Markus Heikkerö, Pegasoksen salaliitto, 1969. (Yksityiskohta) Kuva: Kansallisgalleria / Pirje Mykkänen
Markus Heikkerö, Pegasoksen salaliitto, 1969. (Yksityiskohta) Kuva: Kansallisgalleria / Pirje Mykkänen

60-luvun underground haastoi valtakulttuurin normit

”Underground oli eetos yhteiskunnasta, jossa ei ole hierarkiaa, eikä ihmisiä ole asetettu eri arvojärjestelmiin. Siihen liittyi myös seksuaalinen vapaus ja suvaitsevaisuus. Sekä tajunnan laajentaminen ja hallusinogeenit. Se oli osa vapautta: jotta voisi muuttaa maailmaa, pitää hypätä yhteiskunnan ulkopuolelle.”

‒ Markus Heikkerö

Populaarikulttuuri, hippiliike, huumeet, seksuaalinen vapautuminen ja Vietnamin sodan vastustus kantautuivat 1960 -luvulla myös Suomeen. Sodanjälkeisellä sukupolvella oli monta syytä olla radikaalimpia kuin vanhempansa.

Underground-liike oli myöhempien vastakulttuurivirtausten edeltäjä, jonka keskeisiin aineksiin kuuluivat rock, sarjakuvat, pienjulkaisut sekä kokeelliset elokuvat.

Myös nuoren Markus Heikkerön teoksista välittyi vanhoista arvoista irtautuminen ja avoin seksuaalisuus. Heikkerö maalasi nuoruuden innolla tauluja, joissa sukupuolielimillä oli keskeinen rooli. Kuvien taustalla voi kuitenkin nähdä myös kaikuja renessanssitaiteilija Hieronymus Boschin ja surrealisti Salvador Dalín maailmasta.

Teokset saivat kahtalaisen vastaanoton. Taidemaailma ja kriitikot kiittivät, mutta osalle katsojista niiden surrealistinen seksuaalisuus oli liikaa. Näyttelyjä sensuroitiin ja niille vaadittiin ikärajoja ‒ jopa niin, että 17-vuotias taiteilija olisi itsekin jäänyt ulkopuolelle.

Suomalainen underground oli sanan varsinaisessa merkityksessä nuorisokulttuuria ja vaikutteita imettiin myös amerikkalaisesta beat-kirjallisuudesta, pop-taiteesta ja avantgarde-taiteen happeningeistä. Se viehätti, riemastutti ja raivostutti kanssasuomalaisia. Heikkerö kuitenkin kiistää pyrkineensä herättämään kohua: taiteen tehtävä on vapauttaa ihminen, ei kontrolloida.

”Minua kiinnosti se tietty älyttömyys. Maailmahan on absurdi ja järjenvastainen. Jos se olisi järkevä, niin eihän tapahtuisi sellaista kuin tälläkin hetkellä. Siinä mielessä kaikki taide, joka kuvaa maailmaa järjettömänä, kuvaa minusta sitä juuri sellaisena kuin se on.”

Lähteet: Markus Heikkerön haastattelu YLE:n Kultakuume-ohjelmassa 26.10.2015, Elämä on turhaa baby -näyttelykirja (Kiasma), Helena Sederholm: Maalaustaide Suomessa 5

Markus Heikkerön Elämä on turhaa baby… -näyttely Kiasmassa 9.10.2015‒10.1.2016.


Viestintäharjoittelija