Kiasma-blogi

Nykytaiteen museossa suuri osa päivittäisestä työstä tapahtuu näkymättömissä, jäävuoren huipun alla. Se on enimmäkseen tulevaisuuden työstämistä, ei heti tässä hetkessä näkyvää ja vaikuttavaa. Viime aikoina paljon puhuttu ”kansainvälisyys” on sisäänkirjoitettuna näihin museon arkirutiineihin ja tietysti itse ydinasiaan, nykytaiteeseen.

Tärkeän osan museon kansainvälisestä arjesta muodostaa lähes päivittäiset tapaamiset Kiasmaan tulevien ulkomaisten asiantuntijavieraiden kanssa. Nämä kohtaamiset ovat normaali osa museoammatillisen väen toimenkuvaa, josta ei julkisuudessa erikseen rummuteta. Kiinnostaviin ulkomaisiin vierailijoihin kuuluvat tietysti myös ne taiteilijat, jotka saapuvat kutsuttuina paikalle näyttelyiden yhteydessä tai toisinaan oma-aloitteisesti esittelemään teoksiaan. Informaatiota ja näyttelyehdotuksia tulee runsain mitoin myös muita kanavia pitkin. Suomen rajojen ulkopuolelta tulee säännöllisesti myös kyselyitä alan työharjoittelumahdollisuuksista. Viime aikoina liikkeellä on ollut erityisen runsaasti skandinaavisista naapurimaista tulleita kollegoita. Se lienee merkki myös taidetoimijoiden saralla uudelleen viriävästä kiinnostuksesta ja tarpeesta pohjoismaiseen yhteistyöhön. Kiasma vaikuttaa edelleen kiinnostavan monin tavoin ja sen asiantuntemukseen luotetaan.

Yleisölle näkyvämpi osa Kiasman kansainvälisestä toiminnasta on erityyppiset puhetilaisuudet, jotka toteutetaan useimmiten yhteistyössä paikallisten tahojen kanssa. Kevätkaudella 2012 näissä tilaisuuksissa keskustellaan mm. taiteen välittämisestä sekä nykytaiteen roolista osana nopeasti muuttuvaa maailmanpolitiikkaa. Nykytaiteen ajankohtaisimpien vaikuttajahahmojen puheenvuoroja tullaan kuulemaan livenä Kiasmassa kevään mittaan Helsingin kansainvälisen taiteilijaohjelman HIAPin organisoimissa yleisötilaisuuksissa. Helsinkiin saapuvat puhumaan mm. tänä vuonna järjestettävien Manifesta-biennaalin ja Kasselin documentan edustajia sekä eurooppalaisten nykytaiteen museoiden johtajia. Nykytaide, sen näyttelyinstituutiot ja niiden tehtävät, olemassaolo ja tulevaisuus ovat kuuman keskustelun kohteena monissa Euroopan maissa. Tässäkin suhteessa Kiasman toiminta ja asema nykytaiteen kentällä asettuu reaaliajassa laajempaan kansainväliseen yhteyteen.

Kiasmalaiset ovat myös itse aktiivisesti liikekannalla ja toimivat alan ammattilaiskentillä. Museon edustajia kutsutaan vuosittain osallistumaan erilaisiin alan tapahtumiin puhumaan, kuratoimaan, jyryttämään tai palkintoraateihin. Verkostoitumista voi harjoittaa myös museoalan kansainvälisen järjestötoiminnan puitteissa. Monilla taidemuseon erikoisammattiryhmillä on lisäksi oman alansa asiantuntijaverkostot ja vuosittaiset konferenssinsa, joihin Kiasmassa toimivat konservaattorit ja taidelogistikko säännöllisesti osallistuvat.

