Saa sanoa

Meille Kiasmassa on tärkeää saada palautetta, niin risuja kuin ruusuja. Palaute auttaa kehittämään toimintaa ja ottamaan huomioon sellaisia seikkoja, jotka muuten eivät ehkä tulisi mieleen. Palautetta kuulemme mielellään itse näyttelyiden ohella siitä, miten yleisöpalvelut ja toiminnat oli järjestetty.

Kiasma on olemassa yleisöjään varten. Yleisötyön merkitys on tärkeä – se tekee nykytaidetta lähestyttäväksi ja antaa eväitä merkitysten löytämiseen, keskusteluun ja osallistumiseen.

Viidennen kerroksen massiivinen ja samalla herkkä ääniteos Korppiparvi on saanut paljon tunnekokemuksista kertovaa palautetta. Siellä on käytössä kommentointiin perinteinen vieraskirja.

”Ystäväni on käynyt täällä jo muutamia kertoja, hän sanoo Korppiparven olevan hänelle mahdollisuus irrottautua kaikesta muusta. Nyt ymmärrän.”

”Upeaa, miten omaa tulkintaa ihan vaaditaan. Herättää enemmän kysymyksiä kuin mihin vastaa, mikä on harvinaista ja hienoa.”

”Korppiparvi on yksi hienoimmista asioista mitä olen kokenut. Kiitos, kun toitte sen Suomeen, elämäni muuttui.”

”Olen sanaton. Kiitos”

Johtuneeko ääniteoksesta, että suurin osa kommenteista on tehty piirtämällä, kokemusta kun on voinut olla vaikea heti pukea sanoiksi? Suurin osa piirustuksista on muuten linnun kuvia, kuinkas muuten.

Kiasman toisessa kerroksessa, suomalaisen sarjakuvanäyttelyn Päin näköä! yhteydessä on mahdollisuus piirtää oma sarjakuva. Tähän mennessä olemme saaneet jo satoja oivaltavia kuvakertomuksia, joista tuoreimmat ovat nähtävissä palauteseinällä 2. kerroksen parvella.

Lyhyen kommentin voi jättää myös Thank you for the Music -näyttelyssä 3. kerroksessa, jatkamalla lausetta ”Thank you for…” Sen pohjalta kiittämisen arvoiset asiat ovat hyvin monipuolisia.

Kategoria(t): Kiasma. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.