”Ammattilaisten keskustelua keskenään” – Miten tehdä parempia näyttelytekstejä?

Tosi kyseessä -näyttely, kuvan teos: Topi Ruotsalainen: To Do, 2011. Kuva: Helka Heinonen / Kiasma

Tosi kyseessä -näyttely, kuvan teos: Topi Ruotsalainen, To Do, 2011. Kuva: Helka Heinonen / Kiasma

Teosten taustoja valottavat näyttelytekstit ovat asiakaspalvelun muoto, jota Kiasmassa on kehitetty pitkäjänteisesti. Tiedämme aiemman tutkimuksen ja palautteen perusteella, että moni tarvitsee nykytaiteen katsomiseen apua ja rohkaisua. On vaikea muodostaa käsitystä tai saada kiksejä sellaisesta, mikä tuntuu liian vieraalta, jopa käsittämättömältä. Taustatieto auttaa.

Raati apuun

Kiasma Hits -näyttelyn yhteydessä pyysimme tekstien tekoon apua niiden käyttäjiltä. Perustimme yleisöraadin, jonka avulla selvitimme, millaiset tekstit parhaiten auttaisivat tutustumaan näyttelyyn ja saamaan taiteesta enemmän irti. Raatiin kutsuimme joukon kulttuurinkuluttajia, joille nykytaide on melko vierasta. Kahdeksan naisen ryhmä kokoontui vuonna 2013 kolme kertaa.

Ensimmäisellä tapaamiskerralla ryhmä perehtyi valikoituihin teoksiin ja teksteihin Tosi kyseessä -näyttelyssä. Haimme näkemystä siitä, mikä näyttelyteksteissä on toivottavaa ja mikä vältettävää. Toisessa tapaamisessa ryhmä tutustui muutamiin tulevan Kiasma Hits -näyttelyn teoksiin kuvien avulla. Teoksista oli laadittu vaihtoehtoisia koetekstejä, joista saimme ryhmän arviot. Kolmannella kerralla ryhmä antoi palautetta valmiista näyttelystä teksteineen.

Uskon, että sanavalmiin ryhmän neuvoista on hyötyä muillekin museotekstejä – ja ehkä muitakin tietotekstejä – kirjoittaville. Kooste ryhmän vinkeistä löytyy täältä.

Tosi kyseessä -näyttely, kuvan teos: Christian Boltanski: Monumentti (Purim-juhla), 1989. Kuva: Helka Heinonen / Kiasma

Tosi kyseessä -näyttely, kuvan teos: Christian Boltanski, Monumentti (Purim-juhla), 1989. Kuva: Helka Heinonen / Kiasma

Mikä muuttui?

Raadin kommentit vaikuttivat Kiasma Hits -näyttelyn teksteihin. Toimme teksteihin entistä enemmän taustatietoa taiteilijoista sekä nykytaiteen suuntauksista ja ilmiöistä. Teimme teksteistä vaihtelevan mittaisia, yleensä entistä pidempiä. Kiinnitimme enemmän huomiota tekstin ja teoksen sijoitteluun näyttelytilassa.

Ryhmän palaute valmiista näyttelystä kertoi, että olemme matkalla oikeaan suuntaan. Tekstejä pidettiin ymmärrettävinä ja sopivan pitkinä, ja niissä olevia tietoja ja anekdootteja kiiteltiin. Myös viimeisimmän kävijätutkimuksemme mukaan Kiasman kävijät ovat aiempaa tyytyväisempiä näyttelyissä tarjottavan taustatiedon määrään, luettavuuteen ja kiinnostavuuteen.

Mutta uskalsimmeko uudistua tarpeeksi?

Näyttelyn valmistuttua jäin miettimään, uskalsimmeko hyvästä yrityksestä huolimatta päästää tarpeeksi irti perinteisestä museotyylistä. Jokin tuntuu pistävän vastaan: ei kai museoammattilainen voi kirjoittaa taiteesta kuin maallikko, on sentään kuulostettava asiantuntijalta. Mutta kannattaisiko silti tulla puoliväliin vastaan? Vai olisiko kaikkein pahinta, jos kollegat luulisivat, ettemme ole huomanneet, että tässähän on kyse kehollisuudesta tai postkolonialismista?

Itse ajattelen näin: museotekstien tavoite ei ole oman asiantuntijuuden osoittaminen tai kollegojen vakuuttaminen. Niiden tavoite on yleisön palvelu. Siksi on uskallettava kirjoittaa niille, jotka tekstejä tarvitsevat.

Palaute Kiasman näyttelyteksteistä on jatkuvasti tervetullutta. Sitä voi lähettää esimerkiksi Kiasman Facebook- ja Twitter-kanavien kautta tai sähköpostina suoraan allekirjoittaneelle.

Sanna Hirvonen
Museolehtori

Otsikon lainaus on erään raatilaisen kommentti hänen lukemastaan koetekstistä.
Lue yleisöraadin neuvot näyttelytekstien kirjoittajalle.

Wau mikä talo

Kuva: Finnish National Gallery / Pirje Mykkänen

Kuva: Finnish National Gallery / Pirje Mykkänen

Olen tänä keväänä katsellut valtavia määriä valokuvia Kiasma-rakennuksesta. Kiasmaa auringonlaskussa, kuun loisteessa ja lumen keskellä. Kaarevia ja risteäviä linjoja, portaita, kaiteita ja lavuaareja, punaista messinkiä ja sinertävää sinkkipeltiä. Vaikka näen näitä asioita livenä päivittäin, välillä suusta pääsi se kolmikirjaiminen sana. Wau.

