Toimii kuin naisten Viagra?

Kiasma. Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen

Kiasma. Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen

Museobrändäyksen huippunimi Damien Whitmore vieraili torstaina Suomessa ravistelemassa Suomen taidekenttää. Tarjolla oli painavaa puhetta Whitmorelle tyypilliseen vauhdikkaaseen tyyliin. Viestit olivat tärkeitä: Miettikää, mikä on museonne tarkoitus. Ilman yleisöä museo on pelkkä varasto. Fokusoikaa voimavaranne yhteisen päämäärän saavuttamiseen. Tuottakaa sisältöä maailmanlaajuisesti. Menestyksen avaimia, joita monessa museossa Helsingissäkin varmasti pyöritellään.

Räväkät ideat pitivät yleisön hereillä. ”Tiedättekö kuka on Gordon Ramsay?” Samaan tyyliin rapakuntoiset museot kuntoon. Valtiovalta pitää saada mukaan suomalaisen taiteen kansainväliseen markkinointiin. ”Soittakaa joku pääministerillenne, miksei hän ole täällä!” Ja vielä: ”Kiasma-nimi on kauhea, vaihtakaa se!”

Kiasma-nimestä Whitmorelle tulee mieleen naisten Viagra. Mutta onko se sitten niin paha asia? Viagra on maailmanlaajuisesti tunnettu brändi. Helsingistä Whitmoren mieleen oli jäänyt yhden museon nimi: Kiasma. Samaa vaikutusta kuin Viagra emme voi Kiasman yleisöille luvata, mutta elämyksiä, kokemuksia ja taiteen tuomaa hyvinvointia kyllä. Kannattaa tulla kokeilemaan maaliskuussa avautuvaan Robert Mapplethorpen näyttelyyn. Toimii takuulla!

Piia Laita
Viestintäpäällikkö

p.s. Kiasman valtakunnallinen tunnettuus Suomessa on 97%. Brändiguruna Damien Whitmore ymmärtänee, että emme nimen muutosta hänen ohjeestaan huolimatta harkitse.​

Lue lisää Whittmoren vierailusta

Kuvia pelastamassa

Alfredo Jaar, Kasvoja, 1982. Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen.

Alfredo Jaar, Kasvoja, 1982. Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen.

Alfredo Jaarin näyttelyssä Kiasmassa on viidennen kerroksen Panoraama-tilassa esillä kasvokuvien sarja. Se syntyi 1980-luvun alussa, jolloin juuri New Yorkiin muuttanut chileläinen taiteilija valitsi aiheekseen henkilökohtaisesti kokemansa sotilasdiktatuurin alkuajat kotimaassaan. Jaar käytti teokseensa lehtikuvia, joita oli kerännyt arkistoonsa monien vuosien ajan. Kuvasarjan jokainen osa koostuu yksittäisestä lehtikuvasta ja sen rinnalle suurennetusta, väkijoukosta poimitun anonyymin henkilön lähikuvasta.

Teokseensa Jaar on valinnut mm. syyskuussa 1973 Santiagossa järjestetyistä runoilija Pablo Nerudan hautajaisista julkaistuja lehtikuvia. Vaikka vasta muutamaa viikkoa aiemmin vallan kaapannut kenraali Pinochet oli kieltänyt julkiset kokoontumiset, paikalle kerääntyi protestina valtava, sotilaiden vartioima ihmisjoukko. Jaar nostaa teoksessaan esiin historian käännekohdissa nimettömäksi jääneitä ihmiskohtaloita ja herättää kysymään, mitä näille henkilöille tapahtui. Diktatuurin ajan Chilessä kuka tahansa saattoi kadota jäljettömiin ja osallistuminen julkisiin mielenilmauksiin – ja niissä kuvatuksi tuleminen – sisälsi todellisia riskejä.

Jaarin mukaan Kasvoja-teoksen motiivina oli yksittäisten, sisällöltään tärkeiden kuvien ”pelastaminen” unohdukselta ottamalla ne talteen ja tuomalla ne päivänvaloon uudessa yhteydessä, toisessa ajassa.

Kuvasarja oli mukana Jaarin taannoisessa yksityisnäyttelyssä Yhdysvalloissa, Savannahin SCAD Museum of Artissa 18.2.-29.7. Näyttelyn toisena teoksena oli uusi installaatio Shadows. Sen lähtökohdaksi Jaar valitsi hollantilaisen valokuvajournalistin Koen Wessingin mustavalkoisen kuvan Nicaraguasta vuodelta 1978. Siinä kaksi naista suree kasvojensa ja kehojensa koko ilmaisuvoimalla sotilaiden surmaamaa isäänsä. Teoksessa suurelle valkokankaalle projisoidut valokuvan hahmot muuttuvat hitaasti valon täyttämiksi varjokuviksi ja kirjaimellisesti palavat puhki.

