Taiteen Arabiaa

Muutamissa Lähi-idän maissa kuvataide on valjastettu yhdeksi kansainvälistymisen välineeksi. Konfliktien hallitsemassa todellisuudessa taide ja kulttuuri voivat omalta osaltaan edistää kulttuurien välistä dialogia, erilaisuuksien sietämistä sekä myös oman kulttuurin ja historian ymmärtämistä.  

Lamia Joreige, still-kuva videosta Objects of War No 45, 2006. © Lamia Joreige.

Lamia Joreige, still-kuva videosta Objects of War No 45, 2006. © Lamia Joreige.

Persianlahden öljyvaltioista etenkin Qatar ja Arabiemiraattien liitto ovat panostaneet näyttäviin kulttuurihankkeisiin. Qatarin hallitsijasukuun kuuluva Sheikha Al Mayassa Al Thani listataan nykyään maailman vaikutusvaltaisimpien taidetoimijoiden kärkipäähän. Emiirin upporikkaan sisaren pyrkimyksenä on kehittää kotimaastaan kansainvälisesti tunnettu Lähi-idän taiteen ja kulttuurin keskus. Naapurimaa, Arabiemiraattien liitto, tunnetaan jo kansainvälisistä taidetapahtumistaan Art Dubai ja Sharjahin biennaali sekä vielä vaiheessa olevista hankkeista rakentaa Abu Dhabiin sekä Louvren että Guggenheimin museot.

Maantieteellisesti laajan ja kulttuurisesti vielä laajemman arabialueen nykytaidetta on esitelty viime vuosina eri puolella maailmaa. Venetsian biennaalissa vuonna 2013 Persianlahden valtioita oli mukana ennätysmäärä. Tokion Mori-museossa nähtiin vuonna 2012 laaja näyttely Arab Express: The Latest Art from the Arab World ja tämän vuoden alussa Lousianan modernin taiteen museo Tanskassa käsitteli aihetta laajasti näyttelyssään Arab Contemporary: Architecture, Culture and Identity. Usein näiden laajojen, maantieteellisen ja kulttuurisen alueen yleisesittelyjen yhteydessä nousee esiin kysymys siitä, miten kyseinen kulttuuri määritellään ja kuka määrittelyn voi tehdä.

Tämän vuoden syyskuun lopulle asti on New Yorkin The New Museumissa esillä näyttely Here and Elsewhere, jossa on mukana lähes 50 taiteilijaa Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta, yli 15 eri maasta. Näyttelyn tavoitteena on osoittaa arabikulttuurialueen laajuus, moninaisuus ja erilaisuus. Yleisluonteeltaan näyttely on dokumentti- ja arkistopainotteinen, mutta myös yksityisen arjen esiin nostava. Esimerkiksi marokkolainen Mohamed Larbi Rahali on koonnut teoksensa Omri (My Life) sadoista 30 vuoden aikana keräämistään tulitikkuaskeista, joiden pintoihin hän piirtää ja kirjoittaa kuin miniatyyrikokoisiin luonnoskirjoihin. Libanonilainen taiteilija Akram Zaatari oli vuonna 1997 perustamassa AIF-säätiötä (Arab Image Foundation), jonka missiona on kerätä ja tallentaa studiovalokuvia ja harrastelijoiden ottamia valokuvia – arjen kuvahistoriaa – eri arabimaista. Näitä muiden ottamia vanhoja kuvia Zaatari käyttää usein myös omissa teoksissaan.

Toinen näyttelyn libanonilainen taiteilija, Lamia Joreige, muistaa kotimaansa väkivaltaisia vuosikymmeniä videoteoksessaan Objects of War. Taiteilija pyysi sodista hengissä selvinneitä esittelemään kameralle valitsemansa esineen, joka muistuttaa menneistä tapahtumista. Valitut esineet, kuten kitara, patteri, kynttilä ja piirustuksia, ovat myös esillä, vitriiniin aseteltuina arvokkaiden museoesineiden tavoin. Koettu väkivalta on aiheena monen muunkin näyttelyn taiteilijan teoksissa. Syyrialaisen Hrair Sarkissianin dokumentaarinen valokuvasarja toistaa autioita katunäkymiä Damaskoksessa ja muissa Syyrian kaupungeissa. Kuvien tunnelma tiivistyy, kun kuulee paikkojen olevan julkisia teloituspaikkoja. Kuvat on otettu aamuvarhain, samalla vuorokauden hetkellä, kuin julkisia teloituksia järjestetään.

The New Museumin näyttelyyn kutsuttiin myös palestiinalainen taiteilija Khaled Jarrar, joka on juuri nyt mukana Checkpoint Helsingin tapahtumassa To The Square 2.

Jari-Pekka Vanhala
amanuenssi

Kategoria(t): Kansainvälistä. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Kommentointi on suljettu.