Taiteen Arabiaa

Muutamissa Lähi-idän maissa kuvataide on valjastettu yhdeksi kansainvälistymisen välineeksi. Konfliktien hallitsemassa todellisuudessa taide ja kulttuuri voivat omalta osaltaan edistää kulttuurien välistä dialogia, erilaisuuksien sietämistä sekä myös oman kulttuurin ja historian ymmärtämistä.  

Lamia Joreige, still-kuva videosta Objects of War No 45, 2006. © Lamia Joreige.

Lamia Joreige, still-kuva videosta Objects of War No 45, 2006. © Lamia Joreige.

Persianlahden öljyvaltioista etenkin Qatar ja Arabiemiraattien liitto ovat panostaneet näyttäviin kulttuurihankkeisiin. Qatarin hallitsijasukuun kuuluva Sheikha Al Mayassa Al Thani listataan nykyään maailman vaikutusvaltaisimpien taidetoimijoiden kärkipäähän. Emiirin upporikkaan sisaren pyrkimyksenä on kehittää kotimaastaan kansainvälisesti tunnettu Lähi-idän taiteen ja kulttuurin keskus. Naapurimaa, Arabiemiraattien liitto, tunnetaan jo kansainvälisistä taidetapahtumistaan Art Dubai ja Sharjahin biennaali sekä vielä vaiheessa olevista hankkeista rakentaa Abu Dhabiin sekä Louvren että Guggenheimin museot.

Maantieteellisesti laajan ja kulttuurisesti vielä laajemman arabialueen nykytaidetta on esitelty viime vuosina eri puolella maailmaa. Venetsian biennaalissa vuonna 2013 Persianlahden valtioita oli mukana ennätysmäärä. Tokion Mori-museossa nähtiin vuonna 2012 laaja näyttely Arab Express: The Latest Art from the Arab World ja tämän vuoden alussa Lousianan modernin taiteen museo Tanskassa käsitteli aihetta laajasti näyttelyssään Arab Contemporary: Architecture, Culture and Identity. Usein näiden laajojen, maantieteellisen ja kulttuurisen alueen yleisesittelyjen yhteydessä nousee esiin kysymys siitä, miten kyseinen kulttuuri määritellään ja kuka määrittelyn voi tehdä.

Tämän vuoden syyskuun lopulle asti on New Yorkin The New Museumissa esillä näyttely Here and Elsewhere, jossa on mukana lähes 50 taiteilijaa Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta, yli 15 eri maasta. Näyttelyn tavoitteena on osoittaa arabikulttuurialueen laajuus, moninaisuus ja erilaisuus. Yleisluonteeltaan näyttely on dokumentti- ja arkistopainotteinen, mutta myös yksityisen arjen esiin nostava. Esimerkiksi marokkolainen Mohamed Larbi Rahali on koonnut teoksensa Omri (My Life) sadoista 30 vuoden aikana keräämistään tulitikkuaskeista, joiden pintoihin hän piirtää ja kirjoittaa kuin miniatyyrikokoisiin luonnoskirjoihin. Libanonilainen taiteilija Akram Zaatari oli vuonna 1997 perustamassa AIF-säätiötä (Arab Image Foundation), jonka missiona on kerätä ja tallentaa studiovalokuvia ja harrastelijoiden ottamia valokuvia – arjen kuvahistoriaa – eri arabimaista. Näitä muiden ottamia vanhoja kuvia Zaatari käyttää usein myös omissa teoksissaan.

Toinen näyttelyn libanonilainen taiteilija, Lamia Joreige, muistaa kotimaansa väkivaltaisia vuosikymmeniä videoteoksessaan Objects of War. Taiteilija pyysi sodista hengissä selvinneitä esittelemään kameralle valitsemansa esineen, joka muistuttaa menneistä tapahtumista. Valitut esineet, kuten kitara, patteri, kynttilä ja piirustuksia, ovat myös esillä, vitriiniin aseteltuina arvokkaiden museoesineiden tavoin. Koettu väkivalta on aiheena monen muunkin näyttelyn taiteilijan teoksissa. Syyrialaisen Hrair Sarkissianin dokumentaarinen valokuvasarja toistaa autioita katunäkymiä Damaskoksessa ja muissa Syyrian kaupungeissa. Kuvien tunnelma tiivistyy, kun kuulee paikkojen olevan julkisia teloituspaikkoja. Kuvat on otettu aamuvarhain, samalla vuorokauden hetkellä, kuin julkisia teloituksia järjestetään.

