Wau mikä talo

Kuva: Finnish National Gallery / Pirje Mykkänen

Kuva: Finnish National Gallery / Pirje Mykkänen

Olen tänä keväänä katsellut valtavia määriä valokuvia Kiasma-rakennuksesta. Kiasmaa auringonlaskussa, kuun loisteessa ja lumen keskellä. Kaarevia ja risteäviä linjoja, portaita, kaiteita ja lavuaareja, punaista messinkiä ja sinertävää sinkkipeltiä. Vaikka näen näitä asioita livenä päivittäin, välillä suusta pääsi se kolmikirjaiminen sana. Wau.

Steven Hollin suunnittelema Kiasma on paitsi taidemuseo myös kansainvälisesti arvostettu arkkitehtuurikohde. Kansallisgallerian valokuvaajat ovat dokumentoineet museota ympäristöineen sen rakennusvaiheista lähtien. Valikoima näitä valokuvia tuodaan nyt kaikkien käyttöön avoimella lisenssillä Flickr-kuvapalvelussa.

Kuvien lisenssi on CC BY 2.0. Se tarkoittaa, että kuvia saa muokata ja käyttää vapaasti, myös kaupallisesti, kunhan mainitsee kuvan alkuperäisen tekijän. Vanhimmat kuvat ovat kooltaan pieniä ja sopivat lähinnä nettikäyttöön, mutta tuoreemmista voi painaa vaikka kirjoja tai julisteita.

Etukäteen on vaikea ennustaa, mihin kuvat löytävät tiensä. Toivomme, että niistä on iloa ja hyötyä esimerkiksi tutkijoille, opiskelijoille, opettajille, matkailijoille, toimittajille ja sovelluskehittäjille – ja tietenkin kaikille arkkitehtuuria, museoita ja Helsinkiä rakastaville.

Kuva: Finnish National Gallery / Petri Virtanen

Kuva: Finnish National Gallery / Petri Virtanen

Kiasman kuva-albumit palauttavat mieleen monta melkein unohtunutta asiaa: museon rakennustyömaata (1996–98) ympäröineen pinkin aidan, VR:n makasiinit ja Baanan paikalla kulkeneen satamaradan. Kuviin on liitetty tekstit, jotka kertovat arkkitehtuurin yksityiskohdista, arkkitehdin ideoista ja Kiasman vaiheista. Niistä selviää muun muassa, miksi osa pinkistä aidasta maalattiinkin harmaaksi ja missä voi ihailla Vuoden betonirakennetta 1997.

Kuvien julkaisu on osa laajempaa avoimen tiedon liikehdintää. Projekti liittyy Avoin kulttuuridata -mestarikurssiin, jonka Open Knowledge Finland järjesti tänä keväänä Opetus- ja kulttuuriministeriön tuella. Mukana oli ammattilaisia paristakymmenestä muisti- ja kulttuuriorganisaatiosta. Samalla, kun opimme avoimesta tiedosta ja avoimista sisällöistä, jokainen organisaatio avasi yleisön vapaaseen käyttöön jotakin – esimerkiksi dataa tai kuvia. Kansallisgalleria on jo aiemmin avannut kokoelmadatansa kaikkien käyttöön. Nyt on komean talomme vuoro päästä esiin.

Sanna Hirvonen
Museolehtori

Kiasman kuva-albumit Flickrissä:

Kiasma-rakennus ympäristöineen

Kiasmaa rakennetaan

Tallennettu kategorioihin Kiasma | Avainsanoina | Kommentit poissa käytöstä

Kaupunkikierroksella Berliinissä – 8. Berliinin biennaali

Tämänvuotisen Berliinin biennaalin kuraattorina toiminut kolumbialais-kanadalainen taidehistorioitsija Juan A. Gaitán on kutsunut näyttelyyn kaikkiaan 53 eri-ikäistä taiteilijaa tai taiteilijaryhmittymää ympäri maailmaa – Aasiasta, Euroopasta ja Latinalaisesta Amerikasta. Haluamatta sitoutua liian tiukasti mihinkään ennalta annettuun teemaan, Gaitán on valinnut näyttelynsä lähtökohdaksi sen esityspaikan eli Berliinin kaupungin, jonka historiaa ja sen kerrostumia näyttelyn teokset – monet tätä näyttelyä varta vasten toteutetut – eri tavoin kommentoivat. Biennaali ponnistelee ulos myös vakiintuneesta kuvataidekontekstistaan KW-instituutista ja Auguststrasselta, esitellen teoksia myös kaukana kaupungin keskustasta, muun muassa Dahlemin etnografisessa museossa sekä Haus am Waldseessa. Dahlem, yksi kaupungin rikkaimmista asuinalueista, tarjoaakin nykytaiteelle kontrastisen esitysympäristön maalaismaisella kylätunnelmallaan, tosin kuitenkin kätevästi metrolinjan varrella sijaiten.

