Animointia ja karkkilinna – kokemuksia Kiasman talvilomaleiriltä 2019

Kiasman ensimmäisellä 7–10-vuotiaiden talvilomaleirillä tutustuttiin museoon ja taiteen eri tekniikoihin. Mukavinta oli animaatioiden tekeminen, kirjoittaa leiriläinen Alva Rantamaula kokemuksistaan.

Ensimmäinen leiripäivä alkoi aamupiirillä, jossa testattiin miten piirretään heikommalla kädellä. Se meni sillä lailla että ensin jokainen sai paperin, johon piirrettiin naama ilman silmiä tai mitään muuta, siis pelkkä kasvojen ääriviiva. Kun se oli piirretty, paperi annettiin seuraavalle, ja kun se oli kiertänyt kaikilla ja sai omansa takaisin, siihen oli tullut kaikenlaista.

Iltapäivällä tehtiin pahvikaupunkia, jota jatkettaisiin koko viikon ajan. Aloitimme myös fiilismaalaukset.

Tiistaina tehtiin hauskoja naamareita, joiden kanssa mentiin Shoplifterin näyttelyyn. Se oli hauskaa! Käytiin myös arkkitehtuurireitillä katsomassa taloja ja meille kerrottiin niistä.

Animointia. Kuva: tuottajaharjoittelijat Anna Meller ja Tittamari Paavola

Keskiviikkona meidät jaettiin ryhmiin ja jokainen ryhmä sai muovailuvahaklöntin, josta piti muovailla silmät kiinni jonkinlainen tyyppi. Sitten sille annettiin nimi, ja me saatiin laatikot joissa oli paljon tavaraa. Niitä käytettiin siihen kun rakennettiin sille ryhmän oliolle asumis-/turvapaikka.

Torstaina tehtiin animaatioita ja se oli minun lempijuttuni. Siinä otettiin monta kuvaa, joista tuli yksi video. Sitten kun ne oli valmiita, ne äänitettiin.

Perjantaina meillä oli juhlat, jonne lähimmäiset saivat tulla. Me rakennettiin teltta, johon tuli pöytä, ja kun teltta oli valmis, me alettiin rakentaa karkkilinnaa. Se oli herkullisen hauskaa!

Kun oli aika lähteä, omat taideteokset otettiin mukaan ja jotkut jäivät vielä katselemaan näyttelyitä.

Alva Rantamaula
Leiriläinen

Sinua voisi kiinnostaa myös

Lasten kanssa taidetta katsomaan – näillä vinkeillä museokäynti sujuu

Lasten Kiasma – mitä kaikkea Kiasmassa voi tehdä lasten kanssa?

Shoplifter – Nervescape VIII -näyttely


Vieraileva kirjoittaja.