Voimaa toistosta

Alfredo Jaar, ”Nduwayezun hiljaisuus”, 1997, miljoona diaa, valopöytä, luupit, valaistu seinäteksti. Yksityiskohta.  Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen.

Alfredo Jaar, ”Nduwayezun hiljaisuus”, 1997, miljoona diaa, valopöytä, luupit, valaistu seinäteksti. Yksityiskohta. Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen.

Alfredo Jaarin näyttelyssä Kiasmassa on mukana useampikin teos, joka perustuu toistoon: kuvien sarjalliseen esittämiseen tai määrälliseen saman asian toistoon – aina miljoonaan saakka.

Näyttelyssä on mukana teos, jossa on 2158 kuvaa Life-lehden kansista vuosilta 1936–1996 sekä teos, jossa on sata kertaa toistettu viiden kuvan sarja vietnamilaisesta pakolaistytöstä Nguyenista. Ruandan kansanmurhan mykkänä todistajana on suurelle valopöydälle kerätty miljoonan kinodian kasa. Jokaisessa diassa toistuu yhden silminnäkijän, ruandalaisen pojan Nduwayezun katse. Tärkeää Jaarille on se, että silmille ja kasvoille on annettu nimi – kuvien takana on oikea ihminen.

Näyttelyssä on esillä myös miljoona Suomen passia, sitä sinikantista. Vuonna 1995 ensi kertaa toteutettu teos on nyt saanut toisen tulemisensa ja se tulee jäämään Kiasman kokoelmiin. Näyttelyn yhteydessä julkaistun kirjan yhdeksän artikkelia tarjoavat taustaa ja lisäajatuksia teoksille. Antropologi Néstor García Canclini pohtii esseessään passien merkitystä tämän päivän maailmassa. Hänen mukaansa Jaarin miljoonan passin teos, joka syntyessään kritisoi Suomen tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa, saa tässä ajassa uusia merkityksiä, kun hyvinvointivaltioiden passeja kaupataan miljoonan euron hintaan: ”Kaksikymmentä vuotta sitten teos viittasi torjuttujen ihmisten teoreettiseen lukumäärään, vuonna 2014 se on myös vertauskuva identiteetin muuttumisesta kauppatavaraksi.”

Myös Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen mainitsee Jaarin passiteoksen kirjoituksessaan, jossa hän muistuttaa taiteen kautta esitettävien vaihtoehtoisten kysymysten tärkeydestä: ”Kun siirtolaisuus todennäköisesti kasvaa tulevina vuosina ja vuosikymmeninä, mahdollisten menneisyyksien pohtiminen tekee todennäköisten tulevaisuuksien kohtaamisen helpommaksi.”

Kiperimmän kommentin suomalaisesta suvaitsevaisuudesta (joita miljoona yhteenpuristautunutta passia myös kuvaa?) kirjassa antaa Matti Wuori, vuonna 2005 edesmennyt ihmisoikeusjuristi: “Me hyväksymme sinut sellaisena kuin olet, kunhan olet samanlainen kuin me muutkin.”

Jari-Pekka Vanhala
Amanuenssi

Tallennettu kategorioihin Kiasma, Näyttelyt | Avainsanoina | Kommentit poissa käytöstä

Maailman teot

Kimpassa. Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen

Kimpassa. Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen

Kiasman ja Marimekon yhdessä toteuttama Kimpassa-näyttely avautui viime perjantaina. 16 nykytaiteilijaa, suunnittelijaa ja muotoilijaa ovat tuottaneet yhteensä 13 uutta taideteosta Kiasman tiloihin. Näyttely syntyi sananmukaisesti kimpassa, Kiasman ja Marimekon ennakkoluulottoman ajattelun tuloksena.