Käytännössä kansainvälinen yhteistyö todentuu ja tulee näkyväksi taidemuseon näyttely- ja kokoelmatoiminnassa. Lähitulevaisuudessa Kiasma tekee yhteistyötä mm. Tukholman Moderna museetin ja itävaltalaisen Thyssen-Bornemisza Art Contemporaryn, samoin kuin lukuisten eurooppalaisten gallerioiden kanssa. Yksi museoiden vakiintuneisiin kansainvälisiin yhteistyömuotoihin kuuluu taideteosten lainaamiset näyttelyihin. Teosten saaminen lainaksi ei kuitenkaan ole koskaan itsestäänselvyys. Siihen vaikuttaa näyttelyä suunnittelevan museon tunnettuus ja luotettava maine. Vastaavasti Kiasman hallussa kokoelmissa olevat teokset liikkuvat ahkerasti lainoina eri näyttelyissä myös Suomen ulkopuolella. Kyse ei ole pelkästään suomalaisen nykytaiteen liikkuvuudesta, vaan usein lainaksi pyydetään myös Kiasman kokoelmissa olevien ulkomaisten taiteilijoiden teoksia. Viime vuonna saattoi mm. Lontoossa ihailla laajassa Frank Stellan näyttelyssä Kiasman kokoelmista lainattua maalausta ja Wienin Kunsthistorisches Museumissa monumentaalista Jan Fabren piirustusta.

Aito kansainvälisyys syntyy nykytaiteenkin maailmassa konkreettisen yhteistyön kautta. Vastavuoroisuus toimii parhaiten resursseiltaan, arvoiltaan ja tavoitteiltaan tasapainossa olevien toimijoiden välillä. Uskottavaa roolia tai vetovoimaa kansainvälisellä taidemuseokentällä ei voi ostaa, vaan se syntyy pitkäjänteisellä ja johdonmukaisella työllä, josta suurin osa on kulissien takana tapahtuvaa arkista puurtamista – sitä jäävuoren huipun pinnan yllä pitelemistä.

Jari-Pekka Vanhala
amanuenssi

Commissioned by the City of Helsinki, the Guggenheim feasibility study recommends the establishment of a new Guggenheim museum in Helsinki. With architecture and design as its mainstays, the new museum would also present visual art, both modern and contemporary.

The authors of the study have a broad-based museum concept as their goal, one that does not currently exist in Helsinki. However, we already have our national specialist museums: the Museum of Finnish Architecture and the Design Museum, as well as the Finnish National Gallery, which is the national central art museum and comprises the Kiasma, Ateneum and Sinebrychoff art museums.

How would Kiasma, its operations, funding and audiences be affected by the new museum? How would other museums be affected and the field of culture in general?

Kiasma has a high profile and mission of its own, and these would remain important even after the construction of a new Guggenheim in Helsinki. As a national museum of contemporary art, Kiasma is dedicated to promoting the status of Finnish contemporary art. The basic pillars of Kiasma’s operations are its collection, changing exhibitions and the performance arts presented in the Kiasma Theatre. Although the collection dates back to the 1960s, Kiasma’s exhibition programme is primarily focused on the latest visual and performance arts.

Unlike the local Guggenheim museums in various parts of the world, Kiasma as a rule produces its own exhibitions. The viewpoints and themes of the exhibitions are chosen on the basis of issues that are important and topical in Finland. Although the main emphasis of our operations is on Finnish art, it is equally important to present international art in a Finnish context, side by side with Finnish art. Tourists visiting Kiasma are treated to unique Finnish art and to international art presented from a Finnish viewpoint, not exhibitions that tour several museums.

Kiasma is a centre for visual culture whose programme is broader than that of traditional museums. The programme serves particularly well the museum’s largest audience, young people. Kiasma as a museum is a favourite among youngsters and young adults: 65 per cent of our visitors are under 35. This is a considerable achievement in the museum sector, where the average age of visitors is generally much higher. Kiasma will continue to reinforce its special status as a young people’s museum in the future.

