Palkitut Perjovschit

Yksityiskohta Dan Perjovschin piirustusinstallaatiosta Kiasmasta.

Yksityiskohta Dan Perjovschin piirustusinstallaatiosta Kiasmasta. Kuva: VTM/KKA, Petri Virtanen

Kiasman Studio K:n taiteilija Dan Perjovschi vastaanottaa Brysselissä 19. maaliskuuta hänelle ja hänen taiteilijapuolisolleen Lia Perjovschille myönnetyn kulttuuripalkinnon 5th European Cultural Foundation Princess Margriet Award. Palkinto on nimetty kulttuurityön parissa ansioituneen Hollannin prinsessan mukaan. Säätiön johtaja, sukujuuriltaan suomalainen Katherine Watson oli läsnä Dan Perjovschin näyttelyn avajaisissa Kiasmassa helmikuussa.

25 000 euron arvoinen rahapalkinto myönnetään vuosittain eurooppalaiselle kulttuuria uudistaneelle tekijälle. Perjovschin pariskunnan valintaa on perusteltu heidän aktiivisella roolillaan romanialaisen nykykulttuurin ja demokratian rakentamisessa 1980-luvun loppupuolelta alkaen. Toisena tämänvuotisen palkinnon saajana on Saksassa vaikuttava kapellimestari Yoel Gamzou.

Aiemmin Dan Perjovschi on taidepalkittu vuonna 2004. George Maciunas Prize on fluxustaiteen keskeisen hahmon mukaan nimetty palkinto, jonka myöntää saksalainen taidekeräilijäpariskunta Ute ja Michael Berger. Kiasmastakin tuttuja nimiä vuosien varrella palkittujen joukossa ovat mm. beniniläinen Romuald Hazoumé ja tanskalainen taiteilijaryhmä Superflex.

Vaikka taidepalkintoihin suhtautuisikin kriittisesti, on ilmiselvää, että rahapalkinnot ovat erityisen tärkeitä Perjovschin kaltaisille taiteilijoille, joiden ainutkertaiset tilateokset katoavat näyttelyn jälkeen maalikerrosten alle. Näin tulee käymään myös Kiasman näyttelyssä. Ennen tätä vaihetta Dan Perjovschin piirustuksiin ehtii käydä tutustumassa 18. elokuuta saakka.

Jari-Pekka Vanhala
amanuenssi

Nyt on Rion aika

Brasilian taloudellinen nousukausi heijastuu myös kulttuuriin. Rio de Janeirossa, jossa valmistaudutaan vuoden 2014 jalkapallon MM-kisoihin ja vuoden 2016 kesäolympialaisiin, nykytaide on jo otettu käyttöön kansainvälisemmän metropoli-imagon luonnissa. Loppuvuodesta 2012 toteutettu projekti OiR (Other ideas for Rio) toi kaupunkitilaan väliaikaisesti nykytaiteilijoiden näyttäviä teoksia. Rion kuuluisille rannoille nousi mm. taannoin Espoon EMMA:ssa nähdyn espanjalaisen Jaume Plensan suuri marmoriveistos. Tapahtuma on jatkossa tarkoitus järjestää joka toinen vuosi, päättyen olympiavuoteen.

Nykytaide on löytänyt Riossa yleisönsä. Esimerkiksi vuonna 2011 kävijämäärien mukaan laskettuna eräät maailman suosituimmat taidenäyttelyt järjestettiin juuri siellä. Pankin ylläpitämässä taidekeskuksessa Centro Cultural Banco do Brasilissa toteutetut kolme yksityisnäyttelyä – M.C. Escher, Mariko Mori, Laurie Anderson – vetivät kaikki yli puoli miljoonaa kävijää. Brasiliassa monet muutkin pankit ja eri alojen yritykset tukevat näkyvästi kulttuuria. Ilmiön taustalla on 1990-luvun alussa säädetty ns. Rouanet-laki, joka mahdollistaa tuntuvia verohelpotuksia kulttuuriin panostaville yrityksille ja yksityishenkilöille.

São Paulo, joka biennaaleineen on jo vuosia ollut Brasilian nykytaiteen tunnetuin keskus, on saamassa Riosta kilpailijan taidematkailijoiden valittuna kohteena. Kasvavasta mielenkiinnosta Rioa kohtaan kertonee myös se, että kansainvälinen museoliitto ICOM on valinnut sen tämänvuotisen yleiskokouksensa pitopaikaksi. Elokuussa kaupunkiin odotetaan saapuvaksi tuhansia museoalan edustajia eri puolelta maailmaa. Tapaamisen yleisteemana on kaupungin tilanteeseen sopivasti museoiden suhde sosiaaliseen muutokseen.

Miljoonia matkailijoita houkuttelevien urheilutapahtumien innoittamana Rio de Janeiroon on nousemassa uusia kulttuurirakennuksia. Maaliskuun alussa Brasilian presidentti Dilma Rousseff avasi tuoreimman taidemuseon (MAR – Museu de Arte do Rio). Se on saneerattu ja osin uudisrakennettu yhdistämällä kaksi vanhempaa rakennusta osana Porto Maravilhan satama-alueen laajempaa uudistusta. Melko perinteiseltä ja paikalliselta vaikuttavan näyttelyohjelman lisäksi museo esittelee kaupungin historiaa sekä panostaa taidekasvatukseen erityisen Escola do olha (Katsomisen koulu) -osaston muodossa.