Kaupallisen design-brändin ja nykytaiteen museon yhteistyö on herättänyt myös keskustelua taiteen autonomiasta ja rahoituksesta. Hyvä niin, keskustelua tarvitaan, ja esimerkiksi Taideyliopiston IssueX-lehden uusin numero nostaakin teemakseen taiteen ja rahan. Maailma muuttuu ja toimintatavat uudistuvat. Kun pörssiyhtiö ja museoinstituutio tekevät jotain taiteellisesti yhteistä, on yhteistyömallien uudelleenmäärittelyn aika. Myös keskustelussa täytyy päästä eteenpäin eikä jumittua menneisyydestä tuttuihin ajatusmalleihin.

Kimpassa-näyttelyn teokset, niiden inspiraation lähteet ja maailmat puhuvat puolestaan. Taiteilijat ovat toteuttaneet teoksensa siinä viitekehyksessä, jonka tämä yhteistyö on mahdollistanut. Mikään ei ole rajoittanut tekemistä tai taiteellista vapautta. Ilman tätä yhteistuotantoa olisi 13 uutta upeaa teosta jäänyt syntymättä. Teokset ovat nähtävissä Kimpassa-näyttelyssä, minkä jälkeen ne ovat tekijöidensä omistuksessa.

Kiasman toiminnan ytimessä on esittää nykytaidetta yleisölle. Oikeastaan pitäisi puhua yleisöistä, sillä niin erilaisista ihmisistä ja ihmisryhmistä Kiasman kävijäkunta muodostuu. Myös nykytaide on moninaista niin sisällöiltään kuin esittämistavoiltaan. Tätä moninaisuutta Kiasma tuo esiin ohjelmistovalinnoissaan. Tällä hetkellä Kiasmassa on esillä kolme sisällöltään ja lähtökohdiltaan erilaista näyttelyä. Alfredo Jaarin näyttely Kun runous ei riitä on laajasti yhden taiteilijan tuotantoa 40 vuoden ajalta esittelevä näyttely. Kiasma Hits esittelee valikoiman teoksia Kiasman kokoelmista ja Kimpassa-näyttely 13 uutta, näyttelyä varten toteutettua teosta. Monipuolisella ohjelmistopolitiikalla Kiasma tavoittelee laajaa yleisöä. Kävijät ovat Kiasmalle keskeisin tulonlähde. Pääsylipputuloilla toteutetaan seuraavan vuoden näyttelyt. Siis lisää taidetta ihmisten ulottuville.

Aamu Song & Johan Olin, Maailman mekot, 2014. Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen

Aamu Song & Johan Olin, Maailman mekot, 2014. Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen

Jokainen Kimpassa-näyttelyn taiteilijoista on saanut vapaat kädet valita teoksensa aiheen ja toteutustavan. Yhteistyö on mahdollistanut taiteellisia kokeiluja, ei asettanut rajoja luovuudelle. Hyvä esimerkki inspiroitumisesta on taiteilijapari Aamu Songin ja Johan Olinin teoskokonaisuus Maailman mekot, jossa perinteisiä kansallisasuja on toteutettu Marimekon kuoseista tai Marimekon klassikkomalleja perinteisillä kankailla. Korean armeijan asu Mojave-kankaasta, arabimiesten päähuivi punavalkoisesta tasaraidasta tai takkimekko Kihlatasku korealaisesta kankaasta antavat kyytiä konventioille.

Ja juuri asioiden uudella tavalla ajattelu on Kimpassa-näyttelyn ydintä.

Pirkko Siitari
Museonjohtaja, Kiasma

Tallennettu kategorioihin Kiasma, Näyttelyt | Avainsanoina , | Kommentit poissa käytöstä

Kun aika pysähtyi

Alfredo Jaar, 11. syyskuuta 1973, 1974, kehystetty digitaalinen vedos.

Alfredo Jaar, 11. syyskuuta 1973, 1974, kehystetty digitaalinen vedos.

