Aasian biennaalisyksy

Taas on se joka toinen vuosi, kun Aasian eri maissa avataan suuria biennaalinäyttelyitä. Alun perin paikallisina tapahtumina aloittaneet biennaalit Koreassa, Kiinassa ja Taiwanissa ovat muuttuneet vuosien saatossa kansainvälisiksi. Siitä kertoo myös se, että useimmiten biennaalin taiteelliseksi johtajaksi tai kuraattoriksi kutsutaan alan asiantuntija Aasian ulkopuolelta. Tiheään asutuissa maissa biennaalien kävijämäärät mitataan sadoissa tuhansissa. Huippuvuosina määrä ylittää miljoonan.

Roger Hiorns, Untitled, 2011, sotilaslentokoneen moottori, tuli ja nuorukainen.  ©Corvi-Mora, London, Luhring Augustine, New York, Annet Gelink, Amsterdam. ©Photo: Roger Hiorns. Courtesy of the artist and Taipei Biennial 2014.

Roger Hiorns, Untitled, 2011, sotilaslentokoneen moottori, tuli ja nuorukainen. ©Corvi-Mora, London, Luhring Augustine, New York, Annet Gelink, Amsterdam. ©Photo: Roger Hiorns. Courtesy of the artist and Taipei Biennial 2014.

Etelä-Koreassa avataan syyskuussa kolme eri biennaalia: Soulissa, Gwangjussa ja Busanissa. Mediataiteen biennaalin Mediacity Seoulin (2.9.-23.11.) on koonnut poikkeuksellisesti paikallinen elokuvantekijä Park Chan-kyong. Hän on nimennyt kuratoimansa kokonaisuuden kolmella avainsanalla Ghosts, Spies, and Grandmothers. Haamut viittaavat historian unohtamiin henkisiin perinteisiin, jotka nyt tuodaan esiin nykytaiteilijoiden teoksissa. Vakooja-teema liittyy Aasiassa koettuun kolonialismiin sekä yhteiskunnalliseen aktivismiin ja poliittisiin muutoksiin. Isoäiti edustaa tässä yhteydessä elossa olevia silminnäkijöitä edellä mainittuihin historiallisiin ja henkisiin muutoksiin.

Kymmenes Gwangjun biennaali on esillä 5.9.-9.11. Sen taiteellisena johtajan toimii Jessica Morgan, yksi Lontoon Tate Galleryn kuraattoreista. Talking Heads -bändin biisistä lainattu nimi Burning Down the House käsittelee tulta, palamisen ja muutosten prosesseja, tuhoa ja uusiutumista. Mukaan on kutsuttu 105 taiteilijaa 36 eri maasta. Biennaali tuottaa 35 uutta komissioteosta.

Busanin biennaali järjestetään 20.9.-22.11. Sen päänäyttelyn taiteellinen johtaja on Olivier Kaeppelin, ranskalainen taidekriitikko ja Fondation Maeghtin johtaja. Nimeksi on annettu biennaalinäyttelyyn sopivan laveasti Inhabiting the World. Ajatuksena on jatkuvaa kriisiä – taloudellista, ekologista, geopoliittista, eksistentialistista – potevan maailman kuvaaminen. Lisäksi Busanissa nähdään omana kokonaisuutena erityisnäyttely Asian Curatorial, jonka kokoavat nuoret aasialaiskuraattorit.

Taiwanissa yhdeksäs Taipein biennaali on avoinna 13.9.-4.1. Sen kuraattoriksi on kutsuttu ranskalainen Nicolas Bourriaud, jonka kokoama näyttely The Great Acceleration käsittelee taiteen globaalia, verkostoitunutta ekosysteemiä – ihmisten, eläinten, kasvien, koneiden, tuotteiden ja esineiden liittoa.

Taiwanin vastarannalla Kiinassa nähdään puolestaan 25.10.-25.1. jo kymmenes Shanghain biennaali. Sen pääkuraattorina toimii saksalainen Anselm Franke, joka on Berliinin Haus der Kulturen der Weltin kuvataiteesta ja elokuvasta vastaava kuraattori. Frankella on jo aiempaakin biennaalikokemusta, hän nimittäin kuratoi vuoden 2012 Taipein biennaalin.

