Sanoista tekoihin: Kiasma goes Taidehalli!

Kiasma Goes Taidehalli. Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen

Kiasma Goes Taidehalli. Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen

Kulttuurilaitosten välisestä yhteistyöstä on helppo puhua. Juhlapuheissa luvataan synergiaetuja ja kokouksissa nyökytellään yhteistyöideoille. Mutta kun tulee aika tehdä jotain konkreettista, ei yhteisille hankkeille tahdo löytyä aikaa eikä resursseja. Aidon yhteistyön toteutuminen vaatiikin todellista tahtoa ja ennen kaikkea resurssien suuntaamista yhteisiin hankkeisiin.

Taidelaitokset ovat tehneet yhteistyötä lainaamalla teoksia ja kierrättämällä näyttelyitä. Huomenna yleisölle avautuvassa Kiasma goes Taidehalli –näyttelyssä on kuitenkin kyse enemmästä. Olemme tuottaneet ja kuratoineet yhdessä näyttelyn Kiasman kokoelmista ja valinneet teokset nimenomaan Taidehallin tiloja ajatellen. Kiasman näyttelyrakentajat ja kuraattorit ovat työskennelleet Taidehallin henkilöstön kanssa. Yleisölle suunnattu ohjelma tehdään yhteistyössä. Olemme siis tuottaneet uuden näyttelyn yhteisiä resursseja hyödyntäen. Parhaimmillaan taidelaitosten yhteistyö onkin uusien taiteellisten tuotantojen kuten teosten ja näyttelyiden toteuttamista. Luodaan yhdessä jotain sellaista, johon yksi ei kykene.

Yksi kimmoke yhteistyölle oli Kiasman poikkeuksellinen tilanne, jossa olemme suljettuina uudistustöiden vuoksi maaliskuuhun saakka. Tulee kuitenkin mieleen, eikö näin voisi toimia muulloinkin kuin vain poikkeustilan aikana?

Yhteistyön tavoitteena on saada meidät katsomaan näitä teoksia tuorein mielin. Uudenlainen ympäristö ja tilat rakentavat merkityksiä ja avaavat mahdollisuuden nähdä teokset uudella tavalla. On kiinnostavaa nähdä miten teoksiin liitettävät merkitykset muuttuvat niiden ollessa esillä Taidehallissa.

Keskeinen osa tätä yhteistyötä on myös toimintatapojen ja työkulttuurien kohtaamisessa. Kahden erilaisen ja erikokoisen toimijan on mahdollista oppia toisiltaan. Sen merkitystä osana tätä yhteistyötä on mahdotonta vähätellä.

Kiasman kokoelmissa on yhteensä yli 8500 teosta. Osana Kansallisgallerian kokoelmaa ne ovat tavallaan meidän kaikkien omistuksessa. Kiasmalle onkin enemmän kuin luontevaa esittää kokoelmia paitsi omissa näyttelyissä, myös muissa, uusissa yhteyksissä.

Taidehallin näyttely on eräänlainen laboratoriokoe. Yhteistyön lopputuloksena näemme erinomaisen näyttelyn, johon on valittu vahvoja ja merkittäviä teoksia, jotka säväyttävät ja kohahduttavat, herättävät ajatuksia ja kutkuttelevat uteliaisuuttamme.

Taidehalli sijaitsee parin minuutin kävelymatkan päässä Kiasmasta. Samoin Tennispalatsi. Parin vuoden kuluttua avautuva uusi Amos Andersonin taidemuseo on miltei Kiasman pihalla. Meillä on loistava taidekeskittymä keskellä Kamppia. Töölönlahden suunnalla tarjonnan kirjo laajenee ja muodostaa kulttuurikampuksen, jonka huippuna toivon mukaan alueelle saadaan keskustakirjasto.

Taiteen ja kulttuurin keskittymä mahdollistaa ainutlaatuinen yhteistyön. Tarttukaamme siihen!

Pirkko Siitari
Museonjohtaja, Kiasma​

Kuvia pelastamassa

Alfredo Jaar, Kasvoja, 1982. Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen.

Alfredo Jaar, Kasvoja, 1982. Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen.