Shadows on kolmiosaiseksi suunnitellun teossarjan toinen toteutunut teos. Trilogian ensimmäinen teos on Kiasman näyttelyssä mukana oleva The Sound of Silence (2006), jota pidetään yhtenä Jaarin merkittävimmistä teoksista. Siinäkin laajempi, eettisistä valinnoista kertova tarina syntyy yhden unohtumasta pelastetun valokuvan ja sen kuvaajan, Kevin Carterin, elämäntarinan ympärille.

Alfredo Jaarin näyttely Kun runous ei riitä on esillä Kiasmassa 7. syyskuuta asti.

Jari-Pekka Vanhala
amanuenssi

PS. Newyorkilaisen tutkijan Kathleen MacQueenin ja Alfredo Jaarin oheista aihetta käsittelevä keskustelu on luettavissa: http://bombmagazine.org/article/1000084/alfredo-jaar
MacQueenin tuore kirja Tactical Response: Art in an Age of Terror (2014 Agon Press) käsittelee Jaarin ohella kahta muuta poliittisen nykytaiteen klassikkoa, Hans Haackea ja Krzysztof Wodiczkoa.

Miten tehdä parempia näyttelytekstejä – yleisöraadin neuvot kirjoittajalle

Kuva: Helka Heinonen / Kiasma

Kuva: Helka Heinonen / Kiasma

Kokosimme vuonna 2013 yleisöraadin auttamaan näyttelytekstien kehittämisessä. Haimme näkemystä siitä, mikä näyttelyteksteissä on toivottavaa ja mikä vältettävää. Mistä tiedosta on hyötyä, mikä on turhaa tai ärsyttävää?

Näitä raati toivoi

  1. Tekstin ja teoksen on oltava lähekkäin, jotta niiden yhteys on selvä. (Yksinkertaista mutta ei itsestään selvää!)
  2. Faktaa: tietoa taiteilijasta, teoksen synnystä, taiteilijan ajatuksista ja mahdollisesta tyylisuunnasta.
  3. Liittymäkohtia johonkin ennestään tuttuun, esim. omaan kokemukseen tai näyttelyn teemaan. Kun esitellään vieras asia, se pitää selittää.
  4. Tulkintaa voi auttaa korostamalla joitakin teoksen piirteitä, ehkä myös esittämällä kysymyksiä.
Kuva: Helka Heinonen / Kiasma

Kuva: Helka Heinonen / Kiasma

Toisessa tapaamisessa ryhmä antoi palautetta laatimistamme koeteksteistä. Tiivistin palautteen kuuteen ohjeeseen.

  1. Käytä helppoja sanoja ja arkisia ilmaisuja.
    Näitä pidettiin vaikeina: ”käsitteellinen tausta”, ”äänikollaasit”, ”maalauksen itseensä viittaava perinne”, ”pitkänomaiset, poikkileikkaukseltaan neliömäiset kappaleet”, ”kehollinen kokemus”, ”ympäristöömme piiloutuvat abstraktit rakenteet”.
  2. Konkreettinen esimerkki on parempi kuin abstrakti yleistys.
    Sano ”äänilevyt” mieluummin kuin ”musiikin tallentamiseen liittyvä välineistö”. Jos kerrot taiteilijan työskentelyn ulottuvan monille aloille, kerro myös, mille.
  3. Mene suoraan asiaan. Aloita teoksesta, jonka museokävijä näkee edessään, älä siitä, mitä muuta taiteilija on tehnyt.
  4. Huumori on hyvästä. Kirjoita letkeästi, jos se sopii teoksen tyyliin. Ei taide (aina) ole kuolemanvakavaa.
  5. Puhu suoraan lukijalle; aktivoi. Ei kannata kertoa, mitä ”katsoja” kokee teoksen ääressä. Katsoja lukee tekstisi. Häneltä voi kysyä, häntä voi kannustaa ja haastaa.
  6. Muista, kenelle kirjoitat. Älä kirjoita toisille ammattilaisille, jos näyttely on suunnattu laajalle yleisölle.

Sanna Hirvonen
Museolehtori

Lue lisää raadin työskentelystä.