Erik van Lieshoutin teos Manifesta 10 –biennaalissa. Kuva: Kati Kivinen.

Erik van Lieshoutin teos Manifesta 10 –biennaalissa. Kuva: Kati Kivinen.

Meitä lähinnä, Pietarissa, on käynnissä vielä lokakuun loppuun asti eurooppalainen, joka kerta eri kaupunkiin toteutettu biennaali Manifesta 10. Pääosin Eremitaasin eri tiloihin sijoitettujen teosten joukossa on sympaattinen, hollantilaisen Erik Van Lieshoutin tunneli-installaatio The Basement, joka kertoo museon kellarissa rottapoliiseina toimivien kissojen ja heitä hoitavien rouvien elämästä. Teos tekee näkyväksi tärkeää työtä tekevät museon asukit.

Jari-Pekka Vanhala
amanuenssi

Kaupunkikierroksella Berliinissä – 8. Berliinin biennaali

Tämänvuotisen Berliinin biennaalin kuraattorina toiminut kolumbialais-kanadalainen taidehistorioitsija Juan A. Gaitán on kutsunut näyttelyyn kaikkiaan 53 eri-ikäistä taiteilijaa tai taiteilijaryhmittymää ympäri maailmaa – Aasiasta, Euroopasta ja Latinalaisesta Amerikasta. Haluamatta sitoutua liian tiukasti mihinkään ennalta annettuun teemaan, Gaitán on valinnut näyttelynsä lähtökohdaksi sen esityspaikan eli Berliinin kaupungin, jonka historiaa ja sen kerrostumia näyttelyn teokset – monet tätä näyttelyä varta vasten toteutetut – eri tavoin kommentoivat. Biennaali ponnistelee ulos myös vakiintuneesta kuvataidekontekstistaan KW-instituutista ja Auguststrasselta, esitellen teoksia myös kaukana kaupungin keskustasta, muun muassa Dahlemin etnografisessa museossa sekä Haus am Waldseessa. Dahlem, yksi kaupungin rikkaimmista asuinalueista, tarjoaakin nykytaiteelle kontrastisen esitysympäristön maalaismaisella kylätunnelmallaan, tosin kuitenkin kätevästi metrolinjan varrella sijaiten.

Museum Dahlem

Museum Dahlem

Nimeämättömän näyttelyn punainen lanka ei hahmottunut muutaman päivän vierailulla kovinkaan hyvin, mutta keskenään erilaiset ja kontekstiltaan rikkaat näyttelytilat muokkasivat näyttelystä kolme itsenäistä, ja osin toisistaan poikkeavaa kokonaisuutta. Haus am Waldseessa taideteokset kommentoivat talon mennyttä historiaa yksityisenä huvilana Waldsee-järven rannalla. Ruotsalaistaiteilija Matts Leiderstamin The Connoisseur’s Eye (2014) -sarjan valokuvat tekevät katsojille tutuksi Berliinin museoiden kokoelmiin kuuluvien historiallisten maalausten provenienssia. Järven rannalla taiteilijaryhmä Slavs and Tatars’in jättikokoiset maahan upotetut kaiuttimet ääni-installaatiossa Ezan Çılgınnnnnları (2014) luovat uudenlaisen äänimaiseman porvarilliselle asuinalueelle minareetin rukouskutsua imitoivalla laulullaan.

Matts Leiderstam, The Connoisseur’s Eye (2014)

Matts Leiderstam, The Connoisseur’s Eye (2014)