Museum Dahlem

Museum Dahlem

Nimeämättömän näyttelyn punainen lanka ei hahmottunut muutaman päivän vierailulla kovinkaan hyvin, mutta keskenään erilaiset ja kontekstiltaan rikkaat näyttelytilat muokkasivat näyttelystä kolme itsenäistä, ja osin toisistaan poikkeavaa kokonaisuutta. Haus am Waldseessa taideteokset kommentoivat talon mennyttä historiaa yksityisenä huvilana Waldsee-järven rannalla. Ruotsalaistaiteilija Matts Leiderstamin The Connoisseur’s Eye (2014) -sarjan valokuvat tekevät katsojille tutuksi Berliinin museoiden kokoelmiin kuuluvien historiallisten maalausten provenienssia. Järven rannalla taiteilijaryhmä Slavs and Tatars’in jättikokoiset maahan upotetut kaiuttimet ääni-installaatiossa Ezan Çılgınnnnnları (2014) luovat uudenlaisen äänimaiseman porvarilliselle asuinalueelle minareetin rukouskutsua imitoivalla laulullaan.

Matts Leiderstam, The Connoisseur’s Eye (2014)

Matts Leiderstam, The Connoisseur’s Eye (2014)

Dahlemin etnografisessa museossa sekä Aasialaisen taiteen museossa nykytaiteilijoiden teokset rinnastuvat kiinnostavalla tavalla historiallisten esineiden ja jäännösten luomaan narratiiviin. Dahlemissa esityspaikan valinta on toisaalta oivaltava, mutta samalla myös äärimmäisen väsyttävä, kun nykytaide kätkeytyy lasivitriinein täytettyjen huoneiden taakse – sen luokse päästäkseen on välillä tehtävä kunnolla työtä! Pakistanissa asuvan brittitaiteilijan David Chalmers Alesworthin kaunis akvarellisarja Trees of Pakistan (2013–14) rinnastuu oivalla tavalla pikkutarkassa kuvauksessaan ja kirkkaissa väreissään vuosisataiseen kasvistokuvausten jatkumoon. Italialaistaiteilija Rosa Barban filmi-installaatio Subconscious Society (2014) puolestaan kommentoi museaalista esineiden arkistointia apokalyptisessa visiossaan, jossa mennyttä edustavat erilaiset autioituneet jättömaat ja käytöstä poistetut puolijulkiset tilat. Historialliseen museokontekstiin ehkä parhaiten istui meksikolaistaiteilija Mario García Torresin hieno ”museologinen essee” Sounds Like Isolation to Me (2014) Meksikoon 1940-luvulla muuttaneesta amerikkalaissäveltäjästä Conlon Nancarrowista, joka sävelsi lähes yksinomaan musiikkia koneille.

Mario García Torres, Sounds Like Isolation to Me (2014)

Mario García Torres, Sounds Like Isolation to Me (2014)

KW-instituutissa nykytaide on kotonaan monimuotoisena ja paikoin humoristisenakin. Kuubalaissyntyisen Tonelin installaatiossa Commerce (2014) kylmän sodan raskas historia pukeutuu naiviin, mutta viiltävän terävään sarjakuva-asuun. Kiasmassakin ARS11 näyttelyssä esiintyneen nigerialaissyntyisen Otobong Nkangan installaatiossa In Pursuit of Bling: The Coalition (2014) puolestaan paneudutaan kiillemineraalin louhimiseen liittyviin työvoima- ja ympäristöongelmiin sekä materiaalin moninaisiin jatkokäyttötarkoituksiin. Kiinalaisen Li Xiaofein videoinstallaatiossa Assembly Line (2010-) tehdastyöläisten monotoninen työ liukuhihnalla muuttuu kiehtovaksi ja vähäeleiseksi kuvaukseksi ihmisen ja koneen välisestä, lähes symbioottisesta, suhteesta.