Alfredo Jaarin näyttelyssä Kiasmassa on viidennen kerroksen Panoraama-tilassa esillä kasvokuvien sarja. Se syntyi 1980-luvun alussa, jolloin juuri New Yorkiin muuttanut chileläinen taiteilija valitsi aiheekseen henkilökohtaisesti kokemansa sotilasdiktatuurin alkuajat kotimaassaan. Jaar käytti teokseensa lehtikuvia, joita oli kerännyt arkistoonsa monien vuosien ajan. Kuvasarjan jokainen osa koostuu yksittäisestä lehtikuvasta ja sen rinnalle suurennetusta, väkijoukosta poimitun anonyymin henkilön lähikuvasta.

Teokseensa Jaar on valinnut mm. syyskuussa 1973 Santiagossa järjestetyistä runoilija Pablo Nerudan hautajaisista julkaistuja lehtikuvia. Vaikka vasta muutamaa viikkoa aiemmin vallan kaapannut kenraali Pinochet oli kieltänyt julkiset kokoontumiset, paikalle kerääntyi protestina valtava, sotilaiden vartioima ihmisjoukko. Jaar nostaa teoksessaan esiin historian käännekohdissa nimettömäksi jääneitä ihmiskohtaloita ja herättää kysymään, mitä näille henkilöille tapahtui. Diktatuurin ajan Chilessä kuka tahansa saattoi kadota jäljettömiin ja osallistuminen julkisiin mielenilmauksiin – ja niissä kuvatuksi tuleminen – sisälsi todellisia riskejä.

Jaarin mukaan Kasvoja-teoksen motiivina oli yksittäisten, sisällöltään tärkeiden kuvien ”pelastaminen” unohdukselta ottamalla ne talteen ja tuomalla ne päivänvaloon uudessa yhteydessä, toisessa ajassa.

Kuvasarja oli mukana Jaarin taannoisessa yksityisnäyttelyssä Yhdysvalloissa, Savannahin SCAD Museum of Artissa 18.2.-29.7. Näyttelyn toisena teoksena oli uusi installaatio Shadows. Sen lähtökohdaksi Jaar valitsi hollantilaisen valokuvajournalistin Koen Wessingin mustavalkoisen kuvan Nicaraguasta vuodelta 1978. Siinä kaksi naista suree kasvojensa ja kehojensa koko ilmaisuvoimalla sotilaiden surmaamaa isäänsä. Teoksessa suurelle valkokankaalle projisoidut valokuvan hahmot muuttuvat hitaasti valon täyttämiksi varjokuviksi ja kirjaimellisesti palavat puhki.

Shadows on kolmiosaiseksi suunnitellun teossarjan toinen toteutunut teos. Trilogian ensimmäinen teos on Kiasman näyttelyssä mukana oleva The Sound of Silence (2006), jota pidetään yhtenä Jaarin merkittävimmistä teoksista. Siinäkin laajempi, eettisistä valinnoista kertova tarina syntyy yhden unohtumasta pelastetun valokuvan ja sen kuvaajan, Kevin Carterin, elämäntarinan ympärille.

Alfredo Jaarin näyttely Kun runous ei riitä on esillä Kiasmassa 7. syyskuuta asti.

Jari-Pekka Vanhala
amanuenssi

PS. Newyorkilaisen tutkijan Kathleen MacQueenin ja Alfredo Jaarin oheista aihetta käsittelevä keskustelu on luettavissa: http://bombmagazine.org/article/1000084/alfredo-jaar
MacQueenin tuore kirja Tactical Response: Art in an Age of Terror (2014 Agon Press) käsittelee Jaarin ohella kahta muuta poliittisen nykytaiteen klassikkoa, Hans Haackea ja Krzysztof Wodiczkoa.

Kesä on taiteen parasta aikaa

Snoop 187

Chi Modu, Snoop 187, Los Angeles, California 1993. © Chi Modu.
Porin taidemuseon näyttelystä Uncategorized.

