Vatikaani Venetsiassa

Portable Nation

Portable Nation © Søren Dahlgaard

Kesäkuussa avautuvan Venetsian taidebiennaalin uusiin kansallisiin tulokkaisiin kuuluu Vatikaanivaltio. Sen ensimmäisen edustusnäyttelyn teemana on Mooseksen ensimmäisen kirjan eli Genesiksen tapahtumat, maailman luomisesta alkaen. Vatikaanin edustajien tarkoituksena on valita näyttelyyn kymmenisen kansainvälistä nykytaiteilijaa, joiden nimet julkaistaan myöhemmin keväällä, Pyhän istuimen tiedottajilla kun on ollut muita kiireitä viime aikoina.

Aivan kuin enteenä, Vatikaanin näyttelytila Venetsiassa tulee sijaitsemaan Arsenale-rakennuskompleksissa vastavalitun paavin Franciscus I:n kotimaan Argentiinan paviljongin naapurissa. Kontrasti tulee olemaan suuri, sillä Argentiinaa edustaa Nicola Costantino, joka on teoksissaan käsitellyt hurjalla tavalla naisen kehoa mm. saippuan raaka-aineena tai ihoa käsilaukkujen, kenkien ja korsettien materiaalina. Biennaalin tulevan Costantinon teoskokonaisuuden aiheena on legendaarinen Eva ”Evita” Peron.

Vatikaanin ohella biennaaliin osallistuvien 88 maan joukossa ensiesiintymisensä saavat Angola, Bahama, Bahrain, Kosovo, Kuwait, Nigeria, Norsunluurannikko, Paraguay ja Tuvalu. Toisen piskuisen saarivaltion Malediivien paviljongin suunnittelussa on mukana kansainvälinen kollektiivi, johon kuuluu taannoin Kiasmassa taikinamuotokuviaan toteuttanut tanskalainen Søren Dahlgaard. Portable nation –projektin teemana on ilmastonmuutoksen aiheuttamat uhat, jotka ovat yhtä konkreettisia mereen hukkumassa olevalle saarivaltiolle kuin Venetsian kaupungille.

Venetsian 55. biennaali on avoinna 1.6.-24.11.2013.

Jari-Pekka Vanhala
amanuenssi

Museokävijät mittarissa

Kävijämittari / Mistä tulet?

Etelä-Suomi, Saksa, Japani, Etelä-Korea…
Tallinna, Pietari, Moskova, Tukholma…
Pohjois-Amerikan Suuret järvet ja Australian New South Wales.

Nämä paikat peittyivät tarraryppäiden alle kartoissa, joihin Kiasman Tosi kyseessä -näyttelyn kävijät merkitsivät kotipaikkansa.

Keräsimme kävijädataa visuaaliseen muotoon neljän kuukauden ajan, marraskuun alusta maaliskuun alkupuolelle. Kävijämittari-huone Kiasman kolmannessa kerroksessa oli osa yhä jatkuvaa Tosi kyseessä -näyttelyä, jonka teemat liittyvät dokumentteihin, arkistoihin ja totuuksiin. Mittariin arkistoitiin totuuksia ja ehkä valheitakin paitsi kävijöiden kotipaikoista myös henkisestä ja fyysisestä iästä, lempiväreistä sekä siitä, millaisessa seurueessa museoon tultiin.

Museokävijät vastasivat tutkimuskysymyksiin asian vaatimalla vakavuudella: hartaasti ja kieli poskessa. Sooloilua ja mittareiden manipulointiakin esiintyi, aivan kuten olimme odottaneet. Pääpiirteissään ihmisten paneutuminen tehtävään oli kuitenkin suurta. Monet kerrat todistin karttojen ja koordinaatiston äärellä huolellista harkintaa siitä, missä sijaitsee Pariisi, Kajaani tai Alppila – ja onko oma henkinen ikä tänään 28 vai 42.

Jaoimme tutkimustuloksia kuvina Facebookissa, ja ihmiset jakoivat niitä edelleen.

Tutkimustulokset eivät olleet Kävijämittarin tärkein tavoite, mutta ne ovat kiehtovia. Kävijöiden visualisoima tieto seurueista, ikävuosista ja kotipaikoista on varsin yhdensuuntaista Kiasman vuosittaisten kävijätutkimusten kanssa.

Suuri osa kävijöistä oli tullut museoon pienessä seurueessa, usein kahdestaan ystävän, lapsen tai vanhemman kanssa. Huomattava osa oli 20–30-vuotiaita – ja Kävijämittarin ikäkoordinaatiston mukaan he tuntevat itsensä suunnilleen tämän ikäisiksi. Yli 40-vuotiaista sen sijaan valtaosa tuntee itsensä todellista ikäänsä nuoremmaksi! Punainen on kävijöiden lempiväri.

Virallisemmista kävijätutkimuksista tiedämme, että Kiasman kävijöiden yleisimpiä kotimaita Suomen jälkeen ovat muun muassa Saksa, Venäjä, Ruotsi, Viro, Japani, Iso-Britannia ja Yhdysvallat.

