Jaar palasi pohjolaan

Alfredo Jaar, 22 Women, 2014, 22 framed pigment prints, 132 light projectors, 132 tripods. Courtesy the artist, New York.

Alfredo Jaar, 22 Women, 2014, 22 framed pigment prints, 132 light projectors, 132 tripods.
Courtesy the artist, New York.

Kiasmasta tuttu taiteilija Alfredo Jaar on toteuttanut uusimman teoksensa Norjaan, Sørlandets Kunstmuseumiin Kristiansandiin. Minikokoisista kasvokuvista ja suuresta joukosta valonheittimiä koostuva installaatio 22 Naista on jatkoa Kiasmassa nähdylle kolmiosaiselle teokselle 3 Naista (2010).

Nyt Jaar on asettanut valokeilaan kaikkiaan 22 vaikuttajanaista eri puolilta maailmaa. Vaikka he kaikki ovat omissa maissaan ja yhteisöissään tärkeitä yhteiskunnallisia toimijoita ja aktivisteja, yksikään nimi ei vaikuta heti pääuutisissa tutulta. Heidän tärkeä työnsä jää usein maailmanpolitiikan – ja miespuolisten kollegoiden – varjoon. Vai mitä sinulle kertovat esimerkiksi nämä nimet: Bertha Oliva Hondurasista, Camila Vallejo Chilestä, Hawa Abdi Somaliasta, Jenni Williams Zimbabwesta, Kalpona Akhter Bangladeshista tai Lina Ben Mhenni Tunisiasta? Teoksellaan Jaar asettaa nämä aktiiviset naiset kirjaimellisesti valokeilaan ja kannustaa selvittämään keitä he oikein ovat.

Ei tässä vielä kaikki: taiteilijan haaveena on toteuttaa teoksen seuraava versio sadan naisen kuvien voimin. Tosin sekin on vain murto-osa niistä naisista, jotka eri puolilla maailmaa kamppailevat päivittäin ihmisoikeuksien, tasa-arvon ja paremman elämän puolesta. Mutta jostain on syytä aloittaa.

Jaarin teos on esillä Kristiansandissa 15.2.2015 saakka.

Jari-Pekka Vanhala
amanuenssi

Kuka määrää kaapin paikan

Donald Judd, Nimetön, 1989. Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen

Donald Judd, Nimetön, 1989. Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen

Nykytaiteen luonteeseen kuuluu kuvataiteen historian uudelleen tulkitseminen ja merkistöillä leikittely. Myös nykytaiteen kuratointi pyrkii etsimään uusia, raikkaita näkökulmia, konteksteja ja tapoja esittää teoksia. Se, mihin rajan voi vetää, on nähtävästi edelleen arka asia, ja herättää tunteikasta keskustelua.

Hyvänä esimerkkinä oivaltavasta nykytaiteilijasta käy ruotsalainen Jacob Dahlgren, joka rikkoo modernismille ominaisia periaatteita ja arvoja alkuperäisyyden vaatimuksesta. Raidoista ja ruuduista on tullut hänen perustyökalujaan. Taiteilijan käsissä modernismi ja abstrakti ovat menettäneet alkuperäisen arvostuksensa ja sisältönsä, ja muuttuneet merkeiksi muiden rinnalle.

Monissa tapauksissa taiteilijoista, kuten vaikkapa minimalisteista Donald Juddista tai Richard Serrasta on aikaa myöten muodostunut oman isminsä patriarkkoja. Teokset ovat saaneet lähes ikonisia ulottuvuuksia. Myös teosten esitystapaa kahlitsevat tuon ajan ajatustavat ja taiteilijoiden itsensä luomat esitysperinteet. Myös museot esityspaikkoina ovat olleet toistamassa tätä kaanonia.

Kiasma goes Taidehalli -näyttely ei pyri olemaan taidehistoriallisesti koostettu minimalistinen näyttely. Paremminkin näyttelyn tarkoituksena on johdatella katsojaa pohtimaan tilallisuutta, kauneutta ja sen paikkaa nykytaiteessa eri tavoin. Kokonaisuutta olemme kuvanneet myös Richard Deaconin teoksen nimellä Melkein kaunis. Voisi sanoa, että kauneuden tunne nyrjähtää juuri sen parikymmentä astetta.

Kauneus ei ole ollut enää pitkään aikaan taiteen keskeisenä päämääränä, mutta kauneuteen liittyvät käsityksen ja niiden takana olevat makumieltymykset voivat olla mahdollisia taideteosten aiheita – miksei myös näyttelyn alateemana.

Kiasma goes Taidehalli -näyttelyssä voi käydä katsomassa, miten ”kehnosti” minimalisti-Juddille kävikään. Korostuuko teoksen katsomistilanteessa edelleen katsojan ruumiilliset mittasuhteet suhteessa teoksen mittasuhteisiin? Rohkaisemme katsojia ennakkoluulottomasti pohtimaan kauneutta ja sen esittämisen eri mahdollisuuksia.

Eija Aarnio
Hanna Mamia-Walther
Näyttelyn kuraattorit

Toimii kuin naisten Viagra?

Kiasma. Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen

Kiasma. Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen

Museobrändäyksen huippunimi Damien Whitmore vieraili torstaina Suomessa ravistelemassa Suomen taidekenttää. Tarjolla oli painavaa puhetta Whitmorelle tyypilliseen vauhdikkaaseen tyyliin. Viestit olivat tärkeitä: Miettikää, mikä on museonne tarkoitus. Ilman yleisöä museo on pelkkä varasto. Fokusoikaa voimavaranne yhteisen päämäärän saavuttamiseen. Tuottakaa sisältöä maailmanlaajuisesti. Menestyksen avaimia, joita monessa museossa Helsingissäkin varmasti pyöritellään.

Räväkät ideat pitivät yleisön hereillä. ”Tiedättekö kuka on Gordon Ramsay?” Samaan tyyliin rapakuntoiset museot kuntoon. Valtiovalta pitää saada mukaan suomalaisen taiteen kansainväliseen markkinointiin. ”Soittakaa joku pääministerillenne, miksei hän ole täällä!” Ja vielä: ”Kiasma-nimi on kauhea, vaihtakaa se!”

Kiasma-nimestä Whitmorelle tulee mieleen naisten Viagra. Mutta onko se sitten niin paha asia? Viagra on maailmanlaajuisesti tunnettu brändi. Helsingistä Whitmoren mieleen oli jäänyt yhden museon nimi: Kiasma. Samaa vaikutusta kuin Viagra emme voi Kiasman yleisöille luvata, mutta elämyksiä, kokemuksia ja taiteen tuomaa hyvinvointia kyllä. Kannattaa tulla kokeilemaan maaliskuussa avautuvaan Robert Mapplethorpen näyttelyyn. Toimii takuulla!

Piia Laita
Viestintäpäällikkö

p.s. Kiasman valtakunnallinen tunnettuus Suomessa on 97%. Brändiguruna Damien Whitmore ymmärtänee, että emme nimen muutosta hänen ohjeestaan huolimatta harkitse.​

Lue lisää Whittmoren vierailusta