Yhteistyössä auringon kanssa – Kanervo ja Kapoor

Aurinko valaisee, säästä riippuen, Marja Kanervon ENEMMÄN/VÄHEMMÄN-installaation Kiasman 5. kerroksessa. Kuva:  VTM/KKA, Pirje Mykkänen.

Aurinko valaisee, säästä riippuen, Marja Kanervon ENEMMÄN/VÄHEMMÄN-installaation Kiasman 5. kerroksessa. Kuva: VTM/KKA, Pirje Mykkänen.

Kuvataiteilija Marja Kanervo on kaivanut arkeologin tavoin esiin viisitoista vuotta Kiasman ja nykytaiteen historiaa. Juuri avautuneessa Esiinkatoavaa-näyttelyssään Kanervo työstää tilaa purkaen ja poistaen.

Tila elää päivänkierron mukaan. Valo paljastaa ja piilottaa näyttelysalin seinistä esiin kuoritut sanat. Toukokuisena iltapäivänä valtavalta tuntuva tyhjä tila hohtaa valoa. Päivänvalolla on teoksessa keskeinen rooli: tilassa ei näyttelyn aikana käytetä lainkaan keinovaloa.

Berliinin Martin Gropius Bau -taidemuseossa avautui viikonloppuna laaja kuvanveistäjä Anish Kapoorin töiden näyttely. Kapoor in Berlin -näyttelyn pääteos, Symphony for a Beloved Sun, ottaa käyttöönsä koko taidemuseon historiallisen atriumpihan monikerroksisen tilan.

Lasikaton alla liukuhihnat kurottuvat lattialuukusta ja seinänaukoista kohti taivasta. Hihnat kuljettavat vahapaloja kohti valoa, kunnes ne hihnan päässä putoavat läsähtäen lattiaan. Vaha pehmenee valossa ja lämmössä ja jättää tilaan lihaisia jälkiä. Shooting Into the Corner -teoksen tykki ampuu verenpunaisia vahakiekkoja valumaan valkoiseen seinänurkkaan.

Kanervo on antanut auringon piirtää. Kevään valo -teoksen videossa ja värivalokuvissa valo muuttui kuviksi, mutta se sai myös polttaa. Linssin läpi teroitettu aurinko piirsi jälkensä paperille vain hetken kerrallaan, 45 minuutin välein. Teoksella on ekologinen lähtökohtansa; se kertoo auringon voimasta. Pilvisellä säällä paperi jäi tyhjäksi.

Kanervo haluaa tarjota tilaa myös yleisölle. Näyttelysalin suuresta ikkunasta eduskuntatalolle avautuva seinäpinta on avoin ehdotuksille juhannukseen saakka, sen jälkeen taiteilija toteuttaa yhden kävijöiden ehdotuksista luonnoksen mukaan. Vuorovaikutteinen tila mahdollistaa elävän kommunikaation ympäristön kanssa.

Myös Kapoor katsoo ulos museosta. Ikkunoiden alla kiemursi vielä parikymmentä vuotta sitten Berliinin muuri ja sitä ennen kadun toisella puolella sijaitsi SS-joukkojen päämaja. Ympäröivän kaupungin historia on näyttelyssä vahvasti mukana, mutta Kapoor haluaa kommentoida myös nykyaikaa. The Guardian-lehdessä hän toteaa Death of the Leviathan -teoksensa viittaavan valtion kuolemaan tai rajuun arvonalennukseen. Tilanne vaikuttaa hänestä olevan sama kaikkialla maailmassa: yksilöt joutuvat huolehtimaan asoista, jotka ennen olivat valtion vastuulla.

Katriina Rosavaara
korkeakouluharjoittelija

Marja Kanervo: Esiinkatoavaa, Kiasma 17.5-29.9.2013
Anish Kapoor: Kapoor in Berlin, Martin Gropius Bau 18.5.-29.11.2013

Lapsi katsoo taidetta

Eija-Liisa Ahtila, Kaverukset, 2011 © 2011 Crystal Eye – Kristallisilmä Oy.
Kuva: VTM/KKA, Petri Virtanen, Kiasma 2013.

