Kun museo kuuluu lapsille

Palle Nielsen, The Model, 2014. Photo: Sofie Amalie Klougart

Palle Nielsen, The Model, 2014. ARKEN. Photo: Sofie Amalie Klougart

Tanskalainen taiteilija Palle Nielsen (s. 1942) toteutti vuonna 1968 Tukholman Moderna museetissa melko vallankumouksellisen projektin ”The Model – A Model for a Qualitative Society”. Se oli lapsille omistettu tilateos, valtava sisäleikkipuisto, johon aikuisilla ei ollut asiaa. Kolmen esilläoloviikon aikana se houkutteli paikalle yli 20.000 lasta kiipeilemään, ryömimään, roikkumaan, askartelemaan, kuuntelemaan musiikkia, pukeutumaan rooliasuihin ja naamioihin: varsinainen leikki-ikäisten paratiisi. Voi vain kuvitella sitä energian – ja desibelien – määrää minkä toiminta sai aikaan.

Moderna museetin versio vuodelta 1968 oli mittakaavaltaan suurin Nielsenin ja sosiaalisesti suuntautuneen aktivistiryhmän Aktion Samtalin samoihin aikoina Tukholmassa toteuttamista leikkikenttähankkeista. 1960-luvun lopulla lasten oikeudet ja koko lapsuuden käsite puhuttivat. Nielsenin tavoitteena oli vapauttaa lasten ilo, mielikuvitus ja luovuus ja sen kautta kannustaa lasten luontaista sosiaalisuutta ja uteliaisuutta.

Nielsenin projekti on taas ajankohtainen. Moderna museetin vuoden 1968 projektin dokumentointi on ollut viime vuosina esillä monissa museoissa, kuten Barcelonan nykytaiteen museossa, New Yorkin Modernin taiteen museossa ja Tate Liverpoolissa. Paraikaa teoksen toiminnallinen installaatioversio on rakennettu Kööpenhaminan Arken-museoon, jossa se on esillä joulukuulle asti. Siihen pääsee osallistumaan 3-12-vuotiaat lapset, maksimissaan 80 kerralla. Kerran viikossa parin tunnin aikana mukaan pääsevät leikkimään myös aikuiset.

Jari-Pekka Vanhala
amanuenssi

Lars Bang Larsenin perusteellinen teksti aiheesta:
The Mass Utopia of Art Activism: Palle Nielsen’s The Model –A Model for a Qualitative Society

Tallennettu kategorioihin Kansainvälistä | Avainsanoina | Kommentit poissa käytöstä

Euroopassa verkostoitumassa

Pompidou-keskuksessa nähtiin Kiasman aikoinaan ensimmäisen kansainvälisen esitysvieraan Xavier Le Royn hieno retrospekstiivi.

Pompidou-keskuksessa nähtiin Kiasman aikoinaan ensimmäisen kansainvälisen esitysvieraan Xavier Le Royn hieno retrospekstiivi.

Verkostoituminen on yhä ja edelleen kuraattorin työn keskeisiä tehtäviä. Itse olen koonnut viime aikoina esitystaiteen museoverkostoa. Se on uusi ja olemme tavanneet vasta kaksi kertaa.

Toissa viikolla esitystaiteen kuraattoreita oli koolla Pariisiissa. Paikalla oli väkeä Pompidou-keskuksista (Pariisista sekä Metzistä), Serralves-museosta Portugalista, Tate Modernista Lontoosta ja minä Kiasmasta. On uskomattoman hedelmällistä tavata henkilöitä, jotka toimivat samalla elävän nykytaiteen erikoisalueella, samankaltaisessa museoympäristössä ja kohtaavat samankaltaisia haasteita (esim. miten saada kuvataiteen yleisöä uskaltautumaan rohkeammin esitystaiteen pariin).

Innostusta ja realiteetteja

Nopeasti puhe kääntyy kiinnostukseksi rakentaa yhteinen projekti. Alamme puhua sisällöistä ja taiteesta. Mitä olisi kiinnostavaa kohdata yhdessä? Innostus on suuri, mutta realiteetit hiipivät mieleeni varkain. Myöskään portugalilaisten rahoitus ei selvästikään ole vahvimmalla mahdollisella pohjalla. Heitämme ilmaan ajatuksen EU-projektista. Pompidou Pariisi ei innostu: vaatisi liikaa ikävää paperityötä. Eihän heillä ole samanlaisia rahoitusongelmia, joten keskitytään mieluummin vain sisältöihin ja puhutaan loistavista taiteilijoista. Myös Tate Modern – meidän näkökulmastamme, hillittömällä BMW:n esitystaiteen rahoituksella – porskuttaa ilmeisen hienosti.

Lopulta kuitenkin päätämme tutkia yhteistä mahdollisuutta EU-hankkeelle. Tai ainakin Serralves ja Kiasma-teatteri tutkivat. Outoa miten tässä Ranska – Iso-Britannia – Suomi – Portugali -kombossa Suomi ja Portugali näyttäisivät edustavan yhteistä rahoituskuviota. Olen ymmärtänyt, että pohjoisella Suomella pitäisi mennä hyvin verrattuna eteläiseen Portugaliin. Miksei kolme A:ta näy tässä keskustelussa? Missä ovat meidän sponssimme?