The New Museumin näyttelyyn kutsuttiin myös palestiinalainen taiteilija Khaled Jarrar, joka on juuri nyt mukana Checkpoint Helsingin tapahtumassa To The Square 2.

Jari-Pekka Vanhala
amanuenssi

Tallennettu kategorioihin Kansainvälistä | Kommentit poissa käytöstä

Aasian biennaalisyksy

Taas on se joka toinen vuosi, kun Aasian eri maissa avataan suuria biennaalinäyttelyitä. Alun perin paikallisina tapahtumina aloittaneet biennaalit Koreassa, Kiinassa ja Taiwanissa ovat muuttuneet vuosien saatossa kansainvälisiksi. Siitä kertoo myös se, että useimmiten biennaalin taiteelliseksi johtajaksi tai kuraattoriksi kutsutaan alan asiantuntija Aasian ulkopuolelta. Tiheään asutuissa maissa biennaalien kävijämäärät mitataan sadoissa tuhansissa. Huippuvuosina määrä ylittää miljoonan.

Roger Hiorns, Untitled, 2011, sotilaslentokoneen moottori, tuli ja nuorukainen.  ©Corvi-Mora, London, Luhring Augustine, New York, Annet Gelink, Amsterdam. ©Photo: Roger Hiorns. Courtesy of the artist and Taipei Biennial 2014.

Roger Hiorns, Untitled, 2011, sotilaslentokoneen moottori, tuli ja nuorukainen. ©Corvi-Mora, London, Luhring Augustine, New York, Annet Gelink, Amsterdam. ©Photo: Roger Hiorns. Courtesy of the artist and Taipei Biennial 2014.

Etelä-Koreassa avataan syyskuussa kolme eri biennaalia: Soulissa, Gwangjussa ja Busanissa. Mediataiteen biennaalin Mediacity Seoulin (2.9.-23.11.) on koonnut poikkeuksellisesti paikallinen elokuvantekijä Park Chan-kyong. Hän on nimennyt kuratoimansa kokonaisuuden kolmella avainsanalla Ghosts, Spies, and Grandmothers. Haamut viittaavat historian unohtamiin henkisiin perinteisiin, jotka nyt tuodaan esiin nykytaiteilijoiden teoksissa. Vakooja-teema liittyy Aasiassa koettuun kolonialismiin sekä yhteiskunnalliseen aktivismiin ja poliittisiin muutoksiin. Isoäiti edustaa tässä yhteydessä elossa olevia silminnäkijöitä edellä mainittuihin historiallisiin ja henkisiin muutoksiin.

Kymmenes Gwangjun biennaali on esillä 5.9.-9.11. Sen taiteellisena johtajan toimii Jessica Morgan, yksi Lontoon Tate Galleryn kuraattoreista. Talking Heads -bändin biisistä lainattu nimi Burning Down the House käsittelee tulta, palamisen ja muutosten prosesseja, tuhoa ja uusiutumista. Mukaan on kutsuttu 105 taiteilijaa 36 eri maasta. Biennaali tuottaa 35 uutta komissioteosta.

Busanin biennaali järjestetään 20.9.-22.11. Sen päänäyttelyn taiteellinen johtaja on Olivier Kaeppelin, ranskalainen taidekriitikko ja Fondation Maeghtin johtaja. Nimeksi on annettu biennaalinäyttelyyn sopivan laveasti Inhabiting the World. Ajatuksena on jatkuvaa kriisiä – taloudellista, ekologista, geopoliittista, eksistentialistista – potevan maailman kuvaaminen. Lisäksi Busanissa nähdään omana kokonaisuutena erityisnäyttely Asian Curatorial, jonka kokoavat nuoret aasialaiskuraattorit.

Taiwanissa yhdeksäs Taipein biennaali on avoinna 13.9.-4.1. Sen kuraattoriksi on kutsuttu ranskalainen Nicolas Bourriaud, jonka kokoama näyttely The Great Acceleration käsittelee taiteen globaalia, verkostoitunutta ekosysteemiä – ihmisten, eläinten, kasvien, koneiden, tuotteiden ja esineiden liittoa.

