Museot kaupungin vetovoimatekijöinä

Maurizio Nannucci, More Than Meets the Eye, 1991. Kuva: VTM/KKA, Antti Kuivalainen

Maurizio Nannucci, More Than Meets the Eye, 1991. Kuva: VTM/KKA, Antti Kuivalainen

Keskustelu Helsinkiin toteutettavaksi toivotun Guggenheim-hankkeen ympärillä jatkuu hedelmällisenä. On hienoa huomata, että museot kiinnostavat ja saavat aikaan keskustelua. Yksi kiinnostavimmista tarkastelukulmista on museoiden rooli kaupunkien, tässä tapauksessa ensisijaisesti Helsingin, vetovoimatekijänä.

Helsingin kaupungin ylläpitämien museoiden lisäksi Helsingissä toimii lukuisia merkittäviä Valtion rahoittamia museoita kuten Ateneum, Kiasman ja Kansallismuseo sekä Helsingin yliopiston alaisuudessa Luonnontieteellinen museo. Näiden yhteenlaskettu vuosittainen kävijämäärä oli lähes 840 000 kävijää. Nämä museot tuovat Helsingille työpaikkoja, verotuloja ja positiivisista tulosta ilman merkittävää panosta Helsingin kaupungilta.

Jos kaupunki siis aidosti näkee museot vetovoimatekijänä, eikö sen kannattaisi satsata laajemmin Helsingissä toimiviin museoihin, myös omiin museoihinsa. Miten perustellaan yhden Helsingissä sijaitsevan museon toiminnan rahoittamista lähes kymmenkertaisella summalla mihin tahansa muuhun helsinkiläiseen museoon verrattuna? Ja jos sama summa (siis toimintamäärärahaksi arvioitu 5 miljoonaa euroa) sijoitettaisiin johonkin jo olemassa olevaan museoon?

Pirkko Siitari
Museonjohtaja

Rahan liikkeitä Guggenheimista Guggenheimiin

Kuva: VTM/KKA, Pirje Mykkänen

Kuva: VTM/KKA, Pirje Mykkänen

Viime aikoina on keskusteltu vilkkaasti Guggenheim-laskelmien realistisuudesta, on esitetty arvioita, vertailulukuja ja otettu kantaa. On upeaa, että museoiden rahoitusmalleja ja kulurakennetta avataan näin laajasti julkisuudessa ja että niistä keskustellaan. Pari kysymystä on kuitenkin mielestäni vielä vastaamatta, ja esitänkin ne nyt.

Uudessa ehdotuksessa Guggenheim suunnittelee toteuttavansa Helsingissä 2-3 laajempaa ja 3-5 suppeampaa näyttelyä Kiasmaa vastaavan kokoiseen näyttelytilaan. Näyttelykustannuksiin on varattu 5 miljoonaa euroa. Kiasman toimintamääräraha, jolla se tuottaa ohjelmistot (näyttelyt, esitykset ja tapahtumat) on 500 000 euroa. Ja vaikka näyttelybudjeteissa on kasvattamisen varaa, ja isommalla budjetilla saadaan enemmän aikaan, tuntuu Guggenheimin ilmoittama summa aika suurelta.

Yksi selitys suurelle summalle ovat kansainvälisistä kiertonäyttelyistä maksettavat näyttelymaksut, feet, jotka saattavat nousta satoihin tuhansiin euroihin. Tarkoittaako tämä sitä, että kun Guggenheim lupaa hyödyntää museoverkostoaan tuomalla Helsinkiin näyttelyitä muista museoistaan, osa näyttelyihin varatusta rahasta siirtyy näyttelymaksuina säätiölle? Silloin säätiön saamat tulot sisältävät paitsi hallinto- ja lisenssimaksut, myös säätiölle maksettavat näyttelymaksut.

Toinen kysymykseni koskee ilmaiskävijöiden suhteellista osuutta. Me, jotka museoissa Suomessa työskentelemme, tiedämme että ilmaiskävijöiden määrä lähentelee 40 % kaikista kävijöistä. Suuri osa heistä koostuu alle 18-vuotiaista, jotka pääsevät lähes jokaiseen museoon ilmaiseksi. Guggenheim Helsingin tulosarviossa ilmaiskävijöiden määrä on huomattavasti pienempi, vain 20 % kaikista kävijöistä.

Mikä siis saa suhteessa suuremman osan kävijöistä maksamaan vierailunsa Guggenheimissa? Löytyykö vastaus hinnoittelupolitiikasta? New Yorkin Guggenheim-museoon pääsevät ilmaiseksi ainoastaan 12-vuotiaat ja sitä nuoremmat lapset. 13-17-vuotiaat maksavat museokäynnistään.

Alle 18-vuotiaiden sisäänpääsyn ilmaisuudella museot tukevat suomalaista taidekasvatusta, josta ollaan viime vuosina karsittu. Koululaisryhmille sisäänpääsyn maksuttomuus on elintärkeää, kuten on taiteeseen ja omaan kulttuurin tutustuminenkin. Aikuisuutta edeltävät vuodet ovat keskeisiä identiteetin muodostumisen kannalta. Nopeiden voittojen sijaan museoiden yhteiskuntavastuuseen kuuluu myös pitkäjänteinen kulttuurikasvatus, jonka tulokset kerätään aivan muualla kuin museoiden kassoilla.

Pirkko Siitari
Museonjohtaja