevosmaa kollegoineen soittaa soittorasiaa Jani Ruscican näyttelyssä useana päivänä viikossa.


Kokoelmaintendentti

Kuratoi somessa, museossa ja kotona.