One of the most important issues at the moment is the funding of the envisaged Guggenheim museum. The project must not jeopardise the status or funding of Kiasma or other cultural institutions. I would urge that the Finnish Government refrain from funding the proposed museum, and that its funding will be secured in other ways. If the Government has ‘extra’ funds for museums, they should in the first place be channelled to existing national cultural institutions whose function is to maintain our cultural heritage – such operating resources have been significantly reduced in the past few years. For example, the operating funds of Kiasma are today about one million less than ten years ago, 0.9 million euro. The sum is only slightly more than the projected Government funding for the Guggenheim, 0.7 million euro.

From Kiasma’s perspective, the Guggenheim project should be implemented in such a way that it will not further reduce the already diminished funds for Kiasma or other actors in this field. If the launch of the project for the new museum entails weakening the status of functioning cultural institutions and cutting their funding, it would significantly narrow the field of Finnish art and endanger the diversity of art on offer to the public.

The annual admissions to the new museum are estimated to be 500,000, of which 200,000 would be tourists from abroad. The first exhibition in Kiasma in 1998 drew 350,000 visitors, and the Picasso exhibition in the Ateneum Art museum had 315,000 visitors in 2009. These are record figures – for example, the opening exhibition of the EMMA Espoo Museum of Modern art had 64,000 visitors. The estimate in the Guggenheim study seems in fact quite optimistic. New visitors are evidently expected from the direction of St Petersburg, for example.

At best, the new museum could complement the existing supply of exhibitions in Helsinki. It could also create synergy and bring new audiences to the city, which would benefit everyone. Increasing volumes of cultural tourism brought by the new museum could bring new visitors also to other museums, increase interest in visual culture and thereby also increase general knowledge in this area.

Only now, when the study is completed, can the proposal for a new museum be discussed and evaluated. It is to be hoped that enough time will be reserved for this discussion, and that it would be open to diverse and different viewpoints.

Helsingin kaupungin tilaamassa selvityksessä Guggenheim-museon perustamisesta päädyttiin esittämään Guggenheim-museon perustamista Helsinkiin. Uudessa museossa keskeisen roolin saisivat arkkitehtuuri ja muotoilu. Niiden lisäksi museossa esiteltäisiin kuvataidetta – modernia ja nykytaidetta.

Selvitystyön tekijät tavoittelevat laaja-alaista museokonseptia, jota ei Helsingissä ole. Tosin meillä on valtakunnallisina erikoismuseoina toimivat Arkkitehtuurimuseo ja Design-museo ja kuvataiteen keskusmuseona toimiva Valtion taidemuseo, johon kuuluvat Kiasma, Ateneum ja Sinebrychoffin taidemuseo.

Miten uusi museo vaikuttaisi Kiasmaan, sen toimintaan, rahoitukseen ja yleisöihin? Entä muihin museoihin ja koko kulttuurin kenttään?

Kiasmalla on oma vahva profiilinsa ja tehtävänsä, jotka ovat tärkeitä myös mahdollisen uuden Guggenheim-museon rakentamisen jälkeen. Valtakunnallisena nykytaiteen museona edistämme suomalaisen nykytaiteen asemaa. Kiasman toiminnan kolme peruspilaria ovat kokoelmat, vaihtuvat näyttelyt ja Kiasma-teatterin esitystaide. Vaikka kokoelmat alkavat 1960-luvulta, ohjelmistomme keskittyy pääsääntöisesti uusimpaan kuva- ja esitystaiteeseen.

Toisin kuin paikalliset Guggenheim-museot eri puolilla maailmaa, Kiasma tuottaa pääasiassa itse näyttelynsä. Näkökulmat ja teemat valitaan sen mukaan, mikä on tärkeää ja ajankohtaista Suomessa. Toimintamme pääpaino on suomalaisessa taiteessa, mutta yhtä tärkeää on esitellä kansainvälistä taidetta suomalaisessa kontekstissa, rinnakkain kotimaisen taiteen kanssa. Turistit näkevät Kiasmassa ainutlaatuista suomalaista taidetta sekä kansainvälistä taidetta suomalaisesta näkökulmasta esiteltynä, eivät useissa museoissa kiertäneitä kiertonäyttelyitä.

