Kuinka kehittää?

Kiasma

Guggenheim-keskustelussa on muun muassa väitetty, että suomalaisten museoiden rima ei olisi tarpeeksi korkealla ja että tarvitsisimme uuden museon kirittäjäksi. Mutta kuten moni museoalalla käytännön työtä tekevä tietää, kyse ei ole tavoitteiden asettamisen vaikeudesta tai visioiden puutteesta, vaan taloudellisten reunaehtojen mahdista. Korkeita tavoitteita toki tarvitaan, mutta pelkkä sanahelinä ei jaksa kiinnostaa, kun arkea eletään tulosvastuullisuuden ja niukan toimintabudjetin kanssa.

Monta asiaa osaamme haluta ja tavoitella ilman Guggenheimiakin. On vielä paljon asioita, joita haluaisimme kehittää ja parantaa. Toivelistalla on mm. monia kansainvälisiä näyttelyitä, uusia näyttelyteknologioita ja yleisötyön muotoja, mutta ne ovat toistaiseksi jäissä varojen puutteen vuoksi.

Viime vuosina museot kautta läntisen maailman ovat joutuneet puolustamaan arvoaan ja merkitystään kovenevassa taloudellisessa tilanteessa. Rankimmat esimerkit löytyvät Englannista ja Hollannista, joissa monien museoiden saama julkinen rahoitus on pudonnut jopa 25 %. Vaikutukset näkyvät ensimmäisenä lyhentyvissä aukioloajoissa, vähenevässä henkilökunnassa ja supistuvassa ohjelmatarjonnassa. Briteissä puhutaankin nykyään ”zombimuseoista”. Suomessa museotoiminnalle on rakennettu hienoja rakennuksia ympäri maan, mutta itse sisältöjen tuottamiseen ja toiminnan kehittämiseen ei juuri enää löydy tukea. Suomalaisiin museoihin kohdistunut juustohöylälinja vaihtui äskettäin kirveeseen Museoviraston joutuessa toteuttamaan alan ensimmäiset yt-neuvottelut.

Museot ovat erittäin haavoittuvaisia taloudellisesti vaikeina aikoina. Etenkin koska niitä helposti pidetään jonakin, joka ei ole niin välttämätöntä. Kuitenkin samalla puhutaan aineettomien arvojen tärkeästä merkityksestä koko yhteiskunnan kehittämisessä.

Myös Kiasmassa eletään tässä todellisuudessa. Toimintamäärärahat ovat pienentyneet vuosi vuodelta. Ne ovat nykyisin miljoona euroa vähemmän kuin kymmenen vuotta sitten. Nyt toimintaan varatut määrärahat ovat 900 000 euroa vuodessa. Taloudellisesta niukkuudesta huolimatta Kiasma on onnistunut vielä pitämään yllä korkeatasoista ohjelmaa ja olemaan Suomen suosituin museo vuonna 2011.

Kiasmasta on tullut yhä enemmän tulosvastuullinen museo julkisten resurssien vähetessä. Tulosvastuullisuus merkitsee sitä, että museon on omalla toiminnalla kerättävä ennalta asetettu määrä tuloja vuosittain. Vaihtuvien näyttelyiden kulut katetaan lipputuloilla eli niiden järjestäminen riippuu maksavien asiakkaiden määrästä. Sama tilanne on monissa museoissa eri puolilla maailmaa.

Kilpailemme yleisöistä muiden museoiden, vapaa-ajantoimijoiden ja kotisohvan kanssa. Kiasman tehtävä ei kuitenkaan ole kerätä tuloja vaan toimia nykytaiteen museona: kartuttaa kokoelmaa sekä tutkia ja esitellä oman aikansa taidetta. Ja tämä työ tehdään yleisöille, mahdollisimman monille. Museotyössä on paljon sellaista, mikä ei ylitä mediakynnystä tai näy heti yleisölle, mutta on toiminnan kannalta välttämätöntä.

Kun valtion talous on tiukoilla ja leikkauslistoja aletaan esittää, vähenevät myös kulttuurin määrärahat. Nykyisellä hallituskaudella on parin vuoden sisällä odotettavissa tuntuvia supistuksia kulttuurin budjettiin. Samaan aikaan taloudellisen tilanteen kiristymisen kanssa alalla on käynnissä suuria rakenteellisia muutoksia: esim. Taiteen keskustoimikunnan muutos Taiteen edistämiskeskukseksi ja Valtion taidemuseon säätiöittäminen. Vielä on myös epäselvää mitä Helsingin taidemuseolle tapahtuu ja rakennetaanko Guggenheim. Kaikissa näissä on mukana valtionrahoitusosuus.

Pirkko Siitari
museonjohtaja

Kuva: VTM/KKA Pirje Mykkänen

Kategoria(t): Kiasma. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

4 vastausta kohteessa Kuinka kehittää?

  1. Päivitysilmoitus: Kiasman johtaja: “Juustohöylä vaihtunut kirveeseen” | cult24

  2. Vappu Färling-Jansson sanoo:

    Jos jotain tarvitaan suomalaisen kuvataiteen edistämiseksi, se on ( kohtuuhintaisia ) työtiloja kuvataiteen tekijöille.

  3. Erkka Peitso sanoo:

    Voitaisiinko yksityisen rahoituksen osuutta kasvattaa?

    Esim. New Yorkissa silmään pisti, kuinka joka museolla oli jäsenyysmalleja, joissa vuosittaisen maksun määrä vaihteli 20-20.000 taalan välillä ja joka ”hintaluokassa” oli hieman erilaiset vastineet niin, että niin yksittäiset ihmiset ja perheet eri tuloluokissa kuin yrityksetkin löysivät kukin itselleen sopivan vaihtoehdon.

    Malli oli minusta hieno, sillä minua suoraan sanoen harmittaa olla Kiasman ystävien ikijäsen niinkin halvalla kuin 300 euron kertamaksulla.

  4. Gösta Vainio sanoo:

    Mun lemppari kommentti on John Malkovichiltä: ”Kaikki luulee, että nälkiintynyt näyttelijä on parhaimmillaan. Totuus on, että rajuimmat roolityöt tehdään hyvin syöneinä ja levänneinä”. Tämä pätee myös museoihin. Kun rahaa on tiukasti, ei riskejä uskalleta ottaa ja syntyy vaisumpia näyttelyitä. Kiasma ei tosin ole ottanut suurenmoisia riskejä edes ollessaan ”hyvin ruokittu”; Ei riskin otto olekkaan museon tehtävä. Museot on täällä säilöäkseen kulttuuria eivät johtaakseen sita. Uuden luominen on taiteilijoiden tehtävä. Kiasma onnistuu nykyisillä budjeteillaan aivan hyvin tässä tehtävissään. Rahat tulisi suunnata rohkeiden piententoimijoiden tukemiseen. On ollut jännä seurata kun hanat on suljettu miten paljon huomiota ja kiitosta Helsinkiläiset, Porilaiset ja Tamperelaiset taiteilijavetoiset projektit ovat saaneet. Nämä kun pystyvät tuottamaan uutta sisältöä rahahanoista riippumatta.