Ilmainen sisäänpääsy kaikille vai vetovoimaisempia näyttelyitä?

Mars matkaan! -perhepäivä. Kuva: Ella Tommila

Minusta on tärkeää, että museot ovat saavutettavia. Se tarkoittaa sitä, että kaikki halukkaat voivat vierailla museoissa ja käyttää museoiden palveluita riippumatta tulotasosta.

On hienoa, että useimmissa museoissa Suomessa ja ulkomailla alle 18-vuotiaat pääsevät sisään ilmaiseksi. Museot ovat tärkeitä oppimisympäristöjä ja on tärkeää taata nimenomaan lapsille ja nuorille vapaa sisäänpääsy ja mahdollisuus käyttää museoita oppimiseen, elämysten ja tiedon saamiseen sekä viihtymiseen.

Kiasman nuorimmat asiakkaat saavat jo vauvana museokokemuksen värileikkityöpajoissa.

Kiasma on nuorten ja nuorten aikuisten suosima museo. Kävijöistämme 60 prosenttia on alle 35 vuotiaita. Onneksi meillä on mahdollisuus tarjota joka kuukauden ensimmäisenä perjantai-iltana vapaa sisäänpääsy kaikille. Tämä on tärkeää erityisesti nuorille, joille pääsymaksu voi olla liian korkea.

Näin periaatteessa jokaisella on mahdollisuus tutustua Kiasman näyttelyihin. Aiemmin ilmaisiltoja oli Kiasmassa kerran viikossa. Valitettavasti osasta jouduttiin luopumaan taloudellisista syistä.

Pääsylipputulot ovat meille nimittäin erityisen tärkeitä. Ilman niitä emme voisi tuottaa lainkaan vaihtuvia näyttelyitä. Kiasma on osa Valtion taidemuseota, joka myöntää meille vuosittaisen toimintamäärärahan ja määrittelee tulostavoitteet, jotka koostuvat kävijätavoitteista ja tulokertymistä. Koska julkinen raha kattaa palkka- ja kiinteistökulut, sisältöjen tuottaminen tapahtuu suurelta osalta pääsylipputulojen avulla.

Tämä ei valitettavasti ole poikkeus museomaailmassa.

Jos museoomme olisi ilmainen sisäänpääsy, tulisi pääsylipputulojen menetys kompensoida jotenkin, jotta voisimme tuottaa näyttelyitä ja muita sisältöjä edes nykyisellään.

Miten siis? Sen voisi kompensoida lisäämällä julkista rahoitusta, mutta tämä on poliittisen tahdon kysymys. Yksityinen rahoitus on taas erittäin vaikeasti saatavaa tuloa.  Kansallisgallerian toimintaa, sisältöjen tuottamista tulisi tukea pääsääntöisesti julkisin varoin. Olisi tuettava yhteisin varoin yhteistä omaisuutta.

Ilmainen sisäänpääsy kasvattaisi ilman muuta kävijämääriä. Kävijäuseus ja spontaanit museovierailut todennäköisesti lisääntyisivät. Asiakkkaat hyötyisivät.

Radikaalit yleisömäärien kasvut (esimerkiksi puhuttu 70%) aiheuttaisi myös  tarvetta lisätä henkilöstöä asiakaspalvelussa, salivalvonnassa ja tilojen ylläpidossa.

Kiasmassa ilmaisiltoja voisi lisätä, jos tulomenetys kompensoidaan. Jo nyt ilmaisillat Kiasmassa generoivat lisää kävijöitä myös normaaleina aukioloaikoina. Tyytyväinen museovierais vie viestiä eteenpäin. Tutkimustemme mukaan lähes 40 prosenttia on saanut tiedon näyttelyistämme nimenomaan ystävältään/tutultaan. Hyvä museokokemus on laadun tae ja siitä viestitään mielellään.

Perusongelma Kiasmassa on se, että näyttelyiden tuottamisen kustannukset ovat nousseet ja määrärahat laskeneet. Oman rahoitustoiminnan kehittäminen ei ainakaan toistaiseksi ole ratkaissut tätä ongelmaa.

On tärkeää kehittää jatkuvasti uusia rahoitusmalleja, mutta täytyy kuitenkin muistaa toiminnan ydin. Meillä tulee olla tarpeeksi laadukkaita ja puhuttelevia sisältöjä – vain ne voivat houkutella yleisöjä – ilmaiseksi tai pääsymaksum maksamalla.

Kategoria(t): Kiasma. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta kohteessa Ilmainen sisäänpääsy kaikille vai vetovoimaisempia näyttelyitä?

  1. Päivitysilmoitus: Kiasman johtaja: ”Ei ilmaista sisäänpääsyä museoihin” | cult24

  2. Erkka Peitso sanoo:

    Tältä kirjoitukselta puuttuu nyt konteksti, joka löytynee vaikkapa tämän uutisen kautta: http://yle.fi/uutiset/arhinmaki_museoihin_lisaa_maksuttomuutta/6245593