Kesällä riittää katsottavaa ympäri Suomea kuvataiteesta kiinnostuneille. Tässä muutama poiminta kesän runsaasta nykytaiteen sadosta. Ensin läntiseen Suomeen, jossa kesän näyttelyiden painopiste on maantieteellisesti itäisemmässä Euroopassa. Turussa Wäinö Aaltosen taidemuseon Kiteytymiä-näyttelyssä on esillä Suomessa yllättävän harvoin nähtyä nykytaidetta Pietarista. Turun taidemuseossa jatkuu Esko Männikön näyttely sekä puolalaisen Katarzyna Kozyran groteskin huumorin keinoin erilaisuudesta kertova videoteos Summertale. Ars Novassa esitellään unkarilaisen Balázs Kicsinyn arvoituksellisia teoksia. Raumalla tämänkertaisen Itämeren alueen biennaalissa käsitellään moraalia, rikosta ja rangaistusta. Rikospaikka-näyttelyyn Rauman taidemuseossa osallistuu taiteilijoita Baltian maista, Venäjältä ja Pohjoismaista.

Satakunnassa toimivien taiteilijoiden tuotantoa on koottu yhteen Lönnströmin taidemuseon näyttelyssä Alue. Teoksia on esillä myös Rauman kaupunkitilassa. Syyskuun alussa päättyvä näyttely jäänee yhdeksi museon viimeisimmistä näyttelyistä, koska museokiinteistö on tarkoitus myydä ja päättää näyttelytoiminta ensi vuoden alussa. Lapin ja Oulun alueella toimivien taiteilijoiden teoksia esitellään kootusti Rovaniemen taidemuseossa ns. puolen Suomen biennaalissa Lumipalloefekti. Nyt toisen kerran järjestettävän biennaalin 56 taiteilijaa valitsi tällä kertaa kuraattori Laura Köönikkä.

Kesän viileimmät kuvat ovat esillä Porin taidemuseossa nigerialaisamerikkalaisen Chi Modun näyttelyssä Uncategorized. Hän on taltioinut 90-luvulla valokuviinsa myöhemmin hip hopin legendoiksi nousseita artisteja, kuten Tupac Shakur, Mary J. Blige, Snoop Dogg ja LL Cool J.

Minna Joenniemi on kuratoinut tämänvuotiset Mäntän kuvataideviikot. Osa yli 60 taiteilijan teoksista sijoittuu ulkotiloihin, kuten Mäntän kirkon ylle laskeutuva Kaarina Kaikkosen vaikuttava Totuuden henki. Mäntän taiderintamalla tapahtuu muutenkin, kun Serlachiuksen taidemuseon uusi näyttelyhalli Göstan paviljonki avasi ovensa kolmen näyttelyn voimin. SuperPop! esittelee kansainvälistä ja kotimaista pop-taidetta. Lisäksi esillä on Eija-Liisa Ahtilan uusi videoteos ja Riiko Sakkisen projekti MuNA – Museo ilman taidetta.

Työmies

Aulis Harmaala, Työmies, 2012. Haihatuksen näyttelystä Inhimillistä.

Joutsalaisen Taidelaitos Haihatuksen kesänäyttely on nimeltään Inhimillistä. Mukana tässä ”inhimillisyyden ihanuutta ja inhottavuutta” sisältävässä näyttelyssä on 37 taiteilijaa eri puolilta Suomea sekä tanskalaissingaporelainen taiteilijaduo Yunrubin. Orimattilan Villa Roosaan on koottu jo nimeltään koskettava teemanäyttely Melankolia eli Todellisuuden kosketus, jossa on mukana 15 kotimaista nykytaiteilijaa.

Valkeakoskella Voipaalan taidekeskuksen näyttely Punaista ja makeaa on myös tärkeä muistutus suomalaisen taidekoulutuksen puolesta. Näyttelyssä on mukana 31 taiteilijaa, joita yhdistävät opinnot Tampereen ammattikorkeakoulun lakkautetussa kuvataiteen koulutusohjelmassa.

Myös kesänäyttelyklassikot ovat voimissaan: Marja Kolun kuratoimassa Taidekeskus Purnun näyttelyssä – jo vuodesta 1967 – kysytään tänä kesänä Mistä tulet ja Taidekeskus Salmela Mäntyharjulla juhlii jo 25:ttä kesäänsä.

Kesällä Suomea kiertäen on mahdollisuus nähdä reippaasti yli parin sadan suomalaisen taiteilijan teoksia. Suven kaikki museonäyttelyt löytyvät täältä: http://www.museot.fi/nayttelykalenteri

Jari-Pekka Vanhala
Amanuenssi