Pitkään rakenteilla olleen kulttuurikompleksin Cidade das Artes (Taiteiden kaupunki) on määrä avautua osittain myös tämän maaliskuun aikana. Rio de Janeiron lounaisosassa sijaitsevan, kustannuksensa kymmenistä miljoonista sadoiksi moninkertaistaneen musiikki- ja teatterikeskittymän piti olla valmiina jo vuonna 2004.

Casa Daros. Kuva: Fábio Caffé, Imagens do Povo.

Casa Daros. Kuva: Fábio Caffé, Imagens do Povo.

Kuluvan maaliskuun lopulla Riossa on vuorossa sveitsiläisen teollisuussuvun Scmidheinyn rahoittaman Casa Darosin avajaiset. Taidetilat on saneerattu 1860-luvulta peräisin olevaan korttelinkokoiseen, linnoitusmaiseen rakennukseen, joka sijaitsee modernin rakennuskannan keskellä. Siellä on tarkoitus järjestää vuosittain pienempien näyttelyiden ja muun toiminnan ohella kaksi laajempaa esittelyä Darosin latinalaisamerikkalaisen nykytaiteen kokoelmasta. Uuden paikan avaa kolumbialaisen nykytaiteen näyttely, jossa on mukana mm. Juan Manuel Echavarrían videoteos Tuhkan suut. Teoksessa kokemistaan kärsimyksistä laulavat maatyöläiset liikuttivat aikanaan Kiasmassa vuoden 2006 Ars-näyttelyssä.

Ensi vuoden aikana valmistuviin rakennushankkeisiin Rio de Janeirossa kuuluu Cobacabanan rantakadun varrelle nouseva Museu da Imagem e do Som. Se sisältää uudet tilat elokuvalle, valokuvalle ja musiikille omistetun brasilialaisen museoketjun Rion osastolle. Suorakulmaisten hotelliblokkien puristuksesta hyvin erottuvan siksak-rakenteen on suunnitellut newyorkilainen arkkitehtitoimisto Diller Scofidio + Renfro.

Museu do Amanhã (Huomisen museo)

Huomisen museon havainnekuva.

Samoihin aikoihin on tavoitteena avata meren ylle nouseva Museu do Amanhã (Huomisen museo), joka painottuu sisällöissään tieteeseen, teknologiaan ja tulevaisuuden visioihin. Espanjalaisarkkitehti Santiago Calatravan piirtämä museorakennus näyttää telakalla olevalta avaruusalukselta, mutta Riossa futuristisessa arkkitehtuurissa ei ole sinällään mitään uutta: tässä mielessä voittamaton on edelleen Oscar Niemeyerin suunnittelema ufomainen nykytaiteen museo Museu de Arte Contemporânea de Niterói. Vuonna 1996 avattu nähtävyys sijaitsee rannalla Rio de Janeiron metropolialueen laitamilla.

Jari-Pekka Vanhala
amanuenssi

Miksi nykytaide tarvitsee julkisen rahoituksen?

Kaisu Koivisto, Index, 2010.

Kaisu Koivisto, Index, 2010. Kiasman kokoelmat. Kuva: VTM/KKA, Pirje Mykkänen

Kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala esitti taannoin Nykytaiteen museo Kiasman poisjättämistä tulevasta Kansallisgalleriasta ja Kiasman yksityistämistä. Saarakkala perusteli esitystään mm. nykytaiteen pienillä piireillä ja sillä, että nykytaiteen teosten arvoa on vaikea määritellä.

Kiasma ja nykytaide kiinnostavat, eikä voida puhua vain pienten piirien puuhastelusta. Vuonna 2011 Kiasma oli kävijäluvuissa mitattuna Suomen suosituin museo, viime vuonna toiseksi suosituin, heti Ateneumin jälkeen. Lisäksi Kiasma kiinnostaa nuoria, tulevaisuuden rakentajia: 65 % Kiasman kävijöistä on alle 35-vuotiaita. Nuorimmat kävijämme, värikylpypajoissa viihtyvät kansalaiset, ovat muuten alle 1-vuotiaita! Kiasmassa taide on osa elämää.

Mitä tulee nykytaiteen arvonmäärittelyyn, sen tekevät taiteen markkinat. Museoiden tehtävä on tuoda esiin taiteen muita arvoja: elämyksiä, ajatuksia, tunteita ja tietoa. Nykytaiteen museon tehtävä on myös osata valita tästä ajasta tulevaisuuden mestariteokset. Aikalaistaide on aina herättänyt närää ja näin eritoten merkittävät, historiaan jäävät teokset. Jos taiteellisen laadun kriteerinä olisi ollut tarve miellyttää kaikkia, ajan saatossa olisi monta teosta jäänyt museokokoelmiin hankkimatta ja monta näyttelyä pitämättä.

Juuri tämän takia tarvitsemme nykytaiteen kokoelmalle, näyttelyille, tutkimukselle ja niihin liittyvälle yleisötyölle julkista rahoitusta. Jos nykytaiteelta evätään julkinen tuki, kielletään samalla sen arvo ja merkitys ihmisille ja koko yhteiskunnalle. Samaan hengenvetoon voisi vaatia muun luovaa panosta vaativan inhimillisen toiminnan, kuten lääketieteen ja teknologin tutkimuksen jäihin panemista ja palaamista niidenkin osalta viime vuosisadan vaihteeseen. Onneksi mikään luova toiminta ei voi jäädä paikoilleen junnaamaan, jo ihmisen mieli on sitä vastaan.

Jos emme tallenna aikalaistaidettamme nyt, meillä ei tulevaisuudessa ole tästä ajasta kertovia taidekokoelmia; historia ikään kuin loppuu kesken kaiken – ja kenen halusta, kenen päätöksellä?

Pirkko Siitari
museonjohtaja