Kuvia pelastamassa

Alfredo Jaar, Kasvoja, 1982. Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen.

Alfredo Jaar, Kasvoja, 1982. Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen.

Alfredo Jaarin näyttelyssä Kiasmassa on viidennen kerroksen Panoraama-tilassa esillä kasvokuvien sarja. Se syntyi 1980-luvun alussa, jolloin juuri New Yorkiin muuttanut chileläinen taiteilija valitsi aiheekseen henkilökohtaisesti kokemansa sotilasdiktatuurin alkuajat kotimaassaan. Jaar käytti teokseensa lehtikuvia, joita oli kerännyt arkistoonsa monien vuosien ajan. Kuvasarjan jokainen osa koostuu yksittäisestä lehtikuvasta ja sen rinnalle suurennetusta, väkijoukosta poimitun anonyymin henkilön lähikuvasta.

Teokseensa Jaar on valinnut mm. syyskuussa 1973 Santiagossa järjestetyistä runoilija Pablo Nerudan hautajaisista julkaistuja lehtikuvia. Vaikka vasta muutamaa viikkoa aiemmin vallan kaapannut kenraali Pinochet oli kieltänyt julkiset kokoontumiset, paikalle kerääntyi protestina valtava, sotilaiden vartioima ihmisjoukko. Jaar nostaa teoksessaan esiin historian käännekohdissa nimettömäksi jääneitä ihmiskohtaloita ja herättää kysymään, mitä näille henkilöille tapahtui. Diktatuurin ajan Chilessä kuka tahansa saattoi kadota jäljettömiin ja osallistuminen julkisiin mielenilmauksiin – ja niissä kuvatuksi tuleminen – sisälsi todellisia riskejä.

Jaarin mukaan Kasvoja-teoksen motiivina oli yksittäisten, sisällöltään tärkeiden kuvien ”pelastaminen” unohdukselta ottamalla ne talteen ja tuomalla ne päivänvaloon uudessa yhteydessä, toisessa ajassa.

Kuvasarja oli mukana Jaarin taannoisessa yksityisnäyttelyssä Yhdysvalloissa, Savannahin SCAD Museum of Artissa 18.2.-29.7. Näyttelyn toisena teoksena oli uusi installaatio Shadows. Sen lähtökohdaksi Jaar valitsi hollantilaisen valokuvajournalistin Koen Wessingin mustavalkoisen kuvan Nicaraguasta vuodelta 1978. Siinä kaksi naista suree kasvojensa ja kehojensa koko ilmaisuvoimalla sotilaiden surmaamaa isäänsä. Teoksessa suurelle valkokankaalle projisoidut valokuvan hahmot muuttuvat hitaasti valon täyttämiksi varjokuviksi ja kirjaimellisesti palavat puhki.

Shadows on kolmiosaiseksi suunnitellun teossarjan toinen toteutunut teos. Trilogian ensimmäinen teos on Kiasman näyttelyssä mukana oleva The Sound of Silence (2006), jota pidetään yhtenä Jaarin merkittävimmistä teoksista. Siinäkin laajempi, eettisistä valinnoista kertova tarina syntyy yhden unohtumasta pelastetun valokuvan ja sen kuvaajan, Kevin Carterin, elämäntarinan ympärille.

Alfredo Jaarin näyttely Kun runous ei riitä on esillä Kiasmassa 7. syyskuuta asti.

Jari-Pekka Vanhala
amanuenssi

PS. Newyorkilaisen tutkijan Kathleen MacQueenin ja Alfredo Jaarin oheista aihetta käsittelevä keskustelu on luettavissa: http://bombmagazine.org/article/1000084/alfredo-jaar
MacQueenin tuore kirja Tactical Response: Art in an Age of Terror (2014 Agon Press) käsittelee Jaarin ohella kahta muuta poliittisen nykytaiteen klassikkoa, Hans Haackea ja Krzysztof Wodiczkoa.

Tallennettu kategorioihin Kiasma, Näyttelyt | Jätä kommentti

Taiteen Arabiaa

Muutamissa Lähi-idän maissa kuvataide on valjastettu yhdeksi kansainvälistymisen välineeksi. Konfliktien hallitsemassa todellisuudessa taide ja kulttuuri voivat omalta osaltaan edistää kulttuurien välistä dialogia, erilaisuuksien sietämistä sekä myös oman kulttuurin ja historian ymmärtämistä.  

Lamia Joreige, still-kuva videosta Objects of War No 45, 2006. © Lamia Joreige.

Lamia Joreige, still-kuva videosta Objects of War No 45, 2006. © Lamia Joreige.