Chileläissyntyisen taiteilijan Alfredo Jaarin (s. 1956) laajassa näyttelyssä Kiasmassa on mukana myös hänen varhaisimpia teoksiaan, alkaen vuodesta 1974. Osa niistä syntyi reaktiona Chilen sotilasvallankaappaukseen 11. syyskuuta 1973, jolloin Augusto Pinochetin johtama armeija otti vallan presidentti Salvador Allenden hallitukselta. Tuolloin arkkitehtiopintojaan Santiagossa suorittanut Alfredo Jaar teki ensimmäisen käsitetaideteoksensa, vuoden 1973 kalenterin, jossa vallankaappauksen päivämäärää toistetaan aina vuoden loppuun saakka, osoituksena ajan traumaattisesta paikalleen pysähtymisestä.

Jaarin yrityksiin hankkia elantoa diktatuurin ajan Chilessä liittyvät näyttelyn teokset Taikuri (1979) ja Appelsiinimehu (1981). Ne dokumentoivat hänen lyhyttä uraansa esiintyvänä taikurina sekä hänen bisnesideaansa appelsiinimehuyrittäjäksi ryhtymisestä. Nämä teokset kertovat siitä toivottomuudesta, joka sävytti Jaarin nuoruusvuosia kotimaassaan, jossa toimeentulo taiteilijana oli käytännössä mahdoton.

Vielä 1980-luvun alussa, ennen muuttoaan Yhdysvaltoihin vuonna 1982, Alfredo Jaar testasi sotilashallinnon kulttuurinlukutaitoa teoksellaan Tutkielmia onnellisuudesta. Se perustui Santiagon asukkaille esitettyyn suoraan kysymykseen ”Oletko onnellinen?”. Diktatuurin aikaan, sensuurin ja pelon ilmapiirin vallitessa, jo tällaisen kysymyksen esittäminen ja siihen vastaaminen vaati siviilirohkeutta. Jaarin teokseen, jonka tavoitteena oli antaa chileläisille toivoa ja avata mahdollisuus henkilökohtaiseen vastarintaan, kuului mm. kaduille tuotuja julisteita, videoituja haastatteluja ja valokuvia.

Alfredo Jaar, valokuva sarjasta ”Tutkielmia onnellisuudesta, julkisen tilan teoksia”, 1981. Courtesy Galerie Thomas Schulte, Berlin.

Alfredo Jaar, valokuva sarjasta ”Tutkielmia onnellisuudesta, julkisen tilan teoksia”, 1981. Courtesy Galerie Thomas Schulte, Berlin.

Chilen vallankaappauksen tapahtumat vaikuttivat aina Suomeen asti. Ne synnyttivät poliittiset rajat ylittäneen solidaarisuusliikkeen ja niiden johdosta maamme sai ensimmäiset poliittiset pakolaisensa. Santiagon Suomen edustuston asianhoitaja Tapani Brotherus ja varakonsuli Ilkka Jaamala esittivät tärkeää roolia pakolaisten maastapoistumislupien saamisessa ja heidän ohjaamisessa turvaan myös muita diplomaattisia reittejä pitkin.

Chilen poliittisen laululiikkeen vaikutus maan tilanteen tiedostamiseen kansainvälisesti oli merkittävä 1970-luvun kulttuurinen voima, jonka vaikutukset tunnettiin Suomessa asti. Osin näiden, yhden sukupolven muistiin jääneiden laulujen ansiosta Chilen tapahtumia muistellaan meillä vieläkin. Viime vuoden syyskuussa, vallankaappauksen 40-vuotispäivänä, sen tiimoilta kokoonnuttiin yhteen eri puolilla Suomea. Ja taas oli aika laulaa yhdessä: ”Yhtenäistä kansaa ei voi koskaan voittaa.”

Jari-Pekka Vanhala
Amanuenssi

Linkkivinkki: Näkökulma: Valtio unohti Chilen suomalaissankarin

Tallennettu kategorioihin Kansainvälistä, Näyttelyt | Avainsanoina , | Kommentit poissa käytöstä