Steven Hollin suunnittelema Kiasma on paitsi taidemuseo myös kansainvälisesti arvostettu arkkitehtuurikohde. Kansallisgallerian valokuvaajat ovat dokumentoineet museota ympäristöineen sen rakennusvaiheista lähtien. Valikoima näitä valokuvia tuodaan nyt kaikkien käyttöön avoimella lisenssillä Flickr-kuvapalvelussa.

Kuvien lisenssi on CC BY 2.0. Se tarkoittaa, että kuvia saa muokata ja käyttää vapaasti, myös kaupallisesti, kunhan mainitsee kuvan alkuperäisen tekijän. Vanhimmat kuvat ovat kooltaan pieniä ja sopivat lähinnä nettikäyttöön, mutta tuoreemmista voi painaa vaikka kirjoja tai julisteita.

Etukäteen on vaikea ennustaa, mihin kuvat löytävät tiensä. Toivomme, että niistä on iloa ja hyötyä esimerkiksi tutkijoille, opiskelijoille, opettajille, matkailijoille, toimittajille ja sovelluskehittäjille – ja tietenkin kaikille arkkitehtuuria, museoita ja Helsinkiä rakastaville.

Kuva: Finnish National Gallery / Petri Virtanen

Kuva: Finnish National Gallery / Petri Virtanen

Kiasman kuva-albumit palauttavat mieleen monta melkein unohtunutta asiaa: museon rakennustyömaata (1996–98) ympäröineen pinkin aidan, VR:n makasiinit ja Baanan paikalla kulkeneen satamaradan. Kuviin on liitetty tekstit, jotka kertovat arkkitehtuurin yksityiskohdista, arkkitehdin ideoista ja Kiasman vaiheista. Niistä selviää muun muassa, miksi osa pinkistä aidasta maalattiinkin harmaaksi ja missä voi ihailla Vuoden betonirakennetta 1997.

Kuvien julkaisu on osa laajempaa avoimen tiedon liikehdintää. Projekti liittyy Avoin kulttuuridata -mestarikurssiin, jonka Open Knowledge Finland järjesti tänä keväänä Opetus- ja kulttuuriministeriön tuella. Mukana oli ammattilaisia paristakymmenestä muisti- ja kulttuuriorganisaatiosta. Samalla, kun opimme avoimesta tiedosta ja avoimista sisällöistä, jokainen organisaatio avasi yleisön vapaaseen käyttöön jotakin – esimerkiksi dataa tai kuvia. Kansallisgalleria on jo aiemmin avannut kokoelmadatansa kaikkien käyttöön. Nyt on komean talomme vuoro päästä esiin.

Sanna Hirvonen
Museolehtori

Kiasman kuva-albumit Flickrissä:

Kiasma-rakennus ympäristöineen

Kiasmaa rakennetaan

Voimaa toistosta

Alfredo Jaar, ”Nduwayezun hiljaisuus”, 1997, miljoona diaa, valopöytä, luupit, valaistu seinäteksti. Yksityiskohta.  Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen.

Alfredo Jaar, ”Nduwayezun hiljaisuus”, 1997, miljoona diaa, valopöytä, luupit, valaistu seinäteksti. Yksityiskohta. Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen.

Alfredo Jaarin näyttelyssä Kiasmassa on mukana useampikin teos, joka perustuu toistoon: kuvien sarjalliseen esittämiseen tai määrälliseen saman asian toistoon – aina miljoonaan saakka.

Näyttelyssä on mukana teos, jossa on 2158 kuvaa Life-lehden kansista vuosilta 1936–1996 sekä teos, jossa on sata kertaa toistettu viiden kuvan sarja vietnamilaisesta pakolaistytöstä Nguyenista. Ruandan kansanmurhan mykkänä todistajana on suurelle valopöydälle kerätty miljoonan kinodian kasa. Jokaisessa diassa toistuu yhden silminnäkijän, ruandalaisen pojan Nduwayezun katse. Tärkeää Jaarille on se, että silmille ja kasvoille on annettu nimi – kuvien takana on oikea ihminen.

Näyttelyssä on esillä myös miljoona Suomen passia, sitä sinikantista. Vuonna 1995 ensi kertaa toteutettu teos on nyt saanut toisen tulemisensa ja se tulee jäämään Kiasman kokoelmiin. Näyttelyn yhteydessä julkaistun kirjan yhdeksän artikkelia tarjoavat taustaa ja lisäajatuksia teoksille. Antropologi Néstor García Canclini pohtii esseessään passien merkitystä tämän päivän maailmassa. Hänen mukaansa Jaarin miljoonan passin teos, joka syntyessään kritisoi Suomen tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa, saa tässä ajassa uusia merkityksiä, kun hyvinvointivaltioiden passeja kaupataan miljoonan euron hintaan: ”Kaksikymmentä vuotta sitten teos viittasi torjuttujen ihmisten teoreettiseen lukumäärään, vuonna 2014 se on myös vertauskuva identiteetin muuttumisesta kauppatavaraksi.”

Myös Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Teivo Teivainen mainitsee Jaarin passiteoksen kirjoituksessaan, jossa hän muistuttaa taiteen kautta esitettävien vaihtoehtoisten kysymysten tärkeydestä: ”Kun siirtolaisuus todennäköisesti kasvaa tulevina vuosina ja vuosikymmeninä, mahdollisten menneisyyksien pohtiminen tekee todennäköisten tulevaisuuksien kohtaamisen helpommaksi.”

Kiperimmän kommentin suomalaisesta suvaitsevaisuudesta (joita miljoona yhteenpuristautunutta passia myös kuvaa?) kirjassa antaa Matti Wuori, vuonna 2005 edesmennyt ihmisoikeusjuristi: “Me hyväksymme sinut sellaisena kuin olet, kunhan olet samanlainen kuin me muutkin.”

Jari-Pekka Vanhala
Amanuenssi