Avoin rajapinta tarjoaa kulttuuridataa

Avoin GLAM –tilaisuus Kiasmassa 23.10.2013. Kuva: Minna Raitmaa

Avoin GLAM –tilaisuus Kiasmassa 23.10.2013. Kuva: Minna Raitmaa

Kiasman, Ateneumin ja Sinebrychoffin taidemuseon kokoelmateoksiin liittyvä metadata on avattu vastikään vapaaseen käyttöön. Metadataan sisältyy tekstimuotoinen kuvailutieto teoksista, mutta ei kuva-aineistoa.

Avatun datan voi ladata datadumppeina tai rajapinnan (API) kautta pienemmissä osissa. Datadumppi soveltuu esimerkiksi aineiston selailuun ja aineiston rakenteen tutkailuun. Rajapinta on joustavampi ratkaisu varsinaisia sovelluksia laadittaessa, koska kaikkea tietoa ei tarvitse ladata ja varastoida sovelluksen oheen kerralla. Datan saa joko XML- tai JSON-muodossa, oman valinnan mukaisesti.

Mikä rajapinta?

Rajapinta on dataliittymä, joka mahdollistaa tietovirrat ohi perinteisen www-jakelun. Tiedon hyödyntäjä voi olla vaikkapa televisioon integroitu ohjelmisto, joka hakee ja näyttää YouTube-palvelun rajapinnan kautta videoita. Sovellukset voivat hakea tietoa myös useammasta tietolähteestä kerrallaan.

Pohjimmiltaan kyseessä on sopimus, johon sitä käyttävien ohjelmoijien on voitava luottaa. Esimerkiksi, kun rajapinnan toteutusta kehitetään, sen tulee olla aina taaksepäin yhteensopiva. Näin aikaisemmin laaditut sovellukset eivät lakkaa toimimasta, vaikka uusia ominaisuuksia otettaisiinkin käyttöön.

Rajapinta ei tarkoita kuitenkaan automaattisesti kaikille avointa dataa ja erilaisia toteutuksia suunnataankin usein puhtaasti organisaatioiden sisäiseen käyttöön.

Sisältö on tärkein

Datan avaamisella ei ole itseisarvoa teknisenä suorituksena – sen sijaan huomio tulisi suunnata sisältöön ja todellisiin hyödyntämismahdollisuuksiin. Uusien toteutustapojen avulla sisältöä on mahdollista saada aikaisempaa monipuolisempaan jakeluun, sinne missä ihmiset ovat. Tämä on tärkeää, koska liikumme koko ajan etäämmälle kotisivukeskeisestä netistä.

Tässä vaiheessa toteutuksemme sallii vain sisällön imuroinnin. Tulevaisuudessa myös tiedon muokkaaminen ja täydentäminen voisi olla mahdollista. Kuvien vapaa käyttö edellyttäisi muutosta voimassa olevaan tekijänoikeuslakiin ja siihen liittyviin korvausvelvoitteisiin. Seuraamme keskustelua tekijänoikeuksien ympärillä, toivottavasti myös kuvien käyttöoikeutta voidaan jossain vaiheessa laajentaa.

Avaamisprosessiin kuuluvat myös erilaiset kysymykset ja kriittiset pohdinnat. Entä jos sisältöä käytetään jotenkin väärin? Vähentääkö tämä olemassa olevien palveluiden käyttöä ja arvoa? Kaikkea ei voi suunnitella etukäteen, mutta olemme valmistautuneet parhaan kykymme mukaan.

Tekniikkaa unohtamatta

Rajapintatoteutuksilla on myös teknisesti vaativat reunaehdot, tulisihan niiden olla toimintakunnossa 24/7, 365 päivää vuodessa. Uuden toteutuksen kanssa voi kuitenkin aina ilmetä ongelmia – vaikkapa arvioitua korkeampi käyttöaste, jolloin tietoa tarjoilevien palvelinten muskelit loppuvat kesken. Näin voi käydä nimekkäämmillekin toimijoille, esimerkkinä Twitter, joka saa lukuisten sovellusten kautta miljardeja datapyyntöjä päivässä.