Kiasma on visuaalisen kulttuurin keskus, jolla on perinteistä museotoimintaa monimuotoisempi ohjelmisto. Tämä ohjelmisto palvelee erityisesti museon suurinta kävijäryhmää: nuoria. Kiasma on nuorten ja nuorten aikuisten suosima museo, 65 % kävijöistämme on alle 35-vuotiaita. Tämä on merkittävä saavutus museomaailmassa, joissa kävijöiden keski-ikä on yleensä huomattavasti korkeampi. Kiasma vahvistaa tätä erityspiirrettään nuorten museona myös tulevaisuudessa.

Tällä hetkellä yksi merkittävimmistä kysymyksistä on, miten mahdollinen Guggenheim-museohanke rahoitetaan. Hanke ei saa vaarantaa Kiasman tai muiden kulttuuri-instituutioiden asemaa eikä rahoitusta. Toivon, ettei valtio tule rahoittamaan uutta museota vaan sen rahoitus järjestetään muulla tavoin. Mikäli valtiolla on ”ylimääräistä” rahaa museotoimintaan, olisi se ensisijaisesti suunnattava jo olemassa oleville kansallisille kulttuuri-instituutioille, joiden tehtävänä on kulttuuriperinnöstämme huolehtiminen – näiden toimintaedellytyksiähän on jo huomattavasti kavennettu viimevuosien aikana. Esimerkiksi Kiasmalla on käytössä toimintaansa noin miljoona euroa vähemmän kuin kymmenen vuotta sitten eli 0,9 miljoonaa. Summa on vain hieman enemmän kuin Guggenheim-raportissa valtion osuudeksi kaavailtu 0,7 miljoonaa euroa.

Kiasman näkökulmasta hanke tulisi toteuttaa niin, ettei se entisestään kavenna Kiasman tai alan muiden toimijoiden jo pienentyneitä määrärahoja. Jos museohankkeen käynnistäminen kuitenkin tarkoittaisi toimintakykyisten kulttuuri-instituutioiden aseman heikentämistä ja rahoituksen leikkaamista, kaventaa se merkittävästi suomalaista taidekenttää ja vaarantaa monimuotoisen taidetarjonnan.

Uuden museon vuosittaiseksi kävijämääräksi on arvioitu 500 000, joista 200 000 ulkomaisia. Kiasman ensimmäinen näyttely 1998 keräsi 350 000 katsojaa, Ateneumin Picasso-näyttely 315 000 kävijää vuonna 2009. Nämä ovat ennätyksiä – esimerkiksi Espoon EMMAn avajaisnäyttelyissä vieraili 64 000 kävijää. Guggenheim-selvityksen arvio vaikuttaakin korkealta. Uusia kävijöitä odotetaan varmasti esimerkiksi Pietarin suunnasta.

Parhaimmillaan uusi museo voisi täydentää Helsingin näyttelytarjontaa.  Samalla se voisi synnyttää synergiaa ja tuoda kaupunkiin uusia yleisöjä, joista kaikki hyötyisivät. Uuden museon mukanaan tuoma kulttuurimatkailun lisääntyminen voisi tuoda uusia asiakkaita myös muille museoille, lisätä kiinnostusta visuaalista kulttuuria kohtaan ja samalla kasvattaa tämän alan tuntemusta.

Vasta nyt, selvitystyön valmistuttua, on mahdollista keskustella ja arvioida esitystä uudeksi museoksi. Toivottavasti tälle keskustelulle on varattu tarpeeksi aikaa ja toivottavasti siitä tulisi monimuotoisuuden ja eri näkökulmat sallivaa.