Persianlahden öljyvaltioista etenkin Qatar ja Arabiemiraattien liitto ovat panostaneet näyttäviin kulttuurihankkeisiin. Qatarin hallitsijasukuun kuuluva Sheikha Al Mayassa Al Thani listataan nykyään maailman vaikutusvaltaisimpien taidetoimijoiden kärkipäähän. Emiirin upporikkaan sisaren pyrkimyksenä on kehittää kotimaastaan kansainvälisesti tunnettu Lähi-idän taiteen ja kulttuurin keskus. Naapurimaa, Arabiemiraattien liitto, tunnetaan jo kansainvälisistä taidetapahtumistaan Art Dubai ja Sharjahin biennaali sekä vielä vaiheessa olevista hankkeista rakentaa Abu Dhabiin sekä Louvren että Guggenheimin museot.

Maantieteellisesti laajan ja kulttuurisesti vielä laajemman arabialueen nykytaidetta on esitelty viime vuosina eri puolella maailmaa. Venetsian biennaalissa vuonna 2013 Persianlahden valtioita oli mukana ennätysmäärä. Tokion Mori-museossa nähtiin vuonna 2012 laaja näyttely Arab Express: The Latest Art from the Arab World ja tämän vuoden alussa Lousianan modernin taiteen museo Tanskassa käsitteli aihetta laajasti näyttelyssään Arab Contemporary: Architecture, Culture and Identity. Usein näiden laajojen, maantieteellisen ja kulttuurisen alueen yleisesittelyjen yhteydessä nousee esiin kysymys siitä, miten kyseinen kulttuuri määritellään ja kuka määrittelyn voi tehdä.

Tämän vuoden syyskuun lopulle asti on New Yorkin The New Museumissa esillä näyttely Here and Elsewhere, jossa on mukana lähes 50 taiteilijaa Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta, yli 15 eri maasta. Näyttelyn tavoitteena on osoittaa arabikulttuurialueen laajuus, moninaisuus ja erilaisuus. Yleisluonteeltaan näyttely on dokumentti- ja arkistopainotteinen, mutta myös yksityisen arjen esiin nostava. Esimerkiksi marokkolainen Mohamed Larbi Rahali on koonnut teoksensa Omri (My Life) sadoista 30 vuoden aikana keräämistään tulitikkuaskeista, joiden pintoihin hän piirtää ja kirjoittaa kuin miniatyyrikokoisiin luonnoskirjoihin. Libanonilainen taiteilija Akram Zaatari oli vuonna 1997 perustamassa AIF-säätiötä (Arab Image Foundation), jonka missiona on kerätä ja tallentaa studiovalokuvia ja harrastelijoiden ottamia valokuvia – arjen kuvahistoriaa – eri arabimaista. Näitä muiden ottamia vanhoja kuvia Zaatari käyttää usein myös omissa teoksissaan.

Toinen näyttelyn libanonilainen taiteilija, Lamia Joreige, muistaa kotimaansa väkivaltaisia vuosikymmeniä videoteoksessaan Objects of War. Taiteilija pyysi sodista hengissä selvinneitä esittelemään kameralle valitsemansa esineen, joka muistuttaa menneistä tapahtumista. Valitut esineet, kuten kitara, patteri, kynttilä ja piirustuksia, ovat myös esillä, vitriiniin aseteltuina arvokkaiden museoesineiden tavoin. Koettu väkivalta on aiheena monen muunkin näyttelyn taiteilijan teoksissa. Syyrialaisen Hrair Sarkissianin dokumentaarinen valokuvasarja toistaa autioita katunäkymiä Damaskoksessa ja muissa Syyrian kaupungeissa. Kuvien tunnelma tiivistyy, kun kuulee paikkojen olevan julkisia teloituspaikkoja. Kuvat on otettu aamuvarhain, samalla vuorokauden hetkellä, kuin julkisia teloituksia järjestetään.

The New Museumin näyttelyyn kutsuttiin myös palestiinalainen taiteilija Khaled Jarrar, joka on juuri nyt mukana Checkpoint Helsingin tapahtumassa To The Square 2.

Jari-Pekka Vanhala
amanuenssi

Tallennettu kategorioihin Kansainvälistä | Jätä kommentti

Aasian biennaalisyksy

Taas on se joka toinen vuosi, kun Aasian eri maissa avataan suuria biennaalinäyttelyitä. Alun perin paikallisina tapahtumina aloittaneet biennaalit Koreassa, Kiinassa ja Taiwanissa ovat muuttuneet vuosien saatossa kansainvälisiksi. Siitä kertoo myös se, että useimmiten biennaalin taiteelliseksi johtajaksi tai kuraattoriksi kutsutaan alan asiantuntija Aasian ulkopuolelta. Tiheään asutuissa maissa biennaalien kävijämäärät mitataan sadoissa tuhansissa. Huippuvuosina määrä ylittää miljoonan.