Jonna Strandberg
Kiasma-teatterin vastaava tuottaja

Tallennettu kategorioihin Kansainvälistä, Kiasma-teatteri | Avainsanoina , , | Kommentit poissa käytöstä

Nyt on Lasten vuoro

Kuva: Kansallisgalleria / Pirje Mykkänen

Kuva: Kansallisgalleria / Pirje Mykkänen

Päiväkotilapset suunnittelivat Lasten vuoro -näyttelyn, joka nähdään osana Kiasma Hits -kokoelmanäyttelyä tänä keväänä. Kyseessä ei ole museoammattilaisten omien ideoiden puute, vaan kannanotto ja konkreettinen teko näiden meitä lyhyempien kansalaisten kulttuurisen osallisuuden puolesta.

Helsinkiläisen päiväkoti Vironniemen lapset vierailivat Kiasmassa usein viime syksynä. Museoammattilaiset työskentelivät tiiviisti päiväkodin sadan lapsen ja kuudentoista aikuisen kanssa. Kaikki oppivat toisiltaan. Lapset kysyivät kiperiä kysymyksiä näyttelyistä, tutustuivat varastoissa olevaan taiteeseen, keskustelivat, arvioivat näkemäänsä ja lopulta valitsivat näyttelyn teokset. He ottivat Kiasman omakseen.

Päiväkodissa käsiteltiin Kiasmassa heränneitä kysymyksiä taiteesta, näyttelyistä ja museosta. Lapset kävivät näyttelyyn valittujen taiteilijoiden työhuoneilla ja keräsivät tietoa. Kiasman ammattilaiset vierailivat päiväkodissa esittelemässä työvälineitä ja keskustelemassa näyttelyrakennuksesta. Kiasmasta lainatun pienoismallin avulla lapset testasivat erilaisia ripustusideoita. Syntyi Lasten vuoro, joka esittelee kuuden taiteilijan kuusi hyvin erilaista teosta 3-6-vuotiaiden lasten näkökulmasta. Lasten ajatuksia taiteesta kuullaan osana näyttelyä.

Lasten vuoro tehtiin muistuttamaan siitä että Kiasma on olemassa kaikkia varten ja sen taide on yhteistä kulttuuriperintöämme. Asiantuntijapuheen rinnalle mahtuu mainiosti maallikoiden tulkintoja nykytaiteesta. Kiasmassa taiteesta puhutaan yhtälailla kansainvälisissä seminaareissa, Twitterissä, taiteilijatapaamisissa, vauvojen värileikkipajoissa kuin näyttelyluetteloissa, opastuksilla tai tapahtumapäivien tuoksinassa. Kirjo on laaja ja sen pitääkin olla, koska eri yleisöjen tarpeet ja museokäynnin syyt vaihtelevat. Parhaimmillaan yleisöryhmien välille syntyy vuoropuhelua, joka lisää taiteen ja muiden ihmisten ymmärrystä. Siitäkin on kyse Lasten vuorossa.

Lasten vuoron tavoitteena on kannustaa muitakin ottamaan Kiasma ja sen taidekokoelmat omakseen. Jos taide on vierasta, voi vinkeistä olla apua ennen käyntiä. Myös Lasten Kiasmaradio näyttää ja kertoo ensikertalaiselle mikä Kiasma on. Päiväkotien henkilökunnalle ja opettajille tarjoamme aineistoja opetuksen tueksi koulusivuillamme ja järjestämme koulutusta nykytaiteen ja taidemuseovierailujen ottamiseksi luontevaksi osaksi opetus- ja varhaiskasvatustyötä. Kannustamme sekä omatoimivierailuihin että ohjattuihin vierailuhin, esimerkiksi työpajassa, Tutkijan tai oppaan johdattamana.

Lasten vuoron taustalta löytyy sama käsitys lastenkulttuurin merkityksestä kuin päättäjille ja kulttuurialan toimijoille suunnatussa uunituoreessa Lastenkulttuuripolittisessa ohjelmaehdotuksessa 2014-2018. Opetus- ja kulttuuriministeriön asettama työryhmä toteaa sen mitä taidemuseoiden arjessa näemme käytännössä:

Taide ja kulttuuri vahvistavat lasten ja nuorten luovuutta, kriittistä ajattelua, itsetuntoa sekä kykyä käyttää ja muuttaa kulttuuria. Ne antavat lapselle ja nuorelle mahdollisuuksia omien vahvuuksien ja kiinnostuksen kohteiden löytämiseen. Lasten ja nuorten kulttuuritoiminnalla on monia kerrannaisvaikutuksia; se vaikuttaa yritteliäisyyden lisääntymiseen, elämänlaadun ja –hallinnan parantumiseen ja kykyyn ymmärtää itseään ja muita. Tiedot, taidot ja kokemukset taiteesta ja kulttuuriperinnöstä ovat keskeinen osa yleissivistystä.

Työryhmä esittää erityisesti lasten omaa toimijuutta tukevia toimenpiteitä, esimerkiksi lasten taiteeseen ja kulttuuriin osallistumisen lisäämistä yleissivistävässä koulussa, lasten ja nuorten ympäristöjen kehittämistä heidän tarpeidensa näkökulmasta ja heitä kuullen. Lasten vuoro on askel tälläkin tiellä.

Minna Raitmaa
vastaava museolehtori, Kiasma

Tallennettu kategorioihin Kiasma, Näyttelyt | Avainsanoina , , | 2 kommenttia