Taiwanin vastarannalla Kiinassa nähdään puolestaan 25.10.-25.1. jo kymmenes Shanghain biennaali. Sen pääkuraattorina toimii saksalainen Anselm Franke, joka on Berliinin Haus der Kulturen der Weltin kuvataiteesta ja elokuvasta vastaava kuraattori. Frankella on jo aiempaakin biennaalikokemusta, hän nimittäin kuratoi vuoden 2012 Taipein biennaalin.

Erik van Lieshoutin teos Manifesta 10 –biennaalissa. Kuva: Kati Kivinen.

Erik van Lieshoutin teos Manifesta 10 –biennaalissa. Kuva: Kati Kivinen.

Meitä lähinnä, Pietarissa, on käynnissä vielä lokakuun loppuun asti eurooppalainen, joka kerta eri kaupunkiin toteutettu biennaali Manifesta 10. Pääosin Eremitaasin eri tiloihin sijoitettujen teosten joukossa on sympaattinen, hollantilaisen Erik Van Lieshoutin tunneli-installaatio The Basement, joka kertoo museon kellarissa rottapoliiseina toimivien kissojen ja heitä hoitavien rouvien elämästä. Teos tekee näkyväksi tärkeää työtä tekevät museon asukit.

Jari-Pekka Vanhala
amanuenssi

Tallennettu kategorioihin Kansainvälistä | Avainsanoina , | Kommentit poissa käytöstä

Miten tehdä parempia näyttelytekstejä – yleisöraadin neuvot kirjoittajalle

Kuva: Helka Heinonen / Kiasma

Kuva: Helka Heinonen / Kiasma

Kokosimme vuonna 2013 yleisöraadin auttamaan näyttelytekstien kehittämisessä. Haimme näkemystä siitä, mikä näyttelyteksteissä on toivottavaa ja mikä vältettävää. Mistä tiedosta on hyötyä, mikä on turhaa tai ärsyttävää?

Näitä raati toivoi

  1. Tekstin ja teoksen on oltava lähekkäin, jotta niiden yhteys on selvä. (Yksinkertaista mutta ei itsestään selvää!)
  2. Faktaa: tietoa taiteilijasta, teoksen synnystä, taiteilijan ajatuksista ja mahdollisesta tyylisuunnasta.
  3. Liittymäkohtia johonkin ennestään tuttuun, esim. omaan kokemukseen tai näyttelyn teemaan. Kun esitellään vieras asia, se pitää selittää.
  4. Tulkintaa voi auttaa korostamalla joitakin teoksen piirteitä, ehkä myös esittämällä kysymyksiä.
Kuva: Helka Heinonen / Kiasma

Kuva: Helka Heinonen / Kiasma

Toisessa tapaamisessa ryhmä antoi palautetta laatimistamme koeteksteistä. Tiivistin palautteen kuuteen ohjeeseen.

  1. Käytä helppoja sanoja ja arkisia ilmaisuja.
    Näitä pidettiin vaikeina: ”käsitteellinen tausta”, ”äänikollaasit”, ”maalauksen itseensä viittaava perinne”, ”pitkänomaiset, poikkileikkaukseltaan neliömäiset kappaleet”, ”kehollinen kokemus”, ”ympäristöömme piiloutuvat abstraktit rakenteet”.
  2. Konkreettinen esimerkki on parempi kuin abstrakti yleistys.
    Sano ”äänilevyt” mieluummin kuin ”musiikin tallentamiseen liittyvä välineistö”. Jos kerrot taiteilijan työskentelyn ulottuvan monille aloille, kerro myös, mille.
  3. Mene suoraan asiaan. Aloita teoksesta, jonka museokävijä näkee edessään, älä siitä, mitä muuta taiteilija on tehnyt.
  4. Huumori on hyvästä. Kirjoita letkeästi, jos se sopii teoksen tyyliin. Ei taide (aina) ole kuolemanvakavaa.
  5. Puhu suoraan lukijalle; aktivoi. Ei kannata kertoa, mitä ”katsoja” kokee teoksen ääressä. Katsoja lukee tekstisi. Häneltä voi kysyä, häntä voi kannustaa ja haastaa.
  6. Muista, kenelle kirjoitat. Älä kirjoita toisille ammattilaisille, jos näyttely on suunnattu laajalle yleisölle.

Sanna Hirvonen
Museolehtori

Lue lisää raadin työskentelystä.

Tallennettu kategorioihin Kiasma | Avainsanoina , | Kommentit poissa käytöstä