Tulevaisuuden toipilaat

Kuva: Petri Virtanen

Kiasman hankintamäärärahoja uhkaava leikkaus on puhuttanut taidekenttää viime viikkoina. Mikä on kokoelman arvo ja merkitys? Kokoelman arvoa voi käsitellä monesta eri näkökulmasta, esimerkiksi kulttuurisesta, laadullisesta ja taloudellisesta kulmasta käsin.

Galleristit ja taiteilijat ovat ilmaisseet vakavan huolensa määrärahojen leikkausuhasta. Suomen Taiteilijaseuran puheenjohtaja Hanna Ojamo kirjoittaa blogissaan (16.8.2012):

Taiteilijat ovat täysin riippuvaisia museoista työnantajina ja tilaajina. (…) Leikkausten vaikutukset kertautuvat koko yhteiskuntaan, eivät pelkästään taiteen tekijöiden elinkeinoon. Taide on mittari, jonka neula reagoi nykyiseen ja näyttää suuntaa tulevaan.

Paitsi taiteilijat ja taiteen myynnistä elantonsa ansaitsevat galleriat, leikkauksista kärsisivät Kiasman yleisöt. Taloudellisen taantuman aikaan henkisten kokemusten kuten taidenäyttelyissä käyntien tarve ja merkitys kasvavat, mutta ”julkisen vallan toimet käyvät aivan päinvastaiseen suuntaan: rajoitetaan kansalaisten mahdollisuutta käyttää hyväkseen yhteisiä kulttuuripalveluja”, kuten Savon Sanomat kirjoitti osuvasti pääkirjoituksessaan 21.8.2012.

Yksi osoitus kokoelman merkittävyydestä ja kattavuudesta on Kiasman aktiivinen lainaustoiminta ja museon saama lainapyyntöjen huikea määrä. Lainoista toteutetaan vuodesta riippuen 80-150, sekä suomalaisten, että kansainvälisten toimijoiden kanssa.

Lainojen kautta Kiasman kokoelman sekä suomalaiset että kansainväliset teokset tulevat tunnetuksi maailmalla. Esimerkiksi Kasselin documentassa on parhaillaan esillä Kiasman kokoelmaa: Erkki Kurenniemen seksofoninakin tunnettu uraauurtava interaktiivinen syntetisaattori Dimi-S, sekä varhainen tietokone-ohjattu robotti Master Chaynjis. Ensi vuoden lainoja käsitellään paraikaa, lukuisien kotimaisten museolainojen lisäksi matkaan lähtevät Dan Flavinin kuuluisat valoteokset.

Lainaustoiminnankin takana on pitkäjänteinen työ nykytaiteen parissa.

Suomen Taideyhdistys osti vuonna 1888 Ateneumissa pidetystä syysnäyttelystä erään nuoren taiteilijan teoksen. Maalaus ostettiin kokoelmiin silloisilla 800 markalla (vastaa nykyrahassa noin 4000 euroa). Teos oli Helene Schjerfbeckin Toipilas, joka on nykyään Ateneumin taidemuseon rakastetuimpia ja myös rahallisesti mitattuna sen kokoelman arvokkaimpia maalauksia.

Helene Schjerfbeck, Toipilas

Nykyään Kiasman tehtävä on tehdä tätä samaa työtä. Seuraamme ja ostamme tämän ajan nykytaidetta, joka tulevaisuudessa on kaikkien meidän yhteistä kulttuuriperintöä. Kokoelman kartuttaminen, kuten Toipilas-esimerkki hyvin osoittaa, on myös taloudellinen investointi. Teosostot ovat sijoituksia – myös niiden rahallinen arvo kasvaa.

Mutta mikä tärkeintä, jos hankintarahaa ei ole, se vaikuttaa konkreettisesti tulevien sukupolvien käsitykseen tämän ajan taiteesta. Kyseessä on siis perustavanlaatuinen museotyö, yhteinen kulttuuriperintömme, jonka olemassaolo ja jatkuvuus on turvattava. Muuten meillä ei ole toipilaita tulevaisuudessa, on vain potilaita.

Arja Miller
Kokoelmaintendentti

Kategoria(t): Kiasma, Kokoelmat. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.