Otobong Nkanga, In Pursuit of Bling: The Coalition (2014)

Otobong Nkanga, In Pursuit of Bling: The Coalition (2014)

Verrattuna kahden vuoden takaiseen Arthur Zmijewskin kuratoimaan 7. Berliinin biennaaliin, joka oli voimakkaan poliittinen, Gaitánin kuratoima 8. biennaali on yleisöystävällisempi, ja samalla myös turvallisempi vaihtoehto biennaalin sponsoreille ja muille tukijoille – näyttelyyn valitut teokset, tai edes niiden esityspaikat, tuskin kun pahoittavat kenenkään mieltä. Samalla biennaali kuitenkin jää hieman laimeaksi, ja toistaa lähivuosien kansainvälisistä suurnäyttelyistä tutuksi tullutta historiaan, arkistoihin ja taiteen raja-alueiden kampaamiseen suuntautunutta virtausta (esim. Documenta (13), 2012 sekä Venetsian biennaalin päänäyttely The Encyclopedic Palace, 2013). Vaikka oli ilo huomata, että näyttelyn taiteilijalistassa on monia uusia nimiä, teokset sinänsä eivät tuoneet kovin paljon uutta nykytaiteen valtavirtaan.

KW – Institute for Contemporary Art, Museum Dahlem & Haus am Waldsee, Berliini, 29.5.-3.8.2014 | www.berlinbiennale.de/

Kati Kivinen
Amanuenssi

P.S. Berliiniin asettuneiden suomalaistaiteilijoiden elämään ja tuotantoon voi nyt tutustua Kansallisgallerian Suomalaisia kuvataiteilijoita Berliinissä -dokumentointiprojektissa, jossa arkiston tutkija ja kuvaaja haastattelivat ja kuvasivat suomalaisia kuvataiteilijoita ja galleristeja Berliinissä vuonna 2012.

Kuvat: Kati Kivinen

Tallennettu kategorioihin Kansainvälistä | Avainsanoina | Kommentit poissa käytöstä

Voimaa toistosta

Alfredo Jaar, ”Nduwayezun hiljaisuus”, 1997, miljoona diaa, valopöytä, luupit, valaistu seinäteksti. Yksityiskohta.  Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen.

Alfredo Jaar, ”Nduwayezun hiljaisuus”, 1997, miljoona diaa, valopöytä, luupit, valaistu seinäteksti. Yksityiskohta. Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen.

Alfredo Jaarin näyttelyssä Kiasmassa on mukana useampikin teos, joka perustuu toistoon: kuvien sarjalliseen esittämiseen tai määrälliseen saman asian toistoon – aina miljoonaan saakka.

Näyttelyssä on mukana teos, jossa on 2158 kuvaa Life-lehden kansista vuosilta 1936–1996 sekä teos, jossa on sata kertaa toistettu viiden kuvan sarja vietnamilaisesta pakolaistytöstä Nguyenista. Ruandan kansanmurhan mykkänä todistajana on suurelle valopöydälle kerätty miljoonan kinodian kasa. Jokaisessa diassa toistuu yhden silminnäkijän, ruandalaisen pojan Nduwayezun katse. Tärkeää Jaarille on se, että silmille ja kasvoille on annettu nimi – kuvien takana on oikea ihminen.

Näyttelyssä on esillä myös miljoona Suomen passia, sitä sinikantista. Vuonna 1995 ensi kertaa toteutettu teos on nyt saanut toisen tulemisensa ja se tulee jäämään Kiasman kokoelmiin. Näyttelyn yhteydessä julkaistun kirjan yhdeksän artikkelia tarjoavat taustaa ja lisäajatuksia teoksille. Antropologi Néstor García Canclini pohtii esseessään passien merkitystä tämän päivän maailmassa. Hänen mukaansa Jaarin miljoonan passin teos, joka syntyessään kritisoi Suomen tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa, saa tässä ajassa uusia merkityksiä, kun hyvinvointivaltioiden passeja kaupataan miljoonan euron hintaan: ”Kaksikymmentä vuotta sitten teos viittasi torjuttujen ihmisten teoreettiseen lukumäärään, vuonna 2014 se on myös vertauskuva identiteetin muuttumisesta kauppatavaraksi.”

Myös Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen mainitsee Jaarin passiteoksen kirjoituksessaan, jossa hän muistuttaa taiteen kautta esitettävien vaihtoehtoisten kysymysten tärkeydestä: ”Kun siirtolaisuus todennäköisesti kasvaa tulevina vuosina ja vuosikymmeninä, mahdollisten menneisyyksien pohtiminen tekee todennäköisten tulevaisuuksien kohtaamisen helpommaksi.”

Kiperimmän kommentin suomalaisesta suvaitsevaisuudesta (joita miljoona yhteenpuristautunutta passia myös kuvaa?) kirjassa antaa Matti Wuori, vuonna 2005 edesmennyt ihmisoikeusjuristi: “Me hyväksymme sinut sellaisena kuin olet, kunhan olet samanlainen kuin me muutkin.”

Jari-Pekka Vanhala
Amanuenssi

Tallennettu kategorioihin Kiasma, Näyttelyt | Avainsanoina | Kommentit poissa käytöstä