Istumisia Jepen tapaan

Jeppe Heinin teokset sarjasta Muunneltu yhteisöllinen penkki (2005) esiintyivät myös Kiasma-lehdessä Notkea Katu- näyttelyn yhteydessä.

Tukholmassa, Bonniersin taidehallissa on vastikään avattu tanskalaisen taiteilijan Jeppe Heinin tuotantoa esittelevä näyttely. Se on avoinna 28. heinäkuuta saakka.

Heinin valkoiset, standardimuodosta poikkeavat valkeat puistonpenkit viettivät kesää Kiasman piha-alueella vuonna 2008 osana museon 10-vuotisjuhlanäyttelyä Notkea katu. Ne haastoivat luovaan istumiseen ja uusiin kohtaamisiin muiden kanssa.

Lue lisää

Lapsi katsoo taidetta

Eija-Liisa Ahtila, Kaverukset, 2011 © 2011 Crystal Eye – Kristallisilmä Oy.
Kuva: VTM/KKA, Petri Virtanen, Kiasma 2013.

Viime kesänä kuljin taidekeskus Retretin näyttelyssä vuoden vanhan lapsen kanssa. Vuoden vanha juoksi innostuneena pitkin maanalaisia luolakäytäviä, joihin näyttely oli rakennettu. Mietin, miten lapsi reagoisi teoksiin, olisiko joku teos liian pelottava. Käytävän kulmassa tuli vastaan Pekka Jylhän teos Vavisten ja tutisten. Lapsen silmien tasalla maassa tutiseva jänis pysäytti ja jännitti.

Eija-Liisa Ahtila, Kalastajat / Etydit Nro 1, 2007. Kuva: © 2011 Crystal Eye – Kristallisilmä Oy

Seuraavaksi lähestyimme Eija-Liisa Ahtilan teosta Kalastajat. Se oli projisoitu luolan perälle, mikä korosti kaatuvien kalastajien ja myrskyävien aaltojen synkkyyttä. Otin lapsen syliin ja kävelin hitaasti kohti teosta, valmiina lähtemään vauhdilla pois. Yksivuotias kuitenkin yllätti. Minua teos ahdisti, häntä taas nauratti. Lapsi hihitteli rentona ja osoitteli veteen kerta toisensa jälkeen kaatuvaa purtta. Hän näki siinä jotakin, mitä minä en nähnyt.

Audiovisuaalinen materiaali menee suoraan tunteisiin. Vahva kuva-aineisto voi jäädä mieleen kummittelemaan. Joskus on vaikea sanoa, mikä on lapselle pelottavaa, mikä taas kiinnostavaa tai hauskaa. Kaiken tummasävyisen välttäminen tuskin on mielekästä, joskus ahdistavaankin teokseen tutustuminen voi olla tärkeä keino lähestyä omia tunteita.

Tarkkoja ikäsuosituksia taiteen pariin onkin vaikea antaa. Parempi ohje lienee tilanteen tarkkailu. Lapselta voi kysyä, miltä teokset tuntuvat. Taiteesta on hyvä jutella yhdessä. Lähestyä töitä avoimesti ja varovasti.

Kiasmassa aukeava Eija-Liisa Ahtilan näyttely sopii suurimmilta osin myös lasten kanssa tutustuttavaksi. Vain yhtä teoksista, videoinstallaatiota Missä on missä?, ei suositella lapsille, sillä se sisältää väkivaltaisia kohtia. Kaverukset-videoinstallaatio taas on erityisesti lapsille suunnattu. Monessa teoksessa on aikuiskatsojalle pohdittavaa, mutta myös lapsia kiinnostavia asioita, kuten eläimiä tai yksityiskohtia, esimerkiksi hassusti paikallaan kaatuva kahvikuppi.

Kiasman nettisivuilta löytyy Ahtilan näyttelyyn liittyviä tehtäviä. Ne liittyvät teoksiin Kaverukset ja Vaakasuora. Aineistot on suunnattu opettajille, mutta ne voivat olla kiinnostavaa luettavaa myös vanhemmille. Tehtäviäkin voi halutessaan tehdä omin päin.

Helka Heinonen
Yleisötyön korkeakouluharjoittelija

Niukkuuden ajan valpas taide

Dan Perjovschi saksineen Kiasmassa. Kuva: VTM/KKA, Petri Virtanen

Dan Perjovschi saksineen Kiasmassa. Kuva: VTM/KKA, Petri Virtanen

Kiasmassa esillä olevan taiteilijan Dan Perjovschin piirustuksista yksi laajalle levinnyt aihe on puolitoistateräiset budjettileikkaussakset. Kuva on symbolinen kommentti kulttuurimäärärahojen leikkauksille eri puolilla maailmaa. Samaiset sakset – mutta vielä toimivan kaksiteräisinä – toistuvat tuoreen taideprojektin The Museum of Contemporary Cuts (MoCC) logossa ja koko toiminnan metaforana.

Vailla pysyviä tiloja toimivan kansainvälisen ”museon” organisoimat näyttelyt ja muut projektit keskittyvät niihin vaikutuksiin, joita nykyisillä talouskriiseillä on taiteeseen ja taiteilijoiden asemaan. Sen tavoitteena on myös dokumentoida niitä seuraamuksia, joita leikkauksilla on taidelaitosten toimintaan, jotta niitä ei ns. lakaista maton alle.

MoCC-museon monikansallisen kuraattoritiimin hankkeet reagoivat nopeasti ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin. Huhtikuussa MoCC toteutti projektin “We Have Come to Shack Up with You” (vapaasti suomennettuna: ”Hei, me tultiin asuun sun luo”), jossa tarjottiin 10 halukkaalle ilmainen junamatka Lontoosta Wendoveriin. Pääkohteena oli käynti katsomaan alueella sijaitsevaa Britannian pääministerin maaseutuvirka-asuntoa, 1500-luvulta peräisin oleva linnamaista Chequers Courtia.

Tiedostavan maaseuturetken tähtäimessä oli reagoida uuteen veroehdotukseen (bedroom tax), jolla on tarkoitus leikata asumistukea niiltä vähävaraisilta, joilla on kunnan vuokra-asunnossa liikaa tilaa asukasmäärään nähden. Veronmaksajien ylläpitämässä pääministerin maaseuturesidenssissä näitä tyhjillään olevia huoneita riittää, mutta niihin ei niin vain pääse majailemaan.

Taiteilijan ja tutkijan Lanfranco Asetin vetämä tempaus halusi nostaa esiin vakavampaa vinoutumaa nykymaailmassa, jossa pienituloisia kansalaisia rangaistaan ankarasti pikkurikkeistä, kun taas parempiosaiset saavat vapaasti harjoittaa itseään hyödyttävää taloudellista toimintaa. Se, miten pienimuotoinen taidetapahtuma voi itse asioihin vaikuttaa jää nähtäväksi, mutta ainakin epäkohdista valistavana informaationa se toimii.