Roger Hiorns, Untitled, 2011, sotilaslentokoneen moottori, tuli ja nuorukainen.  ©Corvi-Mora, London, Luhring Augustine, New York, Annet Gelink, Amsterdam. ©Photo: Roger Hiorns. Courtesy of the artist and Taipei Biennial 2014.

Roger Hiorns, Untitled, 2011, sotilaslentokoneen moottori, tuli ja nuorukainen. ©Corvi-Mora, London, Luhring Augustine, New York, Annet Gelink, Amsterdam. ©Photo: Roger Hiorns. Courtesy of the artist and Taipei Biennial 2014.

Etelä-Koreassa avataan syyskuussa kolme eri biennaalia: Soulissa, Gwangjussa ja Busanissa. Mediataiteen biennaalin Mediacity Seoulin (2.9.-23.11.) on koonnut poikkeuksellisesti paikallinen elokuvantekijä Park Chan-kyong. Hän on nimennyt kuratoimansa kokonaisuuden kolmella avainsanalla Ghosts, Spies, and Grandmothers. Haamut viittaavat historian unohtamiin henkisiin perinteisiin, jotka nyt tuodaan esiin nykytaiteilijoiden teoksissa. Vakooja-teema liittyy Aasiassa koettuun kolonialismiin sekä yhteiskunnalliseen aktivismiin ja poliittisiin muutoksiin. Isoäiti edustaa tässä yhteydessä elossa olevia silminnäkijöitä edellä mainittuihin historiallisiin ja henkisiin muutoksiin.

Kymmenes Gwangjun biennaali on esillä 5.9.-9.11. Sen taiteellisena johtajan toimii Jessica Morgan, yksi Lontoon Tate Galleryn kuraattoreista. Talking Heads -bändin biisistä lainattu nimi Burning Down the House käsittelee tulta, palamisen ja muutosten prosesseja, tuhoa ja uusiutumista. Mukaan on kutsuttu 105 taiteilijaa 36 eri maasta. Biennaali tuottaa 35 uutta komissioteosta.

Busanin biennaali järjestetään 20.9.-22.11. Sen päänäyttelyn taiteellinen johtaja on Olivier Kaeppelin, ranskalainen taidekriitikko ja Fondation Maeghtin johtaja. Nimeksi on annettu biennaalinäyttelyyn sopivan laveasti Inhabiting the World. Ajatuksena on jatkuvaa kriisiä – taloudellista, ekologista, geopoliittista, eksistentialistista – potevan maailman kuvaaminen. Lisäksi Busanissa nähdään omana kokonaisuutena erityisnäyttely Asian Curatorial, jonka kokoavat nuoret aasialaiskuraattorit.

Taiwanissa yhdeksäs Taipein biennaali on avoinna 13.9.-4.1. Sen kuraattoriksi on kutsuttu ranskalainen Nicolas Bourriaud, jonka kokoama näyttely The Great Acceleration käsittelee taiteen globaalia, verkostoitunutta ekosysteemiä – ihmisten, eläinten, kasvien, koneiden, tuotteiden ja esineiden liittoa.

Taiwanin vastarannalla Kiinassa nähdään puolestaan 25.10.-25.1. jo kymmenes Shanghain biennaali. Sen pääkuraattorina toimii saksalainen Anselm Franke, joka on Berliinin Haus der Kulturen der Weltin kuvataiteesta ja elokuvasta vastaava kuraattori. Frankella on jo aiempaakin biennaalikokemusta, hän nimittäin kuratoi vuoden 2012 Taipein biennaalin.

Erik van Lieshoutin teos Manifesta 10 –biennaalissa. Kuva: Kati Kivinen.

Erik van Lieshoutin teos Manifesta 10 –biennaalissa. Kuva: Kati Kivinen.

Meitä lähinnä, Pietarissa, on käynnissä vielä lokakuun loppuun asti eurooppalainen, joka kerta eri kaupunkiin toteutettu biennaali Manifesta 10. Pääosin Eremitaasin eri tiloihin sijoitettujen teosten joukossa on sympaattinen, hollantilaisen Erik Van Lieshoutin tunneli-installaatio The Basement, joka kertoo museon kellarissa rottapoliiseina toimivien kissojen ja heitä hoitavien rouvien elämästä. Teos tekee näkyväksi tärkeää työtä tekevät museon asukit.

Jari-Pekka Vanhala
amanuenssi

Tallennettu kategorioihin Kansainvälistä | Avainsanoina , | Kommentit poissa käytöstä