Dahlemin etnografisessa museossa sekä Aasialaisen taiteen museossa nykytaiteilijoiden teokset rinnastuvat kiinnostavalla tavalla historiallisten esineiden ja jäännösten luomaan narratiiviin. Dahlemissa esityspaikan valinta on toisaalta oivaltava, mutta samalla myös äärimmäisen väsyttävä, kun nykytaide kätkeytyy lasivitriinein täytettyjen huoneiden taakse – sen luokse päästäkseen on välillä tehtävä kunnolla työtä! Pakistanissa asuvan brittitaiteilijan David Chalmers Alesworthin kaunis akvarellisarja Trees of Pakistan (2013–14) rinnastuu oivalla tavalla pikkutarkassa kuvauksessaan ja kirkkaissa väreissään vuosisataiseen kasvistokuvausten jatkumoon. Italialaistaiteilija Rosa Barban filmi-installaatio Subconscious Society (2014) puolestaan kommentoi museaalista esineiden arkistointia apokalyptisessa visiossaan, jossa mennyttä edustavat erilaiset autioituneet jättömaat ja käytöstä poistetut puolijulkiset tilat. Historialliseen museokontekstiin ehkä parhaiten istui meksikolaistaiteilija Mario García Torresin hieno ”museologinen essee” Sounds Like Isolation to Me (2014) Meksikoon 1940-luvulla muuttaneesta amerikkalaissäveltäjästä Conlon Nancarrowista, joka sävelsi lähes yksinomaan musiikkia koneille.

Mario García Torres, Sounds Like Isolation to Me (2014)

Mario García Torres, Sounds Like Isolation to Me (2014)

KW-instituutissa nykytaide on kotonaan monimuotoisena ja paikoin humoristisenakin. Kuubalaissyntyisen Tonelin installaatiossa Commerce (2014) kylmän sodan raskas historia pukeutuu naiviin, mutta viiltävän terävään sarjakuva-asuun. Kiasmassakin ARS11 näyttelyssä esiintyneen nigerialaissyntyisen Otobong Nkangan installaatiossa In Pursuit of Bling: The Coalition (2014) puolestaan paneudutaan kiillemineraalin louhimiseen liittyviin työvoima- ja ympäristöongelmiin sekä materiaalin moninaisiin jatkokäyttötarkoituksiin. Kiinalaisen Li Xiaofein videoinstallaatiossa Assembly Line (2010-) tehdastyöläisten monotoninen työ liukuhihnalla muuttuu kiehtovaksi ja vähäeleiseksi kuvaukseksi ihmisen ja koneen välisestä, lähes symbioottisesta, suhteesta.

Otobong Nkanga, In Pursuit of Bling: The Coalition (2014)

Otobong Nkanga, In Pursuit of Bling: The Coalition (2014)

Verrattuna kahden vuoden takaiseen Arthur Zmijewskin kuratoimaan 7. Berliinin biennaaliin, joka oli voimakkaan poliittinen, Gaitánin kuratoima 8. biennaali on yleisöystävällisempi, ja samalla myös turvallisempi vaihtoehto biennaalin sponsoreille ja muille tukijoille – näyttelyyn valitut teokset, tai edes niiden esityspaikat, tuskin kun pahoittavat kenenkään mieltä. Samalla biennaali kuitenkin jää hieman laimeaksi, ja toistaa lähivuosien kansainvälisistä suurnäyttelyistä tutuksi tullutta historiaan, arkistoihin ja taiteen raja-alueiden kampaamiseen suuntautunutta virtausta (esim. Documenta (13), 2012 sekä Venetsian biennaalin päänäyttely The Encyclopedic Palace, 2013). Vaikka oli ilo huomata, että näyttelyn taiteilijalistassa on monia uusia nimiä, teokset sinänsä eivät tuoneet kovin paljon uutta nykytaiteen valtavirtaan.

KW – Institute for Contemporary Art, Museum Dahlem & Haus am Waldsee, Berliini, 29.5.-3.8.2014 | www.berlinbiennale.de/

Kati Kivinen
Amanuenssi

P.S. Berliiniin asettuneiden suomalaistaiteilijoiden elämään ja tuotantoon voi nyt tutustua Kansallisgallerian Suomalaisia kuvataiteilijoita Berliinissä -dokumentointiprojektissa, jossa arkiston tutkija ja kuvaaja haastattelivat ja kuvasivat suomalaisia kuvataiteilijoita ja galleristeja Berliinissä vuonna 2012.

Kuvat: Kati Kivinen

Kun aika pysähtyi

Alfredo Jaar, 11. syyskuuta 1973, 1974, kehystetty digitaalinen vedos.