Viime kesänä kuljin taidekeskus Retretin näyttelyssä vuoden vanhan lapsen kanssa. Vuoden vanha juoksi innostuneena pitkin maanalaisia luolakäytäviä, joihin näyttely oli rakennettu. Mietin, miten lapsi reagoisi teoksiin, olisiko joku teos liian pelottava. Käytävän kulmassa tuli vastaan Pekka Jylhän teos Vavisten ja tutisten. Lapsen silmien tasalla maassa tutiseva jänis pysäytti ja jännitti.

Eija-Liisa Ahtila, Kalastajat / Etydit Nro 1, 2007. Kuva: © 2011 Crystal Eye – Kristallisilmä Oy

Seuraavaksi lähestyimme Eija-Liisa Ahtilan teosta Kalastajat. Se oli projisoitu luolan perälle, mikä korosti kaatuvien kalastajien ja myrskyävien aaltojen synkkyyttä. Otin lapsen syliin ja kävelin hitaasti kohti teosta, valmiina lähtemään vauhdilla pois. Yksivuotias kuitenkin yllätti. Minua teos ahdisti, häntä taas nauratti. Lapsi hihitteli rentona ja osoitteli veteen kerta toisensa jälkeen kaatuvaa purtta. Hän näki siinä jotakin, mitä minä en nähnyt.

Audiovisuaalinen materiaali menee suoraan tunteisiin. Vahva kuva-aineisto voi jäädä mieleen kummittelemaan. Joskus on vaikea sanoa, mikä on lapselle pelottavaa, mikä taas kiinnostavaa tai hauskaa. Kaiken tummasävyisen välttäminen tuskin on mielekästä, joskus ahdistavaankin teokseen tutustuminen voi olla tärkeä keino lähestyä omia tunteita.

Tarkkoja ikäsuosituksia taiteen pariin onkin vaikea antaa. Parempi ohje lienee tilanteen tarkkailu. Lapselta voi kysyä, miltä teokset tuntuvat. Taiteesta on hyvä jutella yhdessä. Lähestyä töitä avoimesti ja varovasti.

Kiasmassa aukeava Eija-Liisa Ahtilan näyttely sopii suurimmilta osin myös lasten kanssa tutustuttavaksi. Vain yhtä teoksista, videoinstallaatiota Missä on missä?, ei suositella lapsille, sillä se sisältää väkivaltaisia kohtia. Kaverukset-videoinstallaatio taas on erityisesti lapsille suunnattu. Monessa teoksessa on aikuiskatsojalle pohdittavaa, mutta myös lapsia kiinnostavia asioita, kuten eläimiä tai yksityiskohtia, esimerkiksi hassusti paikallaan kaatuva kahvikuppi.

Kiasman nettisivuilta löytyy Ahtilan näyttelyyn liittyviä tehtäviä. Ne liittyvät teoksiin Kaverukset ja Vaakasuora. Aineistot on suunnattu opettajille, mutta ne voivat olla kiinnostavaa luettavaa myös vanhemmille. Tehtäviäkin voi halutessaan tehdä omin päin.

Helka Heinonen
Yleisötyön korkeakouluharjoittelija

Museokävijä näkee punaista

“If I could choose the colour of my skin it would be red. Red is the colour of love.” sanoo Piko, henkilöhahmo Ihmisen osa -näytelmästä. Myös Kiasman kävijät ovat valinneet punaisen. Kiasman kävijämittari on kerännyt tietoa Tosi kyseessä -näyttelyyn tutustuneista. Tutkimuksessa on tähän mennessä selvinnyt muun muassa, että punainen on kävijöiden vankasti suosituin lempiväri. Lue lisää