Palkitut Perjovschit

Yksityiskohta Dan Perjovschin piirustusinstallaatiosta Kiasmasta.

Yksityiskohta Dan Perjovschin piirustusinstallaatiosta Kiasmasta. Kuva: VTM/KKA, Petri Virtanen

Kiasman Studio K:n taiteilija Dan Perjovschi vastaanottaa Brysselissä 19. maaliskuuta hänelle ja hänen taiteilijapuolisolleen Lia Perjovschille myönnetyn kulttuuripalkinnon 5th European Cultural Foundation Princess Margriet Award. Palkinto on nimetty kulttuurityön parissa ansioituneen Hollannin prinsessan mukaan. Säätiön johtaja, sukujuuriltaan suomalainen Katherine Watson oli läsnä Dan Perjovschin näyttelyn avajaisissa Kiasmassa helmikuussa.

25 000 euron arvoinen rahapalkinto myönnetään vuosittain eurooppalaiselle kulttuuria uudistaneelle tekijälle. Perjovschin pariskunnan valintaa on perusteltu heidän aktiivisella roolillaan romanialaisen nykykulttuurin ja demokratian rakentamisessa 1980-luvun loppupuolelta alkaen. Toisena tämänvuotisen palkinnon saajana on Saksassa vaikuttava kapellimestari Yoel Gamzou.

Aiemmin Dan Perjovschi on taidepalkittu vuonna 2004. George Maciunas Prize on fluxustaiteen keskeisen hahmon mukaan nimetty palkinto, jonka myöntää saksalainen taidekeräilijäpariskunta Ute ja Michael Berger. Kiasmastakin tuttuja nimiä vuosien varrella palkittujen joukossa ovat mm. beniniläinen Romuald Hazoumé ja tanskalainen taiteilijaryhmä Superflex.

Vaikka taidepalkintoihin suhtautuisikin kriittisesti, on ilmiselvää, että rahapalkinnot ovat erityisen tärkeitä Perjovschin kaltaisille taiteilijoille, joiden ainutkertaiset tilateokset katoavat näyttelyn jälkeen maalikerrosten alle. Näin tulee käymään myös Kiasman näyttelyssä. Ennen tätä vaihetta Dan Perjovschin piirustuksiin ehtii käydä tutustumassa 18. elokuuta saakka.

Jari-Pekka Vanhala
amanuenssi

Kategoria(t): Kansainvälistä, Näyttelyt Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.