Alfredo Jaar, 11. syyskuuta 1973, 1974, kehystetty digitaalinen vedos.

Chileläissyntyisen taiteilijan Alfredo Jaarin (s. 1956) laajassa näyttelyssä Kiasmassa on mukana myös hänen varhaisimpia teoksiaan, alkaen vuodesta 1974. Osa niistä syntyi reaktiona Chilen sotilasvallankaappaukseen 11. syyskuuta 1973, jolloin Augusto Pinochetin johtama armeija otti vallan presidentti Salvador Allenden hallitukselta. Tuolloin arkkitehtiopintojaan Santiagossa suorittanut Alfredo Jaar teki ensimmäisen käsitetaideteoksensa, vuoden 1973 kalenterin, jossa vallankaappauksen päivämäärää toistetaan aina vuoden loppuun saakka, osoituksena ajan traumaattisesta paikalleen pysähtymisestä.

Jaarin yrityksiin hankkia elantoa diktatuurin ajan Chilessä liittyvät näyttelyn teokset Taikuri (1979) ja Appelsiinimehu (1981). Ne dokumentoivat hänen lyhyttä uraansa esiintyvänä taikurina sekä hänen bisnesideaansa appelsiinimehuyrittäjäksi ryhtymisestä. Nämä teokset kertovat siitä toivottomuudesta, joka sävytti Jaarin nuoruusvuosia kotimaassaan, jossa toimeentulo taiteilijana oli käytännössä mahdoton.

Vielä 1980-luvun alussa, ennen muuttoaan Yhdysvaltoihin vuonna 1982, Alfredo Jaar testasi sotilashallinnon kulttuurinlukutaitoa teoksellaan Tutkielmia onnellisuudesta. Se perustui Santiagon asukkaille esitettyyn suoraan kysymykseen ”Oletko onnellinen?”. Diktatuurin aikaan, sensuurin ja pelon ilmapiirin vallitessa, jo tällaisen kysymyksen esittäminen ja siihen vastaaminen vaati siviilirohkeutta. Jaarin teokseen, jonka tavoitteena oli antaa chileläisille toivoa ja avata mahdollisuus henkilökohtaiseen vastarintaan, kuului mm. kaduille tuotuja julisteita, videoituja haastatteluja ja valokuvia.

Alfredo Jaar, valokuva sarjasta ”Tutkielmia onnellisuudesta, julkisen tilan teoksia”, 1981. Courtesy Galerie Thomas Schulte, Berlin.

Alfredo Jaar, valokuva sarjasta ”Tutkielmia onnellisuudesta, julkisen tilan teoksia”, 1981. Courtesy Galerie Thomas Schulte, Berlin.

Chilen vallankaappauksen tapahtumat vaikuttivat aina Suomeen asti. Ne synnyttivät poliittiset rajat ylittäneen solidaarisuusliikkeen ja niiden johdosta maamme sai ensimmäiset poliittiset pakolaisensa. Santiagon Suomen edustuston asianhoitaja Tapani Brotherus ja varakonsuli Ilkka Jaamala esittivät tärkeää roolia pakolaisten maastapoistumislupien saamisessa ja heidän ohjaamisessa turvaan myös muita diplomaattisia reittejä pitkin.

Chilen poliittisen laululiikkeen vaikutus maan tilanteen tiedostamiseen kansainvälisesti oli merkittävä 1970-luvun kulttuurinen voima, jonka vaikutukset tunnettiin Suomessa asti. Osin näiden, yhden sukupolven muistiin jääneiden laulujen ansiosta Chilen tapahtumia muistellaan meillä vieläkin. Viime vuoden syyskuussa, vallankaappauksen 40-vuotispäivänä, sen tiimoilta kokoonnuttiin yhteen eri puolilla Suomea. Ja taas oli aika laulaa yhdessä: ”Yhtenäistä kansaa ei voi koskaan voittaa.”

Jari-Pekka Vanhala
Amanuenssi

Linkkivinkki: Näkökulma: Valtio unohti Chilen suomalaissankarin