Olemme pyrkineet pitämään käyttöönottokynnyksen mahdollisimman matalana sekä teknisesti että periaatteellisesti. Projektissa tuotettiin tiivis, mutta informatiivinen dokumentaatio, konsoli välitöntä kokeilua varten ja yksinkertainen API-avainten tilausmekanismi. Ennen kaikkea data vapautettiin mahdollisimman väljillä lisenssiehdoilla.

Yhteisö ja yhteistyö

Entä sitten kun rajapinnasta on olemassa käyttövalmis versio? Yritämme saada sen tietysti potentiaalisten käyttäjien tietoisuuteen. Ilman kehittäjäyhteisöä ja loppukäyttäjiä avatun datan arvo on kovin vähäinen. Toivommekin kehittäjiltä näkemyksiä, miten asioita kannattaisi jalostaa nyt ja tulevaisuudessa, jotta toteutus voisi parhaalla mahdollisella tavalla palvella. Toki vedämme myös omia johtopäätöksiä esimerkiksi käyttöstatistiikan pohjalta.

Avoin GLAM –workshop Kiasmassa 23.10.2013. Kuva: Minna Raitmaa

Avoin GLAM –workshop Kiasmassa 23.10.2013. Kuva: Minna Raitmaa

Avoimen datan asiantuntijoita kuultiin myös Kiasmassa 23.10. pidetyssä Avoin GLAM -tapahtumassa. Koolla oli parisenkymmentä dataentusiastia ottamassa selvää, mistä Valtion taidemuseon avaamishankkeessa on kyse. Tapahtuma tarjosi ohjelmistoon kuuluneiden esitysten, aktiivisen yleisön ja workshop-osuuden myötä erilaisia näkökulmia, kuten voisiko dataamme hyödyntää esimerkiksi datajournalismin tai matkailupalveluiden yhteydessä. Tapahtumassa nähtiin myös ensimmäiset Valtion taidemuseon dataan pohjautuvat demototeutukset.

Janne Heinonen
Kiasman verkkomediasuunnittelija

Valtion taidemuseon data-avaus tehtiin yhteistyössä Grip Studios Oy:n kanssa
Yhteydenotot: api@fng.fi

Museot kaupungin vetovoimatekijöinä

Maurizio Nannucci, More Than Meets the Eye, 1991. Kuva: VTM/KKA, Antti Kuivalainen

Maurizio Nannucci, More Than Meets the Eye, 1991. Kuva: VTM/KKA, Antti Kuivalainen

Keskustelu Helsinkiin toteutettavaksi toivotun Guggenheim-hankkeen ympärillä jatkuu hedelmällisenä. On hienoa huomata, että museot kiinnostavat ja saavat aikaan keskustelua. Yksi kiinnostavimmista tarkastelukulmista on museoiden rooli kaupunkien, tässä tapauksessa ensisijaisesti Helsingin, vetovoimatekijänä.

Helsingin kaupungin ylläpitämien museoiden lisäksi Helsingissä toimii lukuisia merkittäviä Valtion rahoittamia museoita kuten Ateneum, Kiasman ja Kansallismuseo sekä Helsingin yliopiston alaisuudessa Luonnontieteellinen museo. Näiden yhteenlaskettu vuosittainen kävijämäärä oli lähes 840 000 kävijää. Nämä museot tuovat Helsingille työpaikkoja, verotuloja ja positiivisista tulosta ilman merkittävää panosta Helsingin kaupungilta.