Mutta pisteet kartalla kertovat vielä enemmän: amerikkalaisten kävijöiden tarrat keskittyvät Suurten järvien tuntumaan, venäläisten taas Pietariin ja Moskovaan, ruotsalaisten Tukholmaan. Japani ja Korea pääsevät kartalla esiin paremmin kuin kävijätutkimuksissamme, sillä englanninkielinen tutkimuslomake jää täyttämättä monelta näiden maiden vastaajista.

Tulokset ovat viihdyttäviä, kenties hyödyllisiäkin. Ehkä tärkeintä on kuitenkin se, että museokävijät ovat jättäneet jäljen itsestään. Pisteinä kartalla ja lankoina ryijyssä yksittäiset ihmiset tulevat näkyviksi sekä toisilleen että meille kiasmalaisille, joista kaikki eivät suinkaan työskentele saleissa yleisön parissa.

Kävijästä on mukava nähdä itsensä osana tuhansien joukkoa: ”Tuo tuossa olen minä!” Meille museoihmisille taas on terveellistä muistaa, että tälle monenikäiselle, kansainväliselle ja huumorintajuiselle joukolle me työtämme teemme. Ilman kävijöitä museo olisi pelkkä varasto.

Sanna Hirvonen
Museolehtori

Kuvia voimasta

Sarjasta Space and Energy – Beznau. ©Luca Zanier

Sarjasta Space and Energy – Beznau. ©Luca Zanier

Luca Zanierin valokuvasarjan Space and Energy (2008-2010) aiheena ovat energian tuotantolaitokset: vesivoimalat, öljynjalostamot ja ydinvoimalat. Interiöörikuvissa avautuu epätodellisen täydellisiä näkymiä kiiltäväpintaisiin kuoriin, jotka kätkevät sisälleen ihmisen luoman monimutkaisen koneiston. Kliininen ympäristö näyttää tehneen ihmisen kaltaiset epätäydelliset, arvaamattomat tekijät tarpeettomaksi. Zanierin mukaan arkkitehtonisten tilojen kuvaaminen tyhjinä on perusteltua, koska ne edustavat pysyvyyttä: ihmiset ovat kuolevaisia, mutta rakennukset ikuisia.

Energialaitosten tilojen äärimmäisellä funktionaalisuudella pyritään riskien eliminoimiseen ja toimintojen yksiselitteisyyteen. Näitä betoniseinien uumeniin, osin maan alle rakennettuja tiloja pääsemme itse harvoin näkemään, vaikka ne tuottavat tarvitsemamme energian, mahdollistaen yltäkylläisen elämäntapamme. Yllättävää kyllä, Zanierille ei tuottanut sen suurempia ongelmia saada kuvauslupia näihin kohteisiin Sveitsissä.

Luca Zanieria kiinnostaa dokumenttikuvaa enemmän kuvaamiensa kohteiden visuaaliset ominaisuudet: perspektiivi, värit ja muodot. Kuvissa on muistumia pienoismalleihin, elokuvalavastuksiin ja yleensä science-fictionin maailmaan. Lelumaisen selkeästi värikoodatut tilat ovat samanaikaisesti sekä kiehtovia että karmivia kaikessa näennäisessä virheettömyydessään. Tilat edustavat kovaa kontrollia, valtaa ja järkähtämätöntä luottamusta systeemiin, jossa ei ole varaa erehdyksille, vaikka Tsernobyl ja viimeistään Fukushima rapauttivat uskoa ydinvoimaloiden turvallisuuteen.

Sarjasta Corridors of Power – PCF Paris. ©Luca Zanier

Sarjasta Corridors of Power – PCF Paris. ©Luca Zanier

Vastaavia vallankäytön teattereita Zanier on kuvannut toisessa, vuonna 2008 aloitetussa valokuvasarjassaan Corridors of Power. Sen aiheena ovat konferenssisalit ja muut kokoontumispaikat, joissa laajoja ihmisryhmiä koskevia päätöksiä tehdään: YK:n päämajan auditorioista suuryhtiöiden ja ammattijärjestöjen näyttäviin kokoustiloihin. Näkökulma on usein hierarkkinen, puheenpitäjien paikoista yleisöön päin. Yllätyksellinen on kuva Pariisissa sijaitsevasta, Oscar Niemeyerin suunnittelemasta kommunistisen puolueen päämajan auditoriosta. Pinkin ja lilan sävyissään, materiaalien himmeässä loistossa sen voisi kuvitella olevan pikemminkin suuren kosmetiikkafirman edustustila tai Barbie-nukkien parlamentti. Sielläkin on yhtä humisevan tyhjää kuin ydinvoimalan kontrollikeskuksessa.

Jari-Pekka Vanhala

Kirjoittaja tapasi Luca Zanierin Liettuassa elokuussa 2011 järjestetyn Kaunasin valokuvafestivaalin yhteydessä. Zanier palkittiin portfoliokatselmuksen parhaana kuvaajana. Hän syntyi Italiassa vuonna 1966. Hän on toiminut mm. Benetton-mainoskuvistaan tunnetun Oliviero Toscanin assistenttina. Vuodesta 1993 lähtien Zanier on työskennellyt freelance-valokuvaajana. Zanierin nykyisessä kotimaassa Sveitsissä toimii neljä ydinvoimalaa, jotka maan hallituksen vuonna 2011 tekemän päätöksen mukaan pyritään korvaamaan muilla energialähteillä vuoteen 2034 mennessä.