Taiteilijat järjestivät cabinisteille yllätystapaamisen vapauduttuaan eristyksestä. Kuva: Kansallisgalleria / Pirje Mykkänen

#ALONETOGETHER – MITÄ OIKEIN TAPAHTUI

Huhtikuun puolessa välissä Kiasman ARS17-näyttelyssä alkoi #ALONETOGETHER-performanssi. Taiteilijakolmikko Shia LaBeouf, Nastja Säde Rönkkö & Luke Turner viettivät kuukauden Lapin syrjäisissä mökeissä, eristyksissä muista ihmisistä. Taiteilijoiden ainoa keino olla yhteydessä ulkomaailmaan oli Kiasmassa sijaitseva mökki. Teos herätti tunteita ja huomiota. Kiasman museovalvoja Piia Hirvensalo seurasi performanssia ja uuden yhteisön syntymistä lähietäisyydeltä.

On pimeää, musiikki soi,
ihmiset hihkuvat ja tanssivat.

Mökin sisälle on ahtautunut parikymmentä ihmistä. Ulkopuolella jono kiemurtelee viereiseen näyttelysaliin asti. On pimeää, musiikki soi, ihmiset hihkuvat ja tanssivat eturivissä kolmen suuren näytön edessä, joista tuijottaa kolme metrin kokoista päätä. Lappiin omiin mökkeihinsä sulkeutuneet taiteilijat katselevat tietokoneiltaan kuuteen neliöön ahdettua rock-konserttia, joka huipentaa kuukauden kestäneen eristyksen. Ilmassa on haikeutta ja hysteriaa, kaipuuta ja toivoa.

”Everything is ready!”, huutaa eturivin nuorten naisten joukko. Ulkopuolelta kaikaa kovaäänisistä miehen ääni, joka ilmoittaa Kiasman sulkeutuneen. Nuori vahti tulee ohjaamaan viimeisiäkin festivaalivieraita ulos. ”He will not divide us!”, julistavat tytöt ja kääntyvät heittämään vielä viimeisiä lentosuukkoja taiteilijoille, jotka vastaavat sydänviittomin. Olen ollut valvomassa teosta useana päivänä, mutta tämäniltainen joukkohurmos on ennennäkemätöntä.

Museon ulkopuolella, kirkkaassa ilta-auringossa, kaikki edellä koettu tuntuu epätodelliselta. Kuukauden aikana teoksen ympärille on muodostunut vakiokävijöiden joukko, joka nyt joutuu hakemaan arkeensa uudet kiintopisteet. Tytöt istuvat penkillä katsellen ympärilleen kuin yrittäen ymmärtää, missä ovat. Vettä kuluu, posket punoittavat. ”Emme osaa yhtään sanoa, mitä tapahtui”, huokaa Enja-Riina, ”lopputunnelma oli kaikkien tunteiden sekoitus”.

”Tuntuu surulliselta, mutta myös onnelliselta, sillä olemme saaneet niin paljon uusia ystäviä”, jatkaa mökissä Enja-Riinaan tutustunut Ronahi.

Emme osaa yhtään sanoa,
mitä tapahtui.

Taideteoksen tarkoitus oli tutkia kommunikaatiota, vuorovaikutusta ihmisten välillä ja teknologian vaikutusta siihen. Taiteilijoiden eristäytyminen muusta maailmasta ja internetistä oli eräänlainen ihmiskoe, mutta merkittävimmät asiat tapahtuivat mökissä, suorassa yhteydessä ihmisten välillä. Ystävyyssuhteita muodostui yli ikä- ja kulttuurirajojen. Ihmiset jakoivat ruutujen ääressä hyvin henkilökohtaisia asioita, sillä tunnelma (ja ilma!) pimeässä huoneessa oli lämmin, intiimi ja kannustava. Mökkiyhteisö, ”cabinistit”, muodostui vähitellen ja keräsi kävijöitä teini-ikäisistä viisikymppisiin.

15-vuotias Shama oli nuoresta iästään huolimatta yksi mökkiyhteisön kantavista voimista ja taiteilijoiden tärkeä tukipilari. Hänelle aikuisten ihmisten osoittama mielenkiinto oli arvokasta ja ihmeellistä.

”Tuntui uskomattomalta! Minua rohkaistiin osallistumaan keskusteluun, ja muiden ihmisten puheita kuunnellessani opin paljon. Minulla ei ole koskaan ollut itseäni vanhempia ystäviä, mutta nyt heitä on koko joukko. Taiteilijatkin kohtelivat minua ihmisenä, eivät 15-vuotiaana. On hyvin tärkeää tulla kuulluksi, eikä vain olla se jolle luennoidaan. Minulla on vielä kovin vähän elämänkokemusta, mutta opin uutta joka päivä.”

Shaman kokemuksiin kiteytyy kenties parhaiten teoksen viehätys ja voima: kuulluksi, nähdyksi ja hyväksytyksi tuleminen, pimeyden turvin tapahtunut salaisuuksien jakaminen ja tuntemattomien ihmisten välille muodostunut yhteys ja lämpö loivat teoksesta erityisen ja eräänlaisen käännekohdan kävijöiden elämään.

Piia Hirvensalo
Museovalvoja


Vieraileva kirjoittaja.