Jos kaupunki siis aidosti näkee museot vetovoimatekijänä, eikö sen kannattaisi satsata laajemmin Helsingissä toimiviin museoihin, myös omiin museoihinsa. Miten perustellaan yhden Helsingissä sijaitsevan museon toiminnan rahoittamista lähes kymmenkertaisella summalla mihin tahansa muuhun helsinkiläiseen museoon verrattuna? Ja jos sama summa (siis toimintamäärärahaksi arvioitu 5 miljoonaa euroa) sijoitettaisiin johonkin jo olemassa olevaan museoon?

Pirkko Siitari
Museonjohtaja

Rahan liikkeitä Guggenheimista Guggenheimiin

Kuva: VTM/KKA, Pirje Mykkänen

Kuva: VTM/KKA, Pirje Mykkänen

Viime aikoina on keskusteltu vilkkaasti Guggenheim-laskelmien realistisuudesta, on esitetty arvioita, vertailulukuja ja otettu kantaa. On upeaa, että museoiden rahoitusmalleja ja kulurakennetta avataan näin laajasti julkisuudessa ja että niistä keskustellaan. Pari kysymystä on kuitenkin mielestäni vielä vastaamatta, ja esitänkin ne nyt.

Uudessa ehdotuksessa Guggenheim suunnittelee toteuttavansa Helsingissä 2-3 laajempaa ja 3-5 suppeampaa näyttelyä Kiasmaa vastaavan kokoiseen näyttelytilaan. Näyttelykustannuksiin on varattu 5 miljoonaa euroa. Kiasman toimintamääräraha, jolla se tuottaa ohjelmistot (näyttelyt, esitykset ja tapahtumat) on 500 000 euroa. Ja vaikka näyttelybudjeteissa on kasvattamisen varaa, ja isommalla budjetilla saadaan enemmän aikaan, tuntuu Guggenheimin ilmoittama summa aika suurelta.

Yksi selitys suurelle summalle ovat kansainvälisistä kiertonäyttelyistä maksettavat näyttelymaksut, feet, jotka saattavat nousta satoihin tuhansiin euroihin. Tarkoittaako tämä sitä, että kun Guggenheim lupaa hyödyntää museoverkostoaan tuomalla Helsinkiin näyttelyitä muista museoistaan, osa näyttelyihin varatusta rahasta siirtyy näyttelymaksuina säätiölle? Silloin säätiön saamat tulot sisältävät paitsi hallinto- ja lisenssimaksut, myös säätiölle maksettavat näyttelymaksut.

Toinen kysymykseni koskee ilmaiskävijöiden suhteellista osuutta. Me, jotka museoissa Suomessa työskentelemme, tiedämme että ilmaiskävijöiden määrä lähentelee 40 % kaikista kävijöistä. Suuri osa heistä koostuu alle 18-vuotiaista, jotka pääsevät lähes jokaiseen museoon ilmaiseksi. Guggenheim Helsingin tulosarviossa ilmaiskävijöiden määrä on huomattavasti pienempi, vain 20 % kaikista kävijöistä.

Mikä siis saa suhteessa suuremman osan kävijöistä maksamaan vierailunsa Guggenheimissa? Löytyykö vastaus hinnoittelupolitiikasta? New Yorkin Guggenheim-museoon pääsevät ilmaiseksi ainoastaan 12-vuotiaat ja sitä nuoremmat lapset. 13-17-vuotiaat maksavat museokäynnistään.

Alle 18-vuotiaiden sisäänpääsyn ilmaisuudella museot tukevat suomalaista taidekasvatusta, josta ollaan viime vuosina karsittu. Koululaisryhmille sisäänpääsyn maksuttomuus on elintärkeää, kuten on taiteeseen ja omaan kulttuurin tutustuminenkin. Aikuisuutta edeltävät vuodet ovat keskeisiä identiteetin muodostumisen kannalta. Nopeiden voittojen sijaan museoiden yhteiskuntavastuuseen kuuluu myös pitkäjänteinen kulttuurikasvatus, jonka tulokset kerätään aivan muualla kuin museoiden kassoilla.

Pirkko